Helsingin pörssiin riittää tulijoita. Mikä on oikein hyvä asia se. Parhaillaan tarjolla on kiuasvalmistaja Harvian listautuminen. Jos haluat lukea perusteellista analyysiä Harviasta, suosittelen ihan muita tekstejä. Kuten vaikka tämä Taloustaidon blogi (12.3.). Tästä Harvian listautumismateriaaliin. Nyt kuitenkin omia fiiliksiäni.
Ensinnäkin yrityksestä. Harvia valmistaa kiukaita, mutta myös ohjauskeskuksia, saunoja ja höyrygeneraattoreita. Ensinmainittu liittyy koko paketin ohjaukseen, veikkaan. Jälkimmäiset kaksi kyllä tajuan.
Suomi tuo vajaat 40 % liikevaihdosta. Saksa ja Venäjä ovat kakkosena, 12 ja 10 % osuuksilla. Yli puolet liikevaihdosta tulee muuten kiukaista.
Tarjolla on päälle 10 miljoonaa uutta osaketta. Tuosta nykyiset omistajat myyvät 1,3-1,5 miljoona osaketta. Tässä kohden suhde on mielestäni suotuisa, pääpaino on toiminnan laajentamisessa eikä vain omistuksen vaihtamisessa. Eurot menevät lähinnä velkojen pienentämiseen.
"Listautumisannissa tarjottavien osakkeiden alustava hintaväli on Yleisöannissa ja Instituutioannissa 5,00–6,10 euroa tarjottavalta osakkeelta. Lopullinen merkintähinta Henkilöstöannissa on 10 prosenttia alhaisempi kuin Yleisöannin lopullinen merkintähinta, alustavasti enintään 5,48 euroa.!
Kun osakkeiden enimmäishinta on 6,1 euroa, niin edellinen merkitsee päälle 60 miljoonaa euroa. Ja kun nykyään osakkeita on vajaat 10 miljoonaa, niin tässä päälle tuplataan osakkeiden määrä.
Liikevaihto on sellaiset 60 miljoonaa. Kasvu on ollut vahvaa, kaksi vuotta sitten se oli 45 miljoonaa. Liikevoitto on pysynyt 10 miljoonan tienoilla, eli kasvu ei ole vielä realisoitunut. Tuosta lähtee yli puolet rahoituskuluihin - eli velanhoitoon. Juuri noita velkoja tällä osakeannilla pienennetään.
Liikevoitto-mielessä Harvialla menee siis kivasti. Ja kun kasvutahti on ihan vauhdikasta, niin velan pienentäminen kuulostaa järkevältä. Looginen paketti.
Saattaisin olla Harviasta kiinnostunut, jos sijoitustilillä olisi enemmän euroja odottamassa sijoittamistaan. Vaan kun ei ole, niin en tätä varten ryhdy kaivamaan taskunpohjia. Hinnoittelu ei ole halpa, muttei ihan älyttömänkään hintainen.
Plussan puolella:
- uudet eurot menevät pääosin tekemiseen
- kasvua on taustalla
- alansa suurin firma, tosin suppealla sektorilla
- on potentiaalia luultavasti tasaiseksi osinkoyhtiöksi
Miinusta:
- liikevoitto on laskenut liikevaihdon kasvaessa (mikä nyt on normaalia kasvutilanteessa, mutta silti)
- kasvua on, mutta sen tahti lienee vakiintumassa
- velkaa on tuntuvasti
Vaikka enhän minä tästä tiedä, niin en nyt usko, että Harvia tästä raketoituu. Ostotilaisuuksia tullee myös jatkossa, jos tähän suuntaan haluan lähteä. Rovion kaltaista kurssin tippumista en odottaisi, tässä tapauksessa taustalla on kuitenkin aika tasainen bisnes.
Ketkä tähän mukaan lähtevät, onnea matkaan. Minä joko kehun tai harmittelen omaa päätöstäni myöhemmin.
Jätän tämänkin nakkikioskin väliin ja ostan lisää Philip Morrisia.
VastaaPoistaKallis on ja tuo 2o% liikevaihdon kasvu millä esitteissäkin vouhotettiin on syntynyt yritysostoista. Ei oikeen löydy orgaanista kasvua enään
VastaaPoistaHarvialla on mahdollisuus olla alansa isoin peluri - pienellä lammikolla :) Tuossa on sekä hyötyjä että haittoja.
VastaaPoista