UA-52254593-1

28.4.2018

Bonusway ja uudenlainen ansaintalogiikka - sekä sauma säästää itse jotain

Tämä tarina lähtee liikkeelle noin vuoden takaa. Olin varaamassa perheen ulkomaanmatkan majoitusta. Jossain takaraivossa jokin (ehkä mainoksen tuoma) tietoisuudensäie sanoi, että Booking.com ja Bonusway * pelaavat yhteen. Kirjauduin Bonuswayhin, tein varauksen sen linkin kautta ja sain myöhemmin päälle 20 euroa takaisin varauksestani. Käytännössä tuolla yhdellä klikillä.

Siitä lähtien olen käyttänyt Bonuswaytä silloin kun olen jotain netistä tilannut. Ihan aina en ole kyllä muistanut, eivätkä kaikki kaupat ole “sopimusyhteistyössä”. Kokonaisuudessaan olen saanut takaisin päin tuloutettuna päälle 40 euroa, mukaan lukien (ainakin silloin) Bonuswayn lupaaman 10 euron starttibonuksen.

Liiketoimintamalli on tuossa tavallaan ihan naurettavan yksinkertainen. Yritykset maksava liideistä. Minullakin on täällä sivuilla mainoksia tuolla oikeassa reunassa ja alhaalla, sekä välillä tekstin seassa. Jos joku klikkautuu tämän blogin linkkien kautta eteenpäin, voin saada joko jonkinmoisen kiinteän summan esimerkiksi uudesta asiakkaasta, vai tyyliin pari prosenttia ostoksen kokonaisarvosta. Samoin klikkaamalla tämän sivun Bonusway-linkkiä * (ja kirjautumalla ja kaiketi ostamalla jotain) saisin jonkinmoisen liidin.

Bonusway tekee samaa kuin Affiliate-firmat, mutta laajemmassa mittakaavassa, ja varmaan sopien suoraan verkkokauppojen kanssa. Ja tarjoaa sitten kuluttajille mahdollisuutta olla “oman itsensä liidi.” Käsittääkseni he ottavat puolet maksetusta korvauksesta, ja toinen puolisko tulee sitten itse tilaajalle.

Teknisesti Bonusway on sitten lähellä viidentoista vuoden takaisia Amppareita, Makupaloja ja muita linkkilistoja. Siellä on linkkejä, ja linkissä on koodi joka identifioi kuka sieltä tulee. Sitten Bonusway saa rahaa, ja tulouttaa osan eteenpäin asiakkaalleen. (Edit: Täydennys kun olin epäselvä. Eivät Ampparit ja vastaavat seuranneet kävijöitään siitä eteenpäin, olivat vain linkkilistoja.)

Itse käytän varsin usein Aliexpressiä. Sieltä saa lapsille sukkia ja ties mitä pientä halvahkoon hintaan. Pienet summat merkitsevät pieniä bonuksia, käytännössä vain kymmeniä senttejä per tilaus. Lisäksi olen jonkun toisen kaupan kautta tilannut tyyliin kameratarvikkeita.

Pidän Bonuswayn lähtökohdasta. Usein puhutaan kumppanuudesta yritysten kanssa. Joskus se tarkoittaa jotain, usein ei. Malli, jossa saadut eurot jaetaan kahtia, on aika selvä. Kun minä tienaan, minusta on ok, että myös yritys tienaa kun jotain asian eteen tekee. Ja jos netistä tilaa, niin tätä kautta saa käytännössä lisäalennuksen. Miksipäs ei.

o o o

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. 

3 kommenttia:

  1. Itsekin käytän Bonuswayta aina kun se on mahdollista. Ihan aluksi taisivat käyttää Tradetrackerin yhteistyökumppanuuksia mutta nykyisin lienevät itse tekevän sopimukset. Kaverit olivat muistaakseni ensimmäisessä Suomen Leijonan luolassa esittelemässä tätä ideaa; pitkälle ovat pötkineet.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kumminkin ensin tarkistaa onko olemassa jokin alennuskoodi kyseiseen firmaan mistä aikoo ostaa ja saako sillä paremman alennuksen kuin saisi Bonuswayn hyvityksenä. Useinhan nämä koodit eivät toimi jos menee Bonuswayn kautta sivuille. Esimerkiksi Elloksella on usein 40% alennuskoodeja ja silloin kannattaa kyllä käyttää se mieluummin.

    VastaaPoista
  3. Veli V:lle: Aika jännää jos olivat Leijonan luolassa.

    Neiti Säästäjälle (meinasin sanoa säästäväiselle neidille, mutta eri asia kun on nimestä kyse): totta. Kannattaa tsekata myös vaihtoehdot. Itse tosin (yritän) ostaa vain tarpeeseen, jolloin halvemmin on jotain alennuskamppista tarjolla.

    VastaaPoista