UA-52254593-1

29.1.2017

Vuodenvaihteen 2016-2017 välikatsaus: ennätyksissä ollaan

Uusi vuodenvaihde, uusi vuosikatsaus. Tai käytännössä samanlainen neljännesvuosikatsaus kuin millaisia aina teen neljännesvuosittain. Tästä muuten aiempiin välikatsauksiin.

Mutta isommitta puheitta: mennään asiaan. Avaan lukuja mieluusti kuvina.


Ensimmäisessä graafissa ovat kahtena eri palkkina sijoituksieni kokonaisarvo, sekä montako euroa olen sijoittanut. Sinisen ja punaisen palkin ero on sitten se minkä verran olen plussalla.

Osaan näistä luvuista palataan tarkemmin, mutta jo pikaisella silmäilyllä voi sanoa, että en ole yli vuoteen kasvattanut sijoitettujen eurojen määrää (koska otin välissä osan pois), ja että suhteellinen tuotto oli nykyisellä tasolla jo huhtikuussa 2015, eli pian kaksi vuotta sitten. Tässä välissä ja etenkin viime syksynä olen yrittänyt "kuoppaostaa" osakkeita kurssien niiatessa, joka saattaa nyt ryhtyä tuottamaan iloa ja onnea.

Viime vuosineljännes oli maltillinen eurojen lisäämisen suhteen. Sijoitin uutta rahaa vain hieman päälle 450 euroa. Osasyy tähän on, että Nordean tililläni on edelleen runsaasti euroja odottamassa sijoittamista, joten mitä sitä nyt hätäilemään summien lisäämisen kanssa. 

Toinen graafi kertoo sijoitusvarallisuuden arvonmuutoksesta. Tuossa on minkä verran on vuosineljänneksen aikana tullut lisää varallisuutta, tai paljonko sitä on haihtunut. Tuosta näkee että takana oli mollivoittoisempi vaihe, jonka jälkeen ollaan taas pungerrettu plussan puolelle.

Kannattaa huomioida, että osingot tuottavat tasaisesti laskettuna sellaisen 250 euroa plussaa per vuosineljännes, eli noin sen verran lisäyksiä pitäisi tulla vaikka kurssit eivät liikahtaisi lainkaan. 



Kun tarkastelee samaa prosentteina, näkee suuntaa paremmin. Eurojen ongelma on, että summien kasvaessa euromääräiset tuotot kasvavat. Prosentit kertovat siinä mielessä samaa. Eipä tämä kuva paljoa uutta tietoa kerro, mutta tuleepahan levollinen olo.


Viimeisenä sitten kuva siitä, mitä olen koostunut sijoitusharrastuksestani. Tässä on siis graafi siitä, miten on tullut tienattua. Tosin tienesti on kuvitteellista, sillä nämä ovat vain varallisuutta arvopapereissa. Vertailukohta on siis se, että olisin makuuttanut euroja nollakorkoisella tilillä.

Käytännössä olen uusissa ennätyksissä. Tällä hetkellä sijoitusvarallisuus on kasvanut noin 12 000 euroa isommaksi kuin olen omaa rahaani sijoittanut.

Summa summarum 

Ihan hyvin menee. Tuottoprosenttini on 20 % luokkaa, eli vielä melko tuntuvan notkahduksenkin keskellä olisin "kuivin jaloin" suhteessa lähtötilanteeseen.

Ainakin tähän mennessä varallisuuteni on karttunut notkahdellen, ja eiköhän kohtapuoleen ole taas uuden sellaisen aika. Ideaali kuitenkin on, että tuo jälkimmäisin kuvio nousee tasaisesti, edestakaisin sahaamisella ei ole väliä kunhan isossa kuvassa käyrä on nouseva.

7 kommenttia:

  1. Ja kun osingot nakuttavat tasaista tuloa niin pörssin pysyessä flättinä varallisuus vain kasvaa =)

    VastaaPoista
  2. Juurikin noin. Tosin auttaisi jos varallisuus olisi sijoitettuna eikä osa siitä tileillä, mutta maltillisesti tässä ostohetkiä odottelen.

    VastaaPoista
  3. Kun lasket voitolla olemista, niin otatko saadut osingot siinä huomioon? Yleensä osingot jäävät huomioimatta vertaillessa vain ostohintoja pörssikursseihin. Tällöin uudelleensijoitetut osingot ovat mukana vain ostohinnoissa, eivätkä näy lasketussa tuotossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertailen kahta muuttujaa: montako euroa olen sijoittanu, ja mikä on nykyarvo. Tuo on nimittäin helpoin (ja varmin) tapa minulle seurata muutosta.

      Portfoliosta löytyy kyllä tiedot osto- ja nykyhinnoista, ilman osakkeita. Ja vielä kyseisessä valuutassa, eli rahan arvon heittelyllä ei ole merkitystä.

      Poista
    2. Niin, ja linkki portfolioon: https://herkuillepersopiensijoittaja.blogspot.fi/p/portfolio.html

      Poista
  4. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  5. Jaha jaha, perässä tullaan mutta selkä jo näkyy!

    VastaaPoista