UA-52254593-1
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osakevälittäjät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osakevälittäjät. Näytä kaikki tekstit

29.5.2018

Nordnetillä kampanja: eurolla pieniä määriä kotimaisia osakkeita

Uusi vuosi, uudet kujeet. Hieman viiveellä huomasin  Nordnetintarjouksen. Toukokuun loppuun asti alle 200 euron ostokset kotimaisesta pörssistä 99 sentin välityspalkkiolla.

Tarjous on voimassa vain tämän viikon perjantaihin. En nyt ole ihan varma milloin tarjous alkoi, joten ehken sano, että ei ole pitkään voimassa.

Myyntipuhe on, että sijoita kevään osingot. Ja toden totta, harva saa osinkoja kerralla tonneja niin, että uudelleensijoittaminen olisi helppoa ilman lisäsatsauksia. Tuo onkin isoin plussa, voi sijoittaa eurot takaisin saman tien.

Itse en tälle lämpene, tosin pääosin ihan käytännön syistä. Ostan osakkeita Nordean kautta, maksimissaan prosentin välityspalkkilla. Eli tuollaiset miniostot onnistuvat nytkin.

Muitakin miinuksia on:
  • Ikkuna on auki vain tietyn aikaa. Olisi parempi, jos saumaa ostoksiin olisi vaikka muutaman kuukauden ajan.
  • Voi ostaa vain Helsingin pörssistä. Jälleen ikkuna painuu melko pieneksi. Entä jos haluaisi ostaa osingoilla ruotsalaisia osakkeita?
Onhan tästä iloa Nordnetin asiakkaille, jos pienet sijoitukset houkuttavat. Tai muille jotka ovat juuri nappulaa painamassa. Noin pieni ikkuna noin pieneen määrää osakkeita tuskin saa aikaan mitään valtaisaa uusien asiakkaiden vyöryä.

o o o

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. 

13.9.2017

Nordea: Amerikkalaisia osakkeita ilman välityspalkkioita

Uusi kuu, uudet tarjoukset. Nordea joko vastasi tai sattumalta kehitteli vastauksena Nordnetille yhdysvaltalaisiin ja kanadalaisiin osakkeisiin liittyvän kampanjan. 5.9.-4.10. Nordean kautta voi ostaa kyseisten maiden osakkeita ilman välityspalkkiota. Valuutanvaihtokulu (0,3 %) tosin tulee siihen pääle.

Mikäs tässä. Jälleen kuukauden mittainen tarjous. Ihan kiva jos olisi muutoinkin sen suunnan hankintoja tekemässä, mutten lähtisi ihan vain tämän perusteella ostoksille. Voi olla että pääsen nauttimaan tästä kerran, pari. Ainakin jos ostelen samaan malliin kuin viime kuukausina.

Sitten pikkaisen kritiikkiä. Olin loppuviikosta ja viikonlopun sen verran kiireinen, etten ehtinyt kirjoittamaan tätä bloggausta aiemmin. Ja mitä tapahtuu? En löydä enää Nordean sivuilta mitään tuosta kampanjasta. Oikeasti, en edes googlaamalla.

Tuo puffaus löytyi viime viikolla Nordea Investorin etusivulta. Vaan koska siinä on jo uusi puffaus, niin ei sitten enää löytynytkään.

Ja koska olin motivoitunut linkittämään tästä jutusta taustatietoihin, niin menin etsimään tietoa Nordean Twitter-tililtä. Arvatkaa löytyikö sieltäkään? No ei tietenkään.

Mitä tunareita! Tai sitten ovat päättäneet, että hehkuttavat asiaa vain viikon ja sitten ei sanaakaan edes puolisoille kotona. Jos olisin vaihtamassa työpaikkaa, voisin suorarekrytoida itseni Nordeaan tekemään selkeää verkkoviestintää. Se on joskus yllättävän haastavaa.

4.9.2017

Nordnet ja arvontalahjoja Amerikkaan sijoittaville

Pitkäaikainen sijoituskumppanini Nordnet* lanseerasi uuden kampanjan. Kun kesän ajan oli tarjolla kotimaisia osakkeita 0,99 sentin välityspalkkiolla, niin nyt on tarjolla arvontalahjoja Yhdysvaltoihin ja Kanadaan sijoittaville.

Siis alkaen tänään Nordnet arpoo joka päivä 100 dollaria jollekulle, joka on edellisenä päivänä sijoittanut jotain Yhdysvaltoihin tai Kanadaan. Lisää tietoa Nordnetin sivuilla. Kampanja jatkuu syyskuun loppuun asti.

Mitäkö tästä tuumaan?
  • Kyseessä on melko pliisu tarjous. Lisäksi siitä voi hyötyä vain jos sijoittaa, ja sattuu voittamaan arvonnan. Eli kyseessä ei ole oikeastaan tarjous, vaan ilmainen arvontalippu. Tosin ihan hyvällä palkinnolla ja kohtalaisen hyvällä voittoprosentilla.
  • Eipä tästä haittaa ole, mutten tiedä, kannattaako tämän antaa vaikuttaa sijoituspäätökseen. Mutta jos muutenkin ostaisi, niin mikäs siinä.
  • Täytyy nostaa hattua Nordnetille tehokkaista markkinointikampanjoista. Arpovat joka päivä voittajan, joka ilmoitetaan Facebook-sivuilla noin neljältä iltapäivällä. Paljon hypeä ja puhetta, melko pienellä satsaukselle. Taitavaa.
  • Olettaisin, että lokakuussa on jonkin erilaisen kampanjan aika.
Huomaan, että suhtaudun Nordnetiin* vähän kuin aviopuolisoon pitkän ja vaiheikkaan suhteen jälkeen. Nordnetin kautta opettelin vuosia sitten sijoittamista, sijoitan säännöllisesti ETF-kuukausiostoihin ja asiakkaalle ihan nerokkaisiin kuluttomiin pohjoismaisiin indeksirahastoihin. Myös tämä sivusto ja tässäkin bloggauksessa olevat affiliate-linkit tuottamat minulle sellaiset 20-30 euroa kuussa. Kivoja juttuja, kaikki edellämainitut.

Toisaalta hinnoittelun suhteen Nordnet ei ole enää huokein, ainakaan suosimissani pienten kertaostosten maailmassa. Lisäksi erilaiset kampanjat ovat ajoittain mielestäni enemmän hypeä kuin kunnon alennuksia tai vastaavia.

Mutta kuten yleensä, ei elämä ole vain ruusuilla tanssimista. Lisäksi Nordnetin blogi on ollut ja on mainio blogi etenkin sijoittamista harkitseville. Eiköhän on/off-suhteemme jatku vielä vuosikymmeniä.

o o o

Kuukausisäästä rahastoihin ja ETF:iin* Kuukausisäästäminen on helppo tapa aloittaa säästäminen.
(Nordnetin mainos)

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. 

13.8.2017

Vielä pari viikkoa Nordnetin 0,99 eurolla kotimaisia osakkeita -tarjousta jäljellä

Elokuu kääntyy pian jälkimmäiselle puoliskolleen, ja sääkin alkaa olla syksyinen. Valitettavasti.

Osakekursseissa on lievää alakuloa. Osin koska ennätyksellisten lukujen jälkeen ei tilanne usein tasaantuu, osin ehkä koska pari teini-ikäänsä elävää tyyppiä uhkailee toisiaan ydinaseilla. Tai mistäs sitä tietää.

Monille uusille tai vanhoille sijoittajille tämän Nordnetin* tarjouksen viimeiset viikot voivat tulla sopivaan aikaa. Kivempaa se on ostaa hieman halvemmalla kuin kalliimmalla, ainakin omasta mielestäni. Ja välityspalkkiotkin ovat kohtuullisemmat. Tosin putoavaan kurssiin ostaminen on jotenkin hankalaa, minulla meni pari vuotta ennen kuin sisäistin sen edut niin hyvin, ettei enää ahdistanut. Bloggasin muuten aiheesta huhtikuussa.

Jännää nähdä, mitä Nordnet tekee seuraavaksi, eli pienennetäänkö pienien osakeostosten välityspalkkioita pysyvästi. Sinällään Nordnet on perinteisiin kivihalkapankkeihin verrattuna osakekaupoissa halvahko, muttei esimerkiksi pienissä ostoissa enää halvin. Toki heiltä löytyy omia sisäänheittotuotteita, kuten pohjoismaiset kuluttomat indeksirahastot, sekä mahdollisuus ostaa valittuja ETF:fiä kerran kuussa kuluitta.

Elämme jännittäviä aikoja. Tosin olen omasta mielestäni elänyt aina jännittäviä aikoja. Ja koko ihmiskuntakin on noin kokenut elävänsä teknologian huippuhetkeä jo 1800-luvun lopulta asti. Että emme me ehkä sittenkään elä jännittäviä aikoja, vaan ihan tavallisia.

o o o

Kuukausisäästä rahastoihin ja ETF:iin* Kuukausisäästäminen on helppo tapa aloittaa säästäminen.

Nordnetissä voit säästää rahastoihin alk. vain 15 € summilla, ja ainoana pankkina ETF:iin, alk. 50 € summilla. Ostokulut 0 €. Kuukausisäästämällä hyödynnät korkoa korolle -vaikutusta, joka saa ajan myötä rahasi kasvamaan entistä nopeammin. Mitä aiemmin aloitat säästämisen, sitä pidempään korkoa korolle -vaikutus ehtii kasvattaa pääomaa. Säästämisessä ja sijoittamisessa aloittaminen onkin ajoittamista tärkeämpää.

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. 

10.5.2017

Lynx ja 1000 eurolla ilmaista kaupankäyntiä

Hintakilpailu on saapunut suomalaiseen arvopaperinvälitykseen. Nordea tiputti välityspalkkionsa viime vuonna pienissä ostoksissa prosenttiin. Nordetillä on käynnissä kampanja jossa saa ostaa kotimaisia osakkeita 99 sentillä, voimassa elokuun loppuun asti. Nyt samoilla kalavesillä vaeltaa myös Lynx.

Lynxin tarjous rökittää ainakin Nordnetin vastaavan. Uudet asiakkaat “saavat” 1000 euroa kaupankäyntikuluihin.

Tuo tuntuu aika lailla hurjalta summalta, mitä se nyt tietty onkin. Tarjouksen ulosmittaaminen on haastavampaa, sillä tuo on määräaikainen tarjous ja etua voi käyttää heinäkuun loppuun asti.

Jos ajatellaan, että ostaisi pieniä kuluja ja keskivälityspalkkio olisi 5 euroa (Lynxin hinnoilla amerikkaan sijoittaa tuon alle, Saksaan ja Britanniaan tuon päälle), niin tekisihän tuolla 200 yksittäistä ostosta. Kun arkipäiviä on kolmessa kuukaudessa päälle 60, niin kolmisen ostosta päivässä. Tämä jos olisi aloittanut heti.

Voisi tuon edun tietty käyttää, Tampereen suunnalla on kuulemma muutama Eurojackpot-miljonääri. Vinkki vinkki!

Ei tästä tarjouksesta nyt tietty haittaakaan uusille asiakkaille ole. Mitä nyt voi kannustaa sijoittamaan heti eikä ajallisesti hajoittaen. Ja koska Lynxin hinnat ovat varsin kohtuulliset verrattuna moniin, niin ei maailma putoa niskaan myöskään tarjouksen päätyttyä.

Lynx on muutoinkin rukannut hintojaan. Palaan asiaan toisessa bloggauksessa.

Vastuuvapausklausuuli. Minulla on tili Lynxissä, mutten ole uusi asiakas. Tarjous ei siis koske minua. 

Tämä bloggaus voi olla ns. bloggariyhteistyötä. Lynxistä laittoivat postia, että haluaisinko kirjoittaa heidän muuttuneista hinnoistaan. Kysyin että ovatko hinnat muuttuneet? Ja että noista nyt bloggaan muutoinkin, odottakaa tovi ja maksakaa jotain jos haluatte. He toivoivat siis vain asian noteeraamista, ei sen kummempia toiveita. Eli saatan tienata tällä tekstillä jotain, tai sitten en.