UA-52254593-1

13.11.2016

Friends & Brgrsin osakeanti - miltä vaikuttaa?

Törmäsin Facebookissa mainokseen Friends & Brgrsin osakeannista. Koska olen viime viikot raportoinut parin sadan kertaostoksista kerta toisensa jälkeen, pitää venyttää sijoitussielua uusiin suuntiin. Lisäksi on ihan kiva kaivella hieman tietoja lukujen takaa. Tämä on aika lailla “reaalitahtinen” kuvaus siitä, miltä materiaali vaikuttaa.

Alkuun sisäänheittoteksti sellaisenaan:

“Ryhdy Friends & Brgrsin osakkeenomistajaksi! Emme olisi koskaan päässeet näin pitkälle ilman teitä, upeat asiakkaamme. Siksi haluamme tarjota teille mahdollisuuden hypätä kyytiin, kun lähdemme laajentumaan Eurooppaan. Osallistu joukkorahoituskampanjaan ja ryhdy Friends & Brgrsin osakkeenomistajaksi!”

Aika selkeä aloitus. Kohderyhmänä asiakkaat, toisaalta Facebookin kautta tavoitellaan joitain ryhmiä joiden määrittelystä en tiedä. Minua eivät voi tavoittaa Facebookissa asiakkuuden kautta.

Invesdorin sivulla materiaali on englanniksi. Alkuun on ihan kattava kuvaus toiminnasta ja konseptista, ihan innostavassa muodossa. Tarinan juju on, että tavoitteena on avata 2-3 ravintolaa isoissa eurooppalaisissa kaupungeissa, ainakin kolmen vuoden ajan. Ei siis 6-9 uutta ravintolaa. Tätä varten keräävät rahaa.

Laajentumisstrategiaa olisi voinut avata laajemminkin, sillä sehän on tämän tarinan pihvi. Esimerkiksi mistä kaupungeista ollaan kiinnostuneita, onko tavoitteena pohjoisen Euroopan kaupunkiseudut, vai ihan minne tahansa? Liikepaikkoja kun löytynee ihan joka puolelta, kaupungista kuin kaupungista.

Keskeisimmät luvut kyllä löytyvät. Osakeannilla tavoitellaan 612 500 euron pääomaa, katon ollessa 980 000 euroa. Tällä saa 6,49 - 10 % osakekannasta. Tästä voi päätellä, että kokonaisarvoksi yritykselle lasketaan nykytoiminnalla 8,8 miljoonalla. Tämä siis päätellen, että 980 000 euron sijoitus toisi 10 % osuuden osakkeista.

Jos kirjautuisi listoille, saisi tarkempaa tietoa. Se olisi tässä vaiheessa tarpeen. Mikä on liikevaihto? Tuottaako voittoa, paljonko ja millä prosentilla? Mikä on vaihtelu eri ravintoloiden väillä jne. Tässä tavoitellaan nykyisen viiden ravintolan rinnalle vähintään tuplamäärää ravintoloita. Tieto liiketoimintamallin toimivuudesta on relevantti asia, myös arvioiden tulevien ravintoloiden mahdollisia tuottoja.

Päätin kuitenkin olla tilaamatta lisää tietoa. Kun en ole asiasta tosissani kiinnostunut, niin ei pidä häiritä laajentumishaluisia suomalaisia yrityksiä kyselemällä turhaa tietoa.

Edellinen ei estä minua laittamasta ylös muutamia huomioita, pohjaten julkisuudessa oleviin tietoihin:

  • Ennen sijoituspäätöstä pitäisi tietää tarkemmin liikevaihdosto, voitosta jne.
  • Konsepti kuulostaa kyllä ihan hyvältä ja kuulunen itsekin kohderyhmään, mutta ei tämä nyt ihan ainutlaatuinen suunta ole (ravintola, joka myy hampurilaisia).
  • Nykyinen omistusten arvo tuntuu aika kovalta: viisi ravintolaa, yrityksen arvo 8,8 miljoonaa. Noin vahvasti arvostettu yritys vaatisi melko kovaa tuottoprosenttia, tai sitten liiketilojen omistamista tai melkoisia summia sisällä yrityksen taseessa. Jälkimmäinen on epätodennäköistä ravintola-alalla, jossa tulot ja menot ovat aika lailla jokapäiväisiä. Tili jossa olisi miljoonia tuntuisi järeältä, ja silloin ei olisi osakeannillekaan tarvetta.  
  • Käytännössä tuo tarkoittanee sitä, että konseptille on laskettu ihan tuntuva hinta. Ihan ymmärrettävää, mutta riskinä on, että perustajat näkevät luomuksensa turhankin arvokkaana. Tunnearvoa, tietty.

Itse en ole Friends & Brgrsiin sijoittamassa. Jos hampurilaissuunta alkaa houkuttamaan, niin veikkaan että McDonalds ja kumppanit vetoaisivat minuun vakiintuneella liiketoiminnallaan.

4 kommenttia:

  1. Liikevaihto, tarkempi laajentumissuunnitelma ja muut arvailemasi asiat olisivat tosiaan selvinneet, jos olisit vaivautunut kirjautumaan palveluun. Yrityksen arvoksi tulee annin jälkeen todennäköisesti 9,8 miljoonaa. Ensi vuoden liikevaihtoarvio 8,9 miljoonaa, ja liikevaihto kasvoi esimerkiksi 2015->2016 lähes 200 %. Yritys on myös todistanut kykenevensä tekemään voittoa. Ei osaketta voi kovin kalliiksi väittää.

    VastaaPoista
  2. Totta. En kutsuisi halvaksi, enkä kyllä kalliiksikaan.

    Sain sen kuvan että kirjautumisen takana on sähköpostilistoja ja suoraa kontaktia jne., ja ajattelin jättää sen vaiheen väliin kun en ole tosissani liikkeellä.

    Intouduin tekemään pienen laskuharjoituksen. Jos jakaa McDonaldsin osakkeiden yhteenlasketun arvon ravintoloiden määrällä (osa on tosin franchisea, eli ei ihan sama asia), niin yhden ravintolan "arvo" on vajaa miljoona dollaria. Siinä mielessä ovat linjassa, että Friends & Brgsin tapauksessa kyseessä on vahvasti kasvava yhtiö.

    VastaaPoista
  3. Lisäksi laajentumisestakin olisi löytynyt tietoa ihan googlettemalla. Aikomuksena on etsiä liiketiloja Euroopan suurista kaupungeista ei "ihan mistä tahansa". Ensisijaisena tavoitteena on nyt löytää Tukholmasta liiketilat, Kööpenhaminaan he saikin jo avattua.

    VastaaPoista
  4. Tässä kohtaa olen vähän eri mieltä. Ideani oli käydä läpi sijoittajalle suunnattu materiaali, ja siinä puhuttiin kasvusta muttei sen suunnasta. Hitusen tuolloin googlailinkin, mutta ei sieltä noussut esiin kuin Tukholma. Tuskin ne kaikki 6-9 ravintolaa Tukholmaan tulevat :) Tosin on Tukholma sen verran iso, että sinne voisi mahtua montakin ravintolaa.

    Itse näkisin että listautumistilanteessa tulisi olla tietoa mahdollisimman laajasti. Niin varmaan onkin jos sitä pyytää, mutta ihan tarkoituksella kävin läpi julkisen materiaalin. En omia veikkailuja tai muualta löytyvää tietoa. Ja jos kaikki saavat pyytämällä lisätietoja, niin saman tien ne voisi laittaa esimerkiksi määräajaksi julkiseksi. Eli kirjoitan tässä myös prosessista.

    Jotenkin olettaisin että tuolla konseptilla juuri Pohjoinen Eurooppa houkuttaa: Tukholman rinnalle Malmö ja Oslo, Kööpenhaminen rinnalla ehkä muuallekin Tanskaan. Kenties jossain kohtaa Hollanti tai pohjoinen Saksa. Tai tämä fiilis minulle tuli suunnasta.

    VastaaPoista