UA-52254593-1

29.12.2019

Tavoitteeni vuodelle 2020: Ei mitään muutosta, juuri niin kuin nyt

Uusi vuosikymmen antaa mahdollisuuksia miettiä tekemistä uusiksi. Minäkin mietin. Sitten mietin lisää. Lopulta tulin siihen tulokseen, että olennaisinta on, että jatkan nykyisellä linjalla.

Tarkoitan tällä sitä, että tienaan töissä käymällä ihan hyvin, ja mökkiä vuokraamalla mukavasti lisää. Vaikka lähtökohdat eivät ole ideaalit (olen miltei yksinhuoltaja, ei-puoliso ei osallistu rahallisesti lasten elättämiseen), niin koko ajan jää rahaa jemmaan samalla kun velat lyhenevät.

Niinpä keskeisin tavoite on vain jatkaa. Jenkkiurheiluelämässä on termi stay in the game. Sillä viitataan tilanteeseen, että jos tulee vastoinkäymisiä, niin olennaista on vain jatkaa valittuun tyyliin. Eli jos vastustaja saa nopeasti kaksi maalia, ei ryhdytä hakemaan riskillä kavennusta, vaan jatketaan valitulla tiellä ja pyritään roikkumaan mukana huonon hetken yli. Sitten tilanne voi kääntyä. Sen sijaan hätiköimällä voi sössiä mahdollisuuden kääntää suuntaa.

Noh, minulla ei ole huonoa tilannetta. Mutta maltillinen kehässä pysyminen on parasta mitä voin tehdä.

Joissain kohdissa yritän toimia toisin kuin ennen, olennaisempana osakesäästötilin käyttöönotto. Mutta se on erillisten bloggausten aika se.

3 kommenttia:

  1. Jos jokin asia toimii, niin miksi korjata sitä. Niinhän se yksi viisaus menee.

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvä on pysyä suunnitelmassa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä suunnitelma :) Onnistunutta vuotta 2020!

    VastaaPoista