On huhtikuu. Sen lisäksi, että aurinko alkaa lämmmittää, mökillä on kiva käydä ja lumi sulaa, niin on aika tehdä sijoittamiseen liittyviä välikatsauksia. Kyllä on jännää.
Ensimmäisenä on vuorossa katsaus osinkoihin ja muuhun passiiviseen tulooni. Aiemmin suunnittelin, että tekisin näitä katsauksia kahden kuukauden tai vaikka kuukauden välein. Vaan saan osinkoja kuitenkin sen verran vähän, että eiköhän neljännesvuosikatsaus tällä hetkellä riitä.
Mutta asiaan. Yllä on kuvio tämän vuoden osingoistani, verojen jälkeen eli siis tilille asti saatuna. Tammikuussa osinkoja tippui hurjat 22 euroa, ja helmikuussa 48. Ihan ei vielä tuuletella.
Sen sijaan maaliskuussa alkoi jo hymyilyttää. Osinkoja sain 300 euroa. Isoimmat osingonmaksajat olivat Nordea 130 eurolla, sekä Kone ja Ålandbankenin asuntorahasto noin 50 eurolla kumpainenkin. Tähän päälle sitten kympin tai kahden osinkoja sieltä tai täältä, ja 300 euroa meni rikki. Tuo on luultavasti allekirjoittaneen sijoitushistorian suurin kuukausiosinkotienesti.
Tässä on sitten osinkokertymä kumulatiivisesti, verraten viime ja tätä vuotta. Tammi-helmikuu meni samoissa tahdeissa, nyt maaliskuussa tuli pieni hyppäys yli viimevuotisen tason.
Miltä näyttää loppuvuosi?
Olen ostellut osakkeita pitkin viime- ja tätä vuotta. Voi olla, että ostojen myötä osinkosummani summautuu tänä vuonna jonkin verran viime vuoden yläpuolelle. En tosin ole juurikaan seurannut suomalaisten firmojen osinkopäätöksiä, mutta käsittääkseni ovat viime vuoden tasolla tai yli. Isoimmat osingonmaksajani ovat kotimaisia ja maksavat osinkonsa kevään aikana, joten seuraavalla kerralla jo näkee menenkö yli viime vuoden.
Loppuun asia jota toistelen aika usein: osingot lämmittävät sielua. Ja lämmin sielu on hieno asia se.
Oikein mukava hyppäys, näyttää komealta käppyrällä ja tuntuu varmasti hyvältä :D Itse en ole seurantoja osingoista vielä tehnyt noin tarkasti, mutta loppuvuodesta semmonen ois tarkotus tehdä 2016-2018 ajanjaksosta, saas nähdä kuin käy...
VastaaPoistaTosiaan, ihan mukava hyppäys. Tosin myöhemmin keväällä tulee osinkovuoroon Fortum, jota joskus omistin enemmän ja nyt vähemmän. Eli sahausta voi tulla myös toiseen suuntaan.
VastaaPoistaOsinkovirtaa arvostaa etenkin silloin kun ei ole aikaa seurata sijoituksia tai ostella mitään - euromäärä tilillä kasvaa pikku hiljaa...
Erittäin kova tulos!
VastaaPoistaEn löytänyt tietoa muista passiivisista tuloista?
VastaaPoistaKäytännössä paketoin nuo yhteen. Muut passiiviset tulot ovat siis käytännössä esim. pääomanpalautuksia (käytännössä noin sama kuin osinko). Tässä kuussa ei tainnut olla sellaisia lainkaan.
VastaaPoistaMökin vuokratuloja en laske passiivisiksi tuloiksi - sen eteen kun aherran kuin pikku eläin :)