UA-52254593-1

7.12.2016

Ei enää jokapäiväisiä ostojani, mitä nyt teen?

Nyt on mennyt piensijoittajalla sormi suuhun. Syyskuussa siirsin suorat omistukseni ja ylimääräiset sijoituseurot Nordeaan. Nakuttelin järjestelmään pieniä ostotoimeksiantoja, tyyliin 150-200 euroa kerrallaan. Sen jälkeen koitti pari kuukautta joiden aikana ostin noin 8 000 eurolla osakkeita, pääosin REITtejä joiden kurssit tippuivat tuntuvasti. Ostoksia tuli nelisenkymmentä.

Sitten koitti amerikan presidentinvaalit. Olin varautunut kurssilaskuun, jota ei tullut. Tuli Italian kansanäänestys. Olin varautunut kurssilaskuun, jota ei tullut. Nyt on mennyt miltei kuukausi ilman ostoksia. Aiemmin tämä oli normaalia, nyt sijoittajan sielussani on tyhjä kolo. Kurssit vain nousevat ja etääntyvät kauas kauas ostotoimeksiannoistani.

Noh, tälläistä se on. Huomaan, että mietin silti, että pitäisikö vähän ostaa kun tuota rahaa on. Että entä jos kurssit vain nousevat tästä ikuisuuteen. Entä jos ei tulekaan enää koskaan samanlaista pienempää tai isompaa notkahdusta joita on tullut sellaiset pari vuodessa viime vuosisadat. Että menetän osinkoja. Että menetän vaikka mitä.

Tämä on se kohta, jossa tarvitaan malttia. Rahaa on, mutta pitää osata odottaa. Vaikka vuosia. Vaikka osinkosumma olisi ensi vuonna pienempi kuin tänä vuonna.

On tässä silti vaikka mitä mitä voisin tehdä. Voin käydä läpi yrityksiä ja miettiä millä hinnoilla aloitan ostoksilla käynnin. Voin tutustua ETF:fiin. Voin asettaa hälytyksiä kursseista. Voin bloggailla sijoitusasioista. Voin jumpata. Voin katsoa Netflixiä. Voin siivota. Voin käydä lasten kanssa ulkona.

Jännää miten sitä tottuu. Muutamassa kuukaudessa totuin siihen, että joka päivä virittelin uusia ostotoimeksiantoja toteutuneiden tilalle. Nyt, kun pitää hypätä aikakoneella syyskuuhun 2016, maailma tuntuu jo erilaiselta.

Hyvää joulunaikaa vaan kaikille.

7 kommenttia:

  1. Jep, todella vaikeaa odotella oikeaa ostohetkeä. Minunhan oli tarkoitus tehdä melkein päivittäin niitä 200e vipuveivausvoittoja (http://omatrahani.blogspot.fi/2016/11/sijoitustavoitteideni-tarkennusta.html), mutta en nyt uskalla tehdä mitään kun en yksinkertaisesti aavista yhtään minnepäin DAX on menossa. Koko ajan järki sanoo ja analyytikot sanoo, että kurssilaskua tiedossa (Trump, OPEC, Italia), mutta kurssi ei kun nousee. Ja koska nousu on ollut niin jyrkkää, en ole uskaltanut lähteä Bull kelkkaan ja toisaalta kun nousu vaan näyttää jatkuvan niin en ole uskaltanut vielä lähteä Bear kelkkaankaan.

    Blaah!

    VastaaPoista
  2. Ainahan se himottais ostella, mut viimeistään rahanpuute jarruttaa ;)

    VastaaPoista
  3. Itselläni tuo kassan kaalla istuminen ei luonnistu. Pakko saada kuukausittainen osake "fixi" =D

    VastaaPoista
  4. Jos osakkeeni nousevat, niin no problem, nautiskelen vain varallisuuteni kasvusta.
    Jos osakkeeni laskevat, niin no problem, saanpahan enemmän halvemmalla.

    Olen käytännössä win-win tilanteessa.

    VastaaPoista
  5. Minuakin kiinnostaa zenmäinen tilanne sijoitusten suhteen. Pikkasen on vielä matkaa.

    "Omat rahani" -suuntaan: minua eivät bullit ja bearit houkuta. Koen ne käytännössä uhkapeliksi, veikkailuksi sijoituksilla. Mieluummin vain sijoitan :)

    VastaaPoista
  6. Investor Without A Cause8.12.2016 klo 3.06

    Tämä on se kohta, kun voit odotella ja antaa osinkojen virrata. Jos teit hyviä hankintoja, niin olet jo voittanut.

    Tuo on minusta varsin fiksu tapa sijoittaa, että laadit osto-ohjelman melko pienin kertapanoksin ja sitten vain katsot, kuinka alas kurssit notkahtavat. Jos kurssit tippuvat vain hieman, niin sitten ostit vain hieman. Mitä enemmän tullaan alas, sitä enemmän hankit aina parempaan hintaan. Jossain kohtaa pudotus loppuu. Sitten odotellaan osinkoja ja seuraavaa dippausta.

    Ideaalisestihan tuo kannattaisi tehdä niin, että osto-erät suurenevat sitä mukaa kuin kurssit laskevat. Näin hyötyy samalla alemmasta hinnasta ja suuremmasta sijoituksesta. Tulee vain äkkiä aika kalliiksi.

    Toki tuon voi myös yhdistää siihen, että kuukausittain tuuppaa rahaa vaikka indekseihin, satoi tai paistoi. Ehkä siinä saa ostohimoa tyydytettyä?

    Itsellä tuli myös tehtyä loka-marraskuussa aika paljon ostoja. Laajat indeksit tippuivat harmillisen vähän, mutta monet closed-end fundit rysähtivät pahasti. Mitoitin osto-ohjelman niin, että käteinen loppuu, kun kurssit menevät helmikuun pohjien tasolle. Ei päästy ihan sinne asti, mutta tulevat passiiviset tulot kasvoivat silti varsin mukavasti. Nyt vain odotellaan, ihmetellään raketoivia kursseja ja kerätään kassaa.

    VastaaPoista
  7. Terve taas. Ilta kääntyy jo yöhön, ja vanhenevan miehen ruumiini käskee nukkumaan. Mutta sitä ennen vielä lyhyttä kommenttia.

    Olen tuohon malliin kun kuvattiin. Pieniä indeksisijoituksia kuukausittain. Tosin olen niidenkin kanssa hiukan pelannut, enemmän kun kurssit laskevat jne.

    Osakkeissa olen yrittänyt lisätä myös määrää, tosin maltillisesti. Esimerkiksi Omegaa ostin alkuun 7, sitten 8 ja sitten 9 kerrallaan. Kovinkaan jyrkkä tuo malli ei voi olla, eikä oikein toimi osakkeissa joiden kappalehinta on 200 euroa. Mutta pienissä määrin tuota olen tehnyt, joka hieman voimistaa "kuoppaoston" vaikutusta.

    VastaaPoista