UA-52254593-1

23.12.2020

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 12/2020: Ennätyksiä kolkutellessa

Huomenta! Siitä on jo puolisentoista kuukautta kun viimeksi bloggasin. Ideat eivät ole loppuneet, mutta laiskaksi olen tullut. On ollut kiireitä ja kaikenmoista tekemistä. Mutta kaikista eniten epäilen sitä, että olen leipääntynyt.

Jotta tulisin pohtineeksi talousasioitani, olen rakentanut itselleni periaatteita. Joka kuukausi olen tehnyt katsauksen sijoituksiini ja varallisuuteeni. Parin kuukauden välein olen tarkastellut osinkoja. Tämä on ollut kivaa ja on hyödyllistä pohtia näitä asioita säännöllisesti. Mutta ehkä se on turruttanut minut, sillä en sitten paljoa muuta olekaan blogannut kun nuo ovat olleet työlistalla.

Noh, marraskuussa jäivät molemmat väliin, joten on alkanut kapina itseäni vastaan. Voisin jatkaa samalla tiellä: teen noita vakiokatsauksiani jos jaksan, mutta saatan tarttua myös muihin aiheisiin tai kirjoittaa ihan mistä sillä hetkellä huvittaa. Aika näyttää.

Mutta nyt huvittaa joulukuun alun tilannekatsaus.

Tässä kuvassa näkyvät sijoittamani eurot, ja sijoitusten kokonaisarvon. Tähän mennessä olen sijoittanut pyöristettynä 57 400 euroa. Tuottoa siihen päälle on tullut 36 000 euroa. Sijoitusvarallisuuteni on tällä hetkellä ennätyslukemissa, 93 300 eurossa. Sadantonnin rajapyykki alkaa jo olemaan näkösällä.

Poikkeuksellinen koronakevät näkyi myös tuotoissa. Sukellus oli aika syvä - vaikken edes miinuksella käynytkään. Sen jälkeen pörssikurssit ovat jälleen nousseet, ja ovat nyt ihan aiemman trendin mukaisella tasolla.

Mielestäni tässä on outoutta mukana, eihän tämä nyt talouden vinkkelistä ole normaalia aikaa, ja epidemian pitkän aikavälin vaikutukset ovat näkemättä. Mutta mikä minä olen pörsseille ja talouden maailmalle valittamaan. Se on vähän kuin menisi ulos valittamaan säälle.


Tässä kuvassa näkyy sitten varallisuuteni. Sininen on varallisuus (nousussa), punainen on velat (laskussa) ja keltainen on ratkaisevin, eli velaton varallisuus. Sitä on nyt pyöristettynä 330 000 euroa. Ihan kivastihan tuo on!

Tähän kohtaa voi kyllä aina todeta, että osan tuosta muodostavat koti ja mökki. Jos niitä möisi, tulisi paljon veroja maksettavaksi, eikä olisi kattoa pään päällä.


Tässä on sitten varallisuuden kuukausitason muutos. Aiemmat välit ovat kolmen kuukauden keskiarvoja, mutta viime kuukaudet ovat ihan vain yksittäisiä kuukausia. Yhdistelen niitä ensi vuoden puolella.

Viimeisen kuukauden aikana varallisuuteni kasvoi vaatimattomat 11 057 euroa! Se on vajaa 370 euroa päivässä! Tuosta 250 euroa päätyi säästötileille, lainat lyhenivät noin 750 eurolla, ja loppu päälle kymppitonni oli sitten sijoitusten arvonnousua.

Noh, joulukuussa punainen palkki varmaan muuttaa viivan alapuolella ja kyyneleet virtaavat tätä kirjoittaessani. Sijoitusten arvonnousu tai -lasku on aaltoileva prosessi, ja kuukausi on vain keinotekoinen aikamääre jolla sitä seurata.

o o o

Tässä sitä nyt ollaan. Epidemia runtelee maailmaa, mutta minä olen kotona töissä (joita riittää). Lasten kanssa pääsen olemaan enemmän kuin aiemmin, samoin puolison (ei asuta yhdessä). Toisin sanoen tämä poikkeuksellinen vuosi on tuonut myös jotain hyvää. 

Tosin tätä kirjoittaessa pitää sivuuttaa se, että lapseni eivät ole nähneet isovanhempiaan aikoihin kuin ulkosalla, itsekin huomaan erakoituvani, ja että kyseessä on maailmanlaajuinen terveys- ja talouskriisi.

Ensi vuonna varmaan jatkan tämänkaltaisten, päiväkirjamaisten pohdintojen kirjoittamista. Ajattelin myös vähän irrotella, ja kirjoittaa talouteen vähän löyhemmin liittyvistä asioista. Tässä blogissa en ole avannut muun muassa sitä, että entinen puolisoni ei (voi) osallistu laisinkaan lasten elatukseen, ja elelen ja lapseni elätän palkallani ja Kelan minimituella. Siihen ehkä ensi postauksessa.

Hyvää joulunaikaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti