UA-52254593-1

21.1.2016

Kolme täydennysostoa: Konecranes, Fortum ja Nordea

Kurssit ovat laskeneet viime viikkoina melko jyrkästi. Tämän seurauksen tein viime perjantaina kaksi hankintaa. Ostin Konecranesia 30 kappaletta hintaan 19.67 ja Fortumia 40 kappaletta hintaan 12.77. Summat eivät ole erityisen isoja, kaupankäyntikuluihin meni yli prosentti ostohinnasta.

Konecranesin tapauksessa kyse oli siitä, että itselleni määrittämäni ostoraja alittui - osaketta sai alle 20 eurolla. Seuraava raja on 18 eurossa. Tuleva Tenex-fuusio on katsomaton kortti, mutta potentiaalia on.

Fortum oli spontaani ostos, vaikka niitä yritän vältellä. Kurssi tippui jälleen, alittaen 13 euron rajan. Koska on vahva syy uskoa, että Fortumin osinko tulee olemaan melko tuntuva, tämä tuntui hyvältä hetkeltä lisätä omistuksia. Kevään osinkoihin ei ole enää pitkä matka.

Fortum on suurin omistukseni, osin vahingossa. Olen ostanut aina vaan vähän lisää kun kurssit ovat tippuneet. Sitten kurssit ovat tippuneet vielä hieman lisää, ja olen ostanut taas hieman lisää. Keskiostohintani painuu tätä myöten alaspäin.

Olisikos ollut Jukka Oksaharju totesi jossain, että Fortum ei ole erityisen hyvä yhtiö, mutta sitä saa nyt erityisen halvalla. Tämä on myös oma tulkintani asiasta. Jos yritys onnistuu tekemään jotain järkevää jemmassa olevilla miljardeilla, jos tulee ihan mitä tahansa positiivista uutista, vaikka vain sähkön hinnan nousu, suunta lienee reippaasti ylöspäin. Toki tietty etenkin Venäjän suunnasta voi kuulua jotain joka vie toiseen suuntaan.

Energia-ala on kuitenkin aika pitkän linjan toimintaa, eli jos sattuisi pääsemään mukaan kohtuulliseen hintaan, niin iloa tästä voi olla pitkään.

Tänään täydensin vielä trion ostamalla Nordeaa 55 kpl hintaan 8.95 euroa. Tässä kohden yhdeksän euron ostorajani rikkoutui, ja keskiostohinta painui alaspäin. Myös Nordean tapauksessa potentiaalinen osinko hyödyttää - jos osinko pysyy viime vuotisella 0.62 euron tasolla, tämänpäiväisen ostoni osinkotuotto on 6,9 %

Tosin pitää vähän kritisoida itseäni: pelkkää osinkoa ei kannata tuijottaa. Olennaisinta on liikevoitto ja sen suhde. Jos firma maksaa omistajilleen enemmän kuin tienaa, se on huono huono asia.

Silti minua houkuttaa malli jossa saan vuosittain aina vaan isompia osinkotuloja, ja nämä muutamat hankintani tarjoavat aika hyvää mahdollisuutta saman tien mallikkaaseen osinkotuloon.

Nämä ostokset menivät puhtaasti velkarahalla, Nordnetin superluotolla. Sijoitusvelkani on nyt hieman päälle 3000 euroa, runsaat 5 % sijoitusten kokonaisarvosta. Tämä on ihan linjassa aiempien pohdintojeni kanssa, ja velka pienenee keväällä kovaa tahtia osinkojen myötä.

Huomaan kuitenkin ajattelevani, että nyt päällä oleva kurssien lasku on samanlainen niiaus kuin viime vuosina on ollut 2-3 kertaa vuodessa. Jos nyt alkaisikin vuoden korpivaellus (tosin sen voisi silloin laskea alkaneen kai jo kesällä), niin tulen sijoittaneeksi aika nopeasti ylimääräiset euroni.

Tähän liittyen: olen päättänyt olla murehtimatta sitä, onko nyt oikea hetki ostaa. Koska en voi sitä tietää, niin kuin en voi myöskään tietää milloin on oikea hetki myydä, olen päätynyt seuraavaan malliin.

Minulla on lista yrityksistä joita ostan jos voin, hinnalla joka on minulle ok. Jos minulla on rahaa katson onko mikään yritys “ostohinnoissa”. Jos on, ostan, jos ei ole, en osta. Vaikka hinta tippuu alle rajan, jos ei ole varaa, ei tule ostosta. Koska eipä sitä voi kaupastakaan mitään osta jos ei ole euroja mukana.

Tällä tavoin yritän “ulkoistaa” hankintapäätökset aikaisempien aikojen itselleni. Noudatan logiikkaa, en tee yksittäisiä päätöksiä.

2 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa ja hyviä yhtiöitä. Eiköhän tuo Fortum ala jo pikkuhiljaa kiivetä koilliseen kohti kevättä.

    -TL

    VastaaPoista
  2. En oikein tiedä. Fortumissa on myös "putoavan puukon" riskiä. Yhtiö hankkiutui eroon vakaista mutta tylsistä sähköverkoista, jotka tuottivat melko varmaa 7 % tuottoa. Jos ne rahat saa käytettyä siten, että tuotto on aiempaa suurempi, niin hyvä. Jos ei, niin paha.

    Huomaan tekeväni ajatusvirheen, koska on monta huonoa uutista putkeen, täytyy tulla myös hyviä uutisia. Mutta ei se noin mene taloudessa, kyse on enemmänkin urheilusta. Jos on laiska ja isomahainen urheilija joka ei ole ikinä voittanut mitään, tuskin voittaa seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista