UA-52254593-1

29.8.2021

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 8/2021: Osakkeiden arvo puolet enemmän kuin mitä olen sijoittanut

Hei vaan! Vielä on elokuuta jäljellä, joten vielä ehtii tekemään yhteenvedon elokuun alun sijoituksien ja varallisuuden tilanteesta.

Tässä on graafi allekirjoittaneen sijoitusvarallisuudesta ja sijoitetuista euroista. Ja nyt tulee hieno kohta: sijoitusvarallisuuteni on 116 095 euroa. Olen sijoittanut 57 964 euroa, ja arvonnousua on tullut 58 131 euroa. Toisin sanoen arvonnousu on nyt isompi summa kuin sijoittamani europino!

Noh, viimeinen viikko-kaksi on jo tiputtanut varallisuuden tuon rajan alle. Mutta noin 100 % tuottoluvuissa pyöritään.

Tästä graafista voi vetää muutaman huomion:
  • Kasvu kevään 2020 koronakupasta on ollut hurja. On se hyvä etten myynyt mitään, ja jopa ostin lisää. Olisi kannattanut ostaa enemmänkin.
  • En ole sijoittanut paljoakaan lisää viimeiseen pariin vuoteen. Tähän on syynsä, kuten uusperhe ja asunnon osto. Mutta osakkeiden hinnat ovat myös tuntuneet aika kalliilta, joten minulla on kertynyt euroja tileille.
Tässä on sitten graafi varallisuudestani. Ylin eli sininen graafi kertoo bruttovarallisuudesta (jolla ei ole niin paljoa väliä), punainen kertoo velan määrästä (sillä on jo enemmän väliä) ja keltainen viiva välissä kertoo olennaisimman, eli velattoman varallisuuden. 

Kokonaisvarallisuuteni on noussut 385 000 euroon. Se on yllättävän paljon. Noin neljä vuotta aiemmin, heinäkuussa 2017, kokonaisvarallisuuteni oli 224 000 euroa.

Neljässä vuodessa kokonaisvarallisuuteni on siis kasvanut 161 000 euroa. Se on keskimäärin 3350 euroa kuukaudessa.

Tässä on on toki myös sattumaa mukana - sijoitusten kurssinousua, aiemman kotini myyntiä, joka nosti asunnon arvoa kun siitä sai enemmän kuin olin arvioinut jne.

Huomaan kuitenkin, että alan olla siinä tilanteessa, jota kutsutaan vaurastumisen vauhtipyöräksi. Vaikken sijoita lisää, sijoituksieni arvo nousee. Varallisuuteni kasvaa kuukaudessa keskimäärin enemmän, kuin mitä saan palkkaa verojen jälkeen tilille. 

Toki kuvioni on edelleen täysin kiinni siitä, että saan lisää euroja. Eli käyn töissä ja vuokraan mökkiäni jne. Mutta kaiken kaikkiaan tämä tilanne on oikein positiivinen.

Miten tästä eteenpäin?


Nyt olen ja elelen. Ei tässä ole sen kummoisempia suunnitelmia - jatkan siihen malliin kuin ennenkin. Mitä pidempään nykyinen malli jatkuu, sen parempi on tilanne.

Myönnettäköön. Olen alkanut tässä myös miettiä tulevia. Olisiko saumaa joskus tehdä esimerkiksi nelipäiväistä työviikkoa? Askelia tähän suuntaan otan jo. Otan lomarahaa vapaana niin paljon kuin saan, ja kesä-elokuussa en käytännössä tee viiden päivän työviikkoa. Kesäaikaan tuo on asiantuntijahommissa onneksi mahdollista.

6.7.2021

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 7/2021: Entisellä kasvu-uralla

No mutta hei vaan! Kiva nähdä. Edellisestä bloggauksestani on kohta kolme kuukautta. Se on pisin tauko sitten tämän blogin aloittamisen (2014). Miksipäs näin?

Olen ollut kiireinen. Keväällä myin vanhan kotini ja ostettiin puolison kanssa uusi, kesällä siihen muutettiin. Töissä kollega lähti toisaalle ja tuli tehtyä ehkä puolentoista ihmisen työt. Siviilissä olin pääsemättä kaupunginvaltuustoon (vaikka ihan kohtalaisesti menikin). Mökkini on vuokrattuna enemmän kuin koskaan aiemmin, varmaankin koronalle kiitos.

Tuo kiire johtaa myös siihen, ettei tule mietittyä talouteen tai sijoittamiseen liittyviä asioita, niitä juttuja kun täällä blogissa tuppaa olemaan. Ja jos ei ole ajatusta, ei voi siitä kirjoittaa - ihan kiireestä riippumatta.

Mutta nyt on loma. Otan lomarahaa vapaana, jotta saan vielä enemmän lomaa. Niinpä olen lomalla päälle neljä viikkoa. Sitten teen lyhyttä viikkoa, ja talvikaudeksi jää runsaasti yksittäisiä lomapäiviä. Joten nyt on ainakin aikaa. Ajatuksista en tiedä.

o o o

Mutta itse asiaan. Välikatsauksia olen aiemminkin tehnyt, niissä ei tarvitse paljoa ajatella. Tässä tulee avattuna heinäkuun ensimmäisen päivän tilanne.

Tässä on graafi muutoksiesta. Sijoitusvarallisuutta minulla on 113 000 euron edestä. Olen sijoittanut nyt noin 58 000 euroa, ja arvonnousua on sellaiset 55 000 euroa. Eli nämä linjat kohdannevat piakkoin.

Tuota graafia katsellessa yksi asia nousee ainakin minulla mieleen. En ole käytännössä kahteen vuoteen sijoittanut juurikaan uutta rahaa. Tähän on syynsä, olen varautunut asunnon ostoon. Nyt olisi saumaa sijoittaa lisää, mutta kaikki tuntuu kovin kalliilta. Eli käytännössä olen ostanut lisää vain osingoilla.

Tuo kuvio tosin valehtelee sen verran, että lasken sijoitettuihin euroihin sijoitustilileilleni siirtämäni eurot. Esimerkiksi tuon alkuvuoden 2020 notkahduksen aikana ostin varmaan jollain 6-7000 eurolla, mutta käytin euroja jotka olin jo sijoittamiseen "allokoinut".


Tässä on sitten graafi allekirjoittaneen varallisuudesta ja veloista. 

Ylhäällä sininen viiva kertoo omaisuuden määrän. Se ei hirveästi mitään sano, koska velalla voi ostaa vaikka mitä. Mutta matemaattisesti omistuksillani on arvoa nyt 626 000 euroa. Hyppäys oli seurausta aiemman asunnon myyntihinnasta. Olin arvioinut sen hinnan joskus vuosia sitten alakanttiin, eli myyntihinta ylitti "kirjanpitoarvon".

Punainen viiva kertoo veloista. Niiden määrä nousi jonkin verran uuden asunnon hankinnassa. Kaikkineen minulla on nyt velkaa 265 000 euroa. Tämä tippuu kohta 25 000 eurolla, kun maksan kerralla vähän enemmän.

Jäljelle jää sitten keltainen viiva, eli se olennaisin. Eli mitä noiden kahden erotus tuo tullessaan. Tällä hetkellä minulla on velatonta varallisuutta 361 000 euroa. Ihan kivasti.

Puoli vuotta sitten lukema oli 334 000 euroa, ja vuosi sitten 300 000 euroa. Eli käytännössä varallisuus näyttää lisääntyvän sellaista runsaan 2000 euron kuukausitahtia.


Tässä on sitten graafi, joka kertoo mistä tuo muutos syntyy. Toivottavasti tihrustuksesta saa selvää.

Käytännössä lainani lyhenivät sellaista 750 euron kuukausitahtia, nyt tonnin verran. Säästötileille en ole nyt paljoa euroja siirtänyt, mutta välillä vähän.

Pääosan muutoksesta selittää punainen palkki, eli sijoitusvarallisuuden muutos. Kuten näkyy, se sahaa ja paljon. Mutta tuo kuuluu sijoittamisen luonteeseen.

Näin matematiikasta pitävänä - vaikken olekaan siinä hyvä - huomion kiinnittää myös se, että keskimääräisenä kuukautena plussaa tulee paljon enemmän kuin tuo 2000 euroa. Mutta koska välillä on kunnon sukelluksia, niin keskiarvo eroaa keskimääräisestä kuukaudesta.

Yleisesti voisi sanoa, että kun monta asiaa työntää samaan suuntaan, niin hyvä. Tarkoitan tällä sitä, että minulla on saumaa lyhentää lainoja hyvää tahtia. Ja että pääsen sijoittamaan osinkoja uudestaan, ja että jonkin verran euroja kertyy myös tileille odottamaan tulevia toimenpiteitä.

o o o

Tässä näitä lukuja. Käytännössä totuttelen omakotitaloasumiseen, Alkuun on aika paljon pieniä menoja sekä sisustukseen että pienimuotoiseen kunnostamiseen liittyen, mutta ne tasaantunevat kohta. 

Puoliso maksoi aiemmin päälle tuhannen euron vastiketta, minä 450 euron (ja päälle lyhensin lainoja). Nyt "pakolliset" kulut ovat muutamia satasia. Teoriassa siis halvalla asutaan.

Toki omakotitalo-asumiseen liittyy riski jota ei jaeta (ei maksa taloyhtiö jos tulee ongelmia, itse maksetaan) ja isompiin remontteihin tulee varautua. Kirjaan menoja huolella ylös, ja pikku hiljaa asumisen kulut tarkentuvat. 

Itse odotan vähän sitä aikaa tulevana syksynä, kun tilanne tasaantuu. Lapseni käyvät uutta koulua ja minä kenties joskus myös käyn työpaikalla uudesta kodista käsin. Että ei tarvitse enää hankkia mitään "muutonjälkeistä", ja tulee vain oltua.

Odotan sitä henkisestä vinkkelistä, mutta myös taloudellisesti on kiva nähdä mihin suuntaan ollaan menossa.

PS. Aurinkopaneelit ovat harkinnassa ja pian hankinnassa. Siitä erillisessä bloggauksessa.

24.4.2021

Uusi suunta avattu: robotiikka-EFT

Päätin viikolla ryhtyä ostamaan säännöllisen epäsäännöllisesti minulle uutta ETF-rahastoa. Kyseinen ETF löytyy Nordean valikoimasta, ja on nimeltään IShares AUTO & ROBOTICS UCITS ACC ETF.

Ensin taustoja. Ostin aikoinani Nordnetin kautta ETF:fiä maksuttomilla kuukausisijoituksilla. Mutta kun Nordnet rupesi perimään olisikos ollut 2,5 euron maksun per kuukausi kun noita kauppoja on käyty, niin en tykännyt ja lopetin. Oikeasti summani olisivat vain satasia, joten se 2,5 euroa oli ihan tuntuva osuus. Tosin Nordean maksimissaan prosentin kulut tuo samanmoisia kuluja.

Lisäksi minun piti siirtää euroja Nordnettiin, ja tilanne oli kaikin puolin monimutkaisempi kuin Nordean kanssa.

Tämä on jotanut siihen, että ostan erillisillä toimeksiannoilla. Ja jos ei ole ostettavaa tai minulla aikaa, niin jää ostamatta. Lisäksi kaikki on tuntunut kalliilta.

Tämän Automation & Robotics -rahaston rooli on minulla yksinkertaistettuna, että ostan sitä satasella tai kahdella kuussa välittämättä sen hinnoista. Jos hinta laskee, ostan vielä vähän enemmän, samoin kuin muitakin omistuksiani (2 % välein ja vähän kasvavilla summilla). Mutta jos hinnat nousevat, ostan silti satasella tai kahdella.

Sijoitustaktiikkani, jossa ostan aallonpohjissa, ongelmakohta ovat toimialat, jotka nousevat tasaista tahtia.  Tämä johtaa siihen, että omistukseni ovat aika vakaandefenssiivisiä ja aaltoilevia. 

Sen sijaan tämä suuntapa kasvaa. Kaiken logiikan mukaan automaatioon ja robotiikkaan satsaaminen ei nyt ainakaan tyystin turhaksi osoittaudu, joten tässä on mainio bulkkiostokohde, jota voin ostaa silloin kun muuta en keksi.

Rahasto on fyysinen, eli omistuksia ei lainata. Kuluja on 0,40 % vuodessa. Osinkoa ei makseta, joka on järjen mielestä hyvä juttu, mutta tunteen mielestä tylsää. Rahasto omistaa (4/2021) 125 eri yritystä, ja suurimman osuus on 4,17 %. Toisin sanoen rahasto on aika kivasta hajautunut.

Päälle prosentin verran ovat sijoittaneet myös Suomeen:
Valmet 0,56 %
Konecranes 0,32 %
Cargotec 0,24 %

19.4.2021

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 4/2021: Edelleen tylsän tasaisella kasvu-uralla

Se on kuun vaihde, ja aika blogata varallisuuskatsauksesta. Olisi vakuuttavampaa, jos olisin tehnyt tämän jo pari viikkoa aikaisemmin, mutta voi voi. Olen ollut laiska. Meinasin kirjoittaa kiireinen, mutta se olisi ollut vain osittain totta.

Tässä on graafi sijoitetuista euroistani, sekä niiden arvon kasvusta. Tällä hetkellä minulla on sijoitusvarallisuutta 104 500 euroa. Voitolla olen 46 500 euroa.

Tästä graafista voi vetää kaksi johtopätöstä.
  1. Kevään 2020 notkahdus on ainakin tämän graafin pohjalta menneisyyttä. Tässä ollaan samaisella trendilinjalla kuin aiemmin oltiin.
  2. En näytä sijoittavan lisää kovinkaan kovaa tahtia. Tässä on sekä yllätystä, että ei ole. Ensinnäkin tässä on tullut tehtyä asuntokauppoja jne. (lisää alla), mutta toisekseen hinnatkin ovat tuntuneet korkeilta. Aiemmin vaan siirsin sijoituksiin sen, minkä voin. Nyt olen maltillisempi.
Tuota jälkimmäistä minun pitää tuumata. Ei tässä nyt voi vielä eläkkeelle ryhtyä. Ehkä pitäisi olla tarkempi siinä, että "muistaa sijoittaa" eikä vain etene fiiliksillä.


Sitten mennään tulkinnanvaraisimpiin kaavioihin. Ohessa on kolme linjaa: varallisuuteni, velkani, ja tärkeimpänä niiden erotus. Eikös olekin aika jyrkkää nousua oikeassa reunassa?

Tähän löytyy syy. Myös rivitaloasuntoni, ja ostin puolison kanssa omakotitalon. Yhteenmuutto on edessä, kaupat on jo tehty. Velkasumma nousi, muttei loppujen lopuksi paljoa. Tulen nimittäin tekemään vielä noin 25 000 euro kertalyhennyksen kun saan yhdet eurosumman tililleni.

Kokonaisvarallisuuden hyppäämistä tuo kauppa ei selitä kuin osittain. Pääsyy on se, että sain rivitalostani runsaat 40 000 euroa kun mitä olin sen arvoksi (kauan sitten) näissä bloggauksissa laskenut. Eli hypättiin teoriasta toteutuneeseen arvoon. Tuosta summasta päälle 10 000 lähti jo arvonsiirtoverona yleiseen hyvään.

Ja uusi asunto on taas rankattu sillä hinnalla mitä osuudestani maksoin.


Tässä on graafi varallisuuteni muutoksesta. Luvut - tuorein poislukien - ovat kolmen kuukauden keskiarvoja. Jätin velan muutoksen vain pois huhtikuun luvuista, kun se olisi ollut niin iso hyppäys, että muut olisivat olleet yhtä viivaa.

Kuukauden aikana kerrytin säästötileilleni 770 euroa, ja sijoitusvarallisuus noisi yli 4000 euroa. Eli ihan kiva lopputulos.

Mitä asumiskuvioiden muuttuminen merkitsee taloudellisesti?

Loppuun pieneen pulmapähkinään. Tietenkään uusioperheiden maailma ei ole edessä jotta sillä tienaisin, vaan ihan elämään ja tunteisiin liittyvistä syistä. Mutta koska tämä on talousaiheinen blogi, käsittelen nyt sen taloudellisia vaikutuksia. Tässäpä tulee:

(1) Asuntolainani on muutaman kymppitonnin isompi, eli suhteessa enemmän rahaa menee lainan lyhennyksiin. Toisaalta lainat myös lyhenevät kovempaa vauhtia. Eli omistan enemmän seiniä.

(2) Asumiskulut pienenevät. Omakotitalossa on maalämpö, joten lämmittäminen on kohtuuhintaista vaikka talo on iso. Minulle tulevat asumiskulut pienenevät ehkä parisataa euroa. 

(3) Remontteihin pitää varautua. Veikkaan, että vähän joka vuosi tulee tehdä 5-10 000 euron remonttia. Myös puoliso maksaa osan, mutta silti tämä on merkittävä asia johon on syytä varautua säästöillä tileillä. Eli sen, minkä asumisessa säästää, täällä maksaa, ja kenties enemmänkin.

(4) Yhteistalous säästää. Kun on enemmän porukkaa saman katon alla, ainakin teoriassa se säästää jonkin verran elämisessä. Osa näistä säästöistä näkyy jo kohdassa kaksi. Mutta kyllähän ruoka per aterioija on halvempaa kun on enemmän syöjiä. Lisäksi en enää aja niin usein puolisolle ja takaisin, joka on maksanut minulle vähintään kymppejä kuussa.

Jos kiteyttää, niin paperilla asuminen on jatkossa halvempaa, mutta epäilen, että se on oikeasti vähän kalliimpaa. Toisaalta tässä saa onnellista elämää ja kotiin väljyyttä, josta nyt on loppujen lopuksi kyse.

PS. Minua houkuttaa aurinkolämpö. Vaikka takaisinmaksuaika olisi vuosikymmenen tai yli, niin lopulta päätyisi tilanteeseen, jossa asumismenot olisivat vielä jonkin verran halvemmat. Lisäksi tulisi ekologisesti hyvä olo. Mutta katsotaan.

13.3.2021

Osinkojen välikatsaus 3/2021: Viime vuosien tahdissa

Bloggaan - ainakin lähes aina - osingoistani parin kuukauden välein. Olen viehättynyt osinkoihin, ne tuntuvat kivalle. Veronmaksun lykkääminen olisi monasti järkevää, mutta ei osingoissakaan ole mitään vikaa.


Tässä graafissa ovat osinkoni kuukausittain viimeiseltä viideltä vuodelta. Tammikuun 44 euroa ja helmikuun 88 euroa eivät ole summina mitenkään suuria, mutta kuitenkin olen likimain ennätystahdissa. Alkuvuosi on aina osinhoissa hiljaista.


Tässä näkyvät sitten osingot kumulatiivisesti. Vuosia alkaa olla ehkä liikaakin kun tuota 2021 on hankala erottaa. Siellä se menee ekat kuukauden tasatahtia viime vuoden kanssa.

Monien vuosien ajan tein osingoillani koko ajan uusia ennätyksiä. Viime vuonna tuo kehitys tyssäsi: firmat olivat varovaisia osingonjaossa, esimerkiksi pankit eivät osinkoa edes saaneet jakaa ja osaan yrityksistä epidemiaa seurannut talousnotkahdus iski niin kovaa, ettei osinkoja edes kannata jakaa.


Kun katsoo samaa vuositasolla, niin tämä vuosi ei jyrää. Ylitin kuitenkin jo vuoden 2013 saldon!

Veikkaisin, että tämä vuosi päätyy kahden edellisen tasolle. Ostan kyllä pikku hiljaa lisää, mutten kovinkaan kovaa tahtia. Osa yrityksistä voi palata osinkoja maksamaan, toisaalta epidemian seuraukset voivat iskeä moniin hyviin osingonmaksajiin tämän vuoden aikana.

Voi olla, että 2000 euron raja ylittyy toisen kerran, tai sitten jäädään taas niukasti sen alle.

Itse tykkäisin, jos vuositasolla saisin osinkoja 2400 euroa (eli 200 euroa kuussa). Se olisi sopivan konkreettinen summa. Ja olisihan se kivaa jos joka kuukausi tilille tulisi vähintään sata euroa.

Mutta kuka minun toiveistani välittää. Ehkäpä minun pitää vain keskittyää tienaamaan ja sijoittamaan. Osingot seuraavat sitten perässä.

6.3.2021

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 3/2021: Sijoitusvarallisuus yli 100 000 euroa!

Sanotaan, että sadantuhannen euron sijoitusvarallisuus on hankalin saavuttaa, ja sen jälkeen lisävaurastuminen on helpompaa. Toivottavasti tuo pitää paikkansa, koska minulla tuli juuri 100 000 euroa täyteen.

Mutta älkää uskoko minua, uskokaa sen sijaan tätä graafia. Sijoitusvarallisuutta minulla on tällä hetkellä hieman pyöristettynä 100 500 euroa. Euroja olen sijoittanut 58 000 euroa, eli voitolla olen 42 500 euroa. Se on mukavasti se.

Jos tuota kääntää prosenteiksi, niin olen plussalla kaikkineen 73 %. 

Graafia katsoessa voi vetää seuraavia johtopäätöksiä:
  • Vuoden takainen "koronakurssinotkahdus" teki melkoisen loven varallisuuteen. Se oli kuitenkin väliaikaista, sillä nyt olen noin samalla uralla kuin aiemmin.
  • Olen sijoittanut lisää hiljentyvään tahtiin. Tämä liittyy osin siihen, että jotenkin tuntuu, että osakkeiden hinnat ovat korkealla. Lisäksi olen valmistautunut maksamaan taloyhtiön kylpyhuoneremontin kerralla (maksettu) ja viimeisen kuukauden olen varautunut muuttoon. Siitä lisää alempana.
  • Yritän pitää katseen tuossa "sijoitetut eurot" -kohdassa. Se on ratkaisevin. Jos olisin tämän summan laittanut tilille, niin ei se nykykoroilla olisi juurikaan kasvanut.

Tässä on sitten kuva allekirjoittaneen varallisuudesta. Alla punaisella velka, ylhäällä sinisellä varallisuus, ja välissä relevantein eli varat miinus velat.

Tällä hetkellä minulla on velatonta varallisuutta 340 000 euroa. Jos vertaa tasan vuoden takaiseen (291 000 euroa), niin nousua on tullut mukavat 49 000 euroa.

Itseäni hämää, että mistä ihmeestä tuommoisen summat kumuloituvat. Mutta onhan niitä selityksiä. Sijoitusvarallisuus on 25 000 euroa suurempi, lainat ovat pienentyneet noin 9000 euroa ja tileilläkin on vähän enemmän.


Tässä on sitten graafi varallisuuden muutoksesta osioittain. Huomioikaa, että kahta viimeistä lukuunottamatta kyse on kolmen kuukauden keskiarvosta.

Käytännössä sitten viime pörssinotkahduksen sijoitusvarallisuuksien arvo on kivunnut ylöspäin. Samaan aikaan lainat ovat lyhentyneet tasaisesti. Tileille en ole paljoa euroja viime aikoina siirtänyt.

Muutoksia tulossa

Loppuun paljastuksia. Muutoksia on tulossa. Olen ostamassa erään ihastuttavan ja upean naisen kanssa yhteistä asuntoa. Pieneen siivuun hänestä voi tutustua sarjassa voiko treffeillä puhua sijoittamisesta.

Tämä tarkoittaa, että myyn asuntoni ja ostan osan uudesta. Sinällään samat eurot vain kiertävät, mutta näihin graafeihin tulee hyppäys. Varman päälle pelaten kun olen laskenut asuntoni arvoksi 65 000 euroa pienemmän summan kuin olen siitä saamassa. Toki pitää maksaa varainsiirtoveroa ja välittäjällekin jotain, mutta päädyn kuitenkin reilusti plussalle suhteessa "kirjanpitoarvoon".

Uuden asunnon myötä velkamääräni hieman kasvaa, muttei kovinkaan hurjasti. Uuden asunnon arvon kirjaan ostohinnan mukaan.

Koska kyseessä on omakotitalo, niin kuukausittaiset asumismenot tippuvat jonkin verran. Toisaalta rahaa tarvitsee säästää ja käyttää remontteihin tasaiseen tahtiin. Joten asumiseen mennee rahaa noin entiseen tahtiin. 

Uudessa, isossa talossa on yhdessä päädyssä on remontilla erilliseksi yksiöksi muutettavissa oleva tila, jolle ei ole omaa, akuuttia tarvetta. Saattaa olla, että päädyn vielä kenties ensi vuonna mökkivuokrausbisneksen lisäksi airbnb-operaattoriksi.

1.2.2021

Varallisuus vuodenvaihteessa 2020-21 verrattuna edellisiin vuosiin: Tasaista nousua

"Tavanomaisen" kuukausiyhteenvedon sijaan voisin tehdä - näin viiveellä uuden vuoden kunniaksi - vuositason vertailun siitä, missä mennään. Helposti sitä katsoo kuukautta kuukauden perään. Vaan tilanteen läpikäynti vuoden välein on paljon parempi mittari, kun kuukausittaiset heilahtelut ovat pienemmässä roolissa.

Sijoitusvarallisuuteni vuodenvaihteessa oli 96194 euroa. Se nousi vuodessa hitusen vajaalla 10 000 eurolla, eli vajaalla tonnilla kuussa. Tässä ovat mukana siis sekä lisäeuroni, että arvonnousu.

Jos vertaa vanhimpaan tietoon mitä minulta löytyy, niin nousua on tullut kuudessa vuodessa 55 619 euroa. Per vuosi se tarkoittaa 9269 euroa ja siten 772 euroa kuukaudessa.

Tämä on ihan kiva tahti. Voisihan tämä tahti jyrkempääkin olla, mutta kyllähän 100 000 sijoituspääoma antaa turvaa ja joustoa elämään.

Kun katsoo samaa kuvaa osingoista ja niiden vuosikertymästä, niin vastaavaa nousua sielläkin. Nämä summat ovat euroja verojen jälkeen tilille.

Seitsemän vuoden (ja parin kuukauden) aikana olen saanut osinkoja 9400 euroa. Jossain vaiheessa keväällä 10 000 euron raja menee rikki. Osingoissa kiva puoli on se, että jos yritys ei maksa "itseään tyhjäksi", niin näitä sitten vaan tulee lisää ja lisää.


Tässä on varallisuuden muutokseni kahtena vuotena (josta saan järkeviä lukuja ylös). Lainani lyhenevät runsaalla 9000 eurolla vuodella. Muu varallisuus - joka tarkoittaa lähinnä sijoitusvarallisuutta mutta myös euroja tilillä - kasvoi toissavuonna 24 000 eurolla, ja viime vuonna runsaalla 18 000 eurolla.

Kahdesta vuodesta ei voi vielä vetää paljoa johtopäätöksiä, mutta kyllähän tuo nyt silti kivalta näyttää. Varallisuus kasvaa sellaista ainakin 2000 euron kuukausitahtia. 

o o o

Yleisesti ottaen taidan kirjoittaa noin samaa, mitä aina kirjoitan yhteenvetoihini. Ihan hyvin menee. Jos tämänkaltaisen mallin saa pidettyä pyörimässä, niin vielä parempaa.

Minulla on vajaan 100 000 euron sijoitusvarallisuus, joka tuo turvaa arjen iskuihin ja haavereihin. Huomaatteko muuten 1990-luvun laman nuoren näkemyksen siitä, että kriisi on aina oven takana? Pelkästään 2000 euron vuotuiset osingot tuovat hieman lisätuloja, jos sellaisia tarvitsee.

Joten mitäs tässä. Käyn töissä ja yritän kuntoilla etten korona-aikana ihan repsahda. Palataan näihin tunnelmiin vuoden kuluttua.

10.1.2021

Osinkojen vuosikatsaus: epidemia tiputti osinkoja

Vuodenvaihde on kivaa aikaa. Osin kun on lomaa ja tulee vietettyä aikaa lasten kanssa. Lisäksi on jotain uutta edessä. Päivätkin pitenevät. Lisäksi on upeaa kun kuukausikatsausten sijaan pääsee tekemään vuosiyhteenvetoja. Ensin katsaus osinkoihini.

Sain osinkoja viime vuonna 1716 euroa. Se on toiseksi paras vuoteni ikinä, mutta jäi kyllä edelliselle vuodelle runsaalla 300 eurolla.

En ole myynyt osakkeita juuri lainkaan, ja hieman olen ostanut lisääkin. Joten ilman poikkeuksellisia tilanteita summa olisi varmaan jossain 2100-2200 euron tuntumassa.

Koronaepidemia on vaikuttanut osinkoihini kolmella tapaa:
  1. Osa yrityksistä on supistanut osinkoja.
  2. Osa ei maksa osinkoja lainkaan. Tähän kuuluvat pankit, joita on euroalueella tuohon määrätty, kuten Nordea. Osa voi maksaa tämän vuoden osingon ensi vuonna, osa ei tule mitään viime vuodesta maksamaan.
  3. Yritykset ovat myös olleet varovaisia. Mikä on ihan oikein. Eli on annettu kassan kasvaa mieluummin kuin on tyhjennetty sitä.
Neljäs isku voi sitten olla se, että osalla menee heikommin ja tulevina vuosina ei ole niin paljoa maksettavaa. Sen näkee myöhemmin.

Yksi reunahuomio, muuten. Lasken osinkoihin ns. passiivisen tulon, eli esimerkiksi S-konsernin pääomanpalautukset.


Tässä on sitten kuukausitason kumulatiivinen osinkokertymä neljältä viime vuodelta. Alkuvuonna osinkotaso oli jopa toissavuotta ylempänä. Sitten tuli huhtikuu, jolloin monet suomalaiset yritykset jättivät osingot väliin. Siitä alkoi sitten hidas nousu, ja syksyllä osinkokertymä nousi vuoden 2018 yläpuolelle.


Tässä on sitten osinkojen kumulatiivinen kertymä. Tämä on lähtökohtaisesti ilman veroja -summaus (noh, Lynxin suunnassa on joskus ollut myös verotonta osinkoa, mutta määrät pieniä).

Kaikkineen olen saanut osinkoja 9225 euroa. Eli 10 000 euron raja mennee rikki joskus keväällä.

o o o

Siinäpä sitä. Sinällään sillä ei ole väliä saako tuoton osinkoina vai kasvaako yritysten ja rahastojen arvo. Osinkojen plussa ja miinus on, että niistä maksetaan verot pois ja ne ovat euroja tilille. Periaatteessa veronmaksun lykkäys lunastushetkeen on hyvä taktiikka. 

Toisaalta kun aikaa kuluu, niin jotkut firmat ovat maksaneet minulle osinkoina sen, mitä olen alunperin sijoittanut. Sitten ollaankin ihan puhtaalla plussalla.

Yksi riski tosin kuuluu siihen, jos osinkoja ei makseta. Jokin firma voi kymmenkertaistaa kokonsa (Nokia) ja sitten sen toiminta voi romahtaa (Nokia). Jos välissä ei makseta omistajille mitään (ei-Nokia) niistä hienoistakaan vuosista, niin riski on, että omistaja on tienannut vain paperilla. Toisin sanoen sitten pitäisi keskittyä enemmän myyntien ja "voittojen ulosottamisen" ajankohtien pohtimiseen.

Sain osinkoja keskimäärin 143 euroa kuussa. Se on kivasti. Jos talous romahtaa tai eläkevuodet alkavat (yllättäen, kun ovat vielä päälle parin vuosimmenen päässä), niin kyllähän tuolla jo ruokaa ostaisi ja elämää maksaisi. 

Vaikka osinkosummani on vielä pieni, niin se on jo oma puro joka liittyy vähän isompaan, palkkatyön tuomaan puroon. Kun vielä tienaan ihan kivasti mökkiä vuokraamalla, niin on kiva seisoskella purojen kohtaamispaikassa ja nauttia siitä, kun pienet purot muodostavat hitusen isomman puron.