UA-52254593-1

4.2.2017

Kolme pientä ostoa: Neste, Target ja Neste

Aiempien raportointejen lisäksi muutama pieni osto on osunut kohdalle. Runsas kaksi viikkoa sitten ostin Nestettä kuusi kappaletta hintaan 32,29 euroa, runsas viikko sitten Targettia kolme osaketta hintaan 64,07 dollaria ja nyt maanantaina jälleen kuusi osaketta Nestettä nyt hintaan 31,50.

Paljoa ei ole sanottavaa, siis sellaista mikä ei olisi jo aiemmissa bloggauksissa tullut mainittua. Nesteen kurssi laskee piikin jälkeen, ja alamäkiostan osakkeita. Target taasen on amerikkalainen vähittäismyyntijätti, jonka kurssi on miltei kahden ja puolen vuoden aikavälin pohjissa. Eli siis laskusuunnassa sekin.

Nesteen P/E-luku on 9,6 ja Targetin 11,4. Kumpainenkin on siis ihan kohtuullisesti hinnoiteltu. Osinko kummallakin vajaassa neljässä prosentissa suhteessa ostohintaani.

Noh, eivät nämä osakkeet ole mitenkään riskiä vailla. Neste toimii alalla jossa öljyn hinnan vaihtelu vaikuttaa paljon, ja Targetilla riittää kilpailua.

2 kommenttia: