Ensin kuva osingoista kuukausittain. Tammikuussa osinkoja kertyi - verojen jälkeen - tililleni 36 euroa ja helmikuussa 86 euroa. Eivät nuo nyt mitään isoja summia ole, mutta kyseessä ovat myös vuoden hiljaisimmat kuukaudet.
Mikä on suunta osingoissani?
Olen ostanut viime aikoina etenkin amerikkalaisia yrityksiä. Lisäksi myös Suomessa ollaan pikku hiljaa siirtymässä useampaan erään osingonmaksussa. Tämä laimentanee maalis-kesäkuun "boostia".
Lienee siinä ja siinä rikkoutuuko tänä vuonna 2000 euron osinkosumma. Viime vuonna sain osinkoja 1553 euroa. Siitä on 450 euron matka tuohon summaan, eli melko pitkä. Toisaalta ostan koko ajan pikku hiljaa lisää osakkeita.
Toisaalta osinkoja kasvattaa kaksi muuttujaa:
- Ostan koko lisää osakkeita. En nyt paljoa, mutta kuitenkin. Kyllä se merkitsee myös osinkovirtojen kasvua.
- Monet yritykset kasvattavat osinkojaan. Eivät nyt paljoa kerrallaan, mutta se kertautuu.
Että semmoista. Osinkojen tilillekertymistä on kiva seurata. Sieltä niitä tilille tulee, eikä tarvitse tehdä juuri mitään.
Jos loppuun pieni irroittelu. Leikitään, että tämän vuoden osinkosummani olisi 2000 euroa. Se on noin 5,5 euroa päivässä. Ei tuolla vuokraa maksa, eikä ulkomailla matkaile. Mutta tuolla söisi joka päivä hampurilaisaterian tai jonkin patongin lennossa - tai kokkaisi perheelle päivällisen.
Tuo ei ole enää leikkirahaa, vaan ihan oikeaa sellaista. Jossain toisessa elämäntilanteessa tuosta olisi jo iloa arjessa, nyt tuo summa lähtee suoraan takaisin sijoituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti