UA-52254593-1

14.8.2018

Blogilla uusi domain ja hitusen lisää rakennussuuntaa

Terve taas. Heräsin vahingossa hieman liian aikaisin, joten päädyin sitten bloggaamaan. Tapahtunut sitten viime koneelleistumisen.

Hankin (vihdoinkin) domainin tälle blogille. Osoite on nyt herkuillepersopiensijoittaja.com. Olen tätä aiemminkin tuumannut, mutta tulin nyt googlanneeksi miten. Kuluja joku päälle 20 dollaria kolmelta vuodelta. Eikä ollut hankalaa.

Vaikuttaa siltä, että kiiton googlen tämä muutos ei käytännössä edes näy. Linkitykset toimivat, ja kaikki nyt on noin niin kuin ennenkin.

Osasyy tähän muutokset ovat mainostulot. Alkaen viime syksystä affiliate-firmoilta on tullut häiriöilmoituksia, että osoitteet eivät ole samat. Samaan aikaan esimerkiksi Nordnetin liidit lakkasivat kuin seinään. Kun olin yhteyksissä, niin sanoivat että "kaikki on ok, muutoin vain tilastot kääntyivät nurin ja tulee häiriöilmoituksia, eivät liity toisiinsa." Kiteytys on allekirjoittaneen.

Eli liidit alkavat ehkä pelittämään. Ja kivempi on osoite.

Toisena asiana: ostin taas lisää Lehtoa: 23 osaketta kurssiin 8,30. Kokonaislehtopotti lähestyy nyt 1200 euroa.

Lehdon kurssi tippuu tippumistaan. Osin tässä on kyse siitä, että firman tuottavuus tippui. Mutta ehkä suuremmassa roolissa on toimialan kurssien laskeminen - rakentamisen suhdannehuippu taisi mennä, ja kautta linjan alan firmoissa kääntyivät kurssit laskuun. Lehdon kurssi on laskenut tänä vuonna 34 %. Itse olen ollut mukana tuon jälkimmäisessä puoliskossa.

Noh, näen tämän pitkän aikavälin sijoituksena. Jos Lehto onnistuu edelleen kasvamaan - joka on ihan mahdollista jos olet pieni yritys alalla - niin kiva. Tai sitten myös kasvu tyssää.

Saattaa olla, että Lehtoa tarvitsee ostaa vielä jonkin matkaa. Jos rakennusala jatkaa matalalentoaan, niin kurssi voi lasketella vielä pitkään. Tai sitten tulee taas neljännesvuosikatsaus, ja pienikin positiivinen viesti muuttaa tilanteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti