UA-52254593-1

1.3.2018

Onko Altiasta uudeksi kansanosakkeeksi?

Valtio-omisteinen Altia suunnittelee listautumista pörssiin. Kyseessä on Pohjoismaissa, Virossa ja Latviassa toimiva yritys, joka "joka valmistaa, markkinoi, maahantuo ja vie omia ja päämiestensä alkoholijuomia" (Wikipedia)

Listautumisesta on ollut paljon juttuja lehdissä, vaikka tuota listautumisuutista kummoisempaa tietoa ei edes vielä ole. On spekuloitu olisiko Altiasta Nokian ja Fortumin tyyliseksi kansanosakkeeksi. Kansanosakkeella tarkoitetaan tässä sitä, että varsin moni suomalainen yritystä omistaa, usein melko maltillisia määriä.

Olisihan tuossa kenties potentiaalia. Alkossa käytyään moni voisi skoolata omille omistuksille. Ala on kokemuksen kautta tuttu monille.

Mutta eihän tästä voi vielä sanoa juuta eikä jaata. Mitään tarkempia tietoja ei ole, joten ei ole hajuakaan onko anti yli-, ali- vai kohdillen hinnoiteltu. Ja että millaisia nuo talousluvut nyt ylipäätänsä ovat.

Huomaan, että itseäni hieman kutkuttaa antiin osallistuminen. Tiedä mikä kansallisylpeys ja pitkä historia Alkon kanssa taustalla vaikuttaa. Vaikka en minä oikeastaan edes juo, en ole ikinä sammunut ja nykyään menee muutama annos kuukaudessa.

On kuitenkin monta syytä miksi olla varovainen:
  • Alkoholifirmoja riittää. Se, että yksi niistä on listattu Helsingin pörssiin, ei tee sitä firmoista parasta sijoitusta.
  • Viime aikojen pörssilistauksissa hinta on laitettu melko korkealle. Voi olla, että nytkin tilanne on sama.
  • Kolmas syy on ihan henkilökohtainen: minulla olisi ideana pikemminkin säästää rahaa jotta puskurit kasvavat, sen sijaan että riennän mukaan osakeanteihin.
Lisäksi mietin asian eettistä ulottuvuutta. Olen rajannut sijoituksistani ulos aseteollisuudet, tupakan ja uhkapelit. Olen ollut hieman kahden vaiheella öljyteollisuuden suhteen. Ja jos tupakkaa paheksun, miksi alkoholi olisi sitä parempi? Kumpainenkin on laillinen päihde.

No, tiedänhän minä syyn. En polta, mutta joskus juon. Ei se ole mikään peruste, mutta ihmisillä on tapana hyväksyä omat tapansa ja toimintansa, ja paheksua muiden. Koska omat tavat ovat "luontevia."

Jos ja kun selätän tämän jaakobinpainini ja totean, että voisi sitä alkoholiin sijoittaa, niin sitten pitäisi tutustua alaan laajemmin. Voi olla, että todennäköisintä on, että Altian listauksen seurauksena tulen omistamaan jollain aikataululla jotain alan yritystä.

Kirjoitan tätä bloggausta keskiviikko-iltana, vaikka ajastankin tämän huomisaamuun. Niinä kävin tämän tekstin kunniaksi hakemassa itselleni pienen annoksen kermalikööriä.

4 kommenttia:

  1. Ihan kiinnostava juttu, tuo Altian listautuminen. Itsellä ei tule juotua ko. lafkan tuotteita, joten taitaa jäädä väliin toistaiseksi. Tai no, ostin tuossa syksyllä kossua kun valmistin itse hedelmälikööriä joululahjoiksi.

    VastaaPoista
  2. Voi sitä yritystä omistaa vaikkei tuotteita itse käyttäisikään :)

    No ei, tuon annin plussat ja miinukset näkee vasta sitten, kun on takrempaa tietoa millä ehdoin anti toteutetaan jne.

    VastaaPoista
  3. Huomasiko kukaan tilinpäätöstiedoista:
    Liikevaihto 2017 359milj€
    Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut 52milj€
    Tulos ennen veroja 25milj€
    Työsuhde-etuudet % liikevaihdosta 14,4%

    VastaaPoista
  4. En ole huomannut. Melkoinen osa menee työsuhde-etuuksiin. Tosin en tiedä mitä nuo yleensä yrityksillä ovat, jos mukana on liikuntaseteleitä ja lounasetuja jne.

    Palasin muuten Altian pariin toistamiseen: http://herkuillepersopiensijoittaja.blogspot.fi/2018/03/altia-isolla-tohinalla-porssiin.html

    VastaaPoista