UA-52254593-1

24.1.2017

Kollegabloggarit jotka linkittävät tähän blogiin - ja miten tilanne on muuttunut viime vuosina

Nyt hieman erilaisiin suuntiin. Pari viikkoa sitten avasin blogin kävijätilastoja. Samassa yhteydessä listasin missä määrin blogiini päädytään muista blogeista. Nyt tulee viritellympi versio samasta aiheesta, täydennettynä edellisten vuosien sijoituksista.

Alla on lista saapumisista. Yksittäisten saapumisten määrän sijaan listaan nyt sijoituksia. Eli eniten sivuille heittänyt on sijalla yksi, ja päätelkää siitä sitten eteenpäin. Top 3 per vuosi on saanut vihreän taustavärin. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.


Mitä tästä tulkita?

Ensinnäkin vastuuvapausklausuuli. Tästä ei kannata vetää 1:1 -päätelmiä muiden blogien suosiosta.

  • Osa bloggareista ei linkkaa muihin blogeihin, 
  • osa linkkaa muttei tähän blogiin, 
  • blogrollit ovat eri paikoissa ja näkyvät eriävissä määrin, ja 
  • myös montako blogia on esillä vaikuttaa siihen paljonko sitä kautta tullaan.

Toisekseen: listan kärki on häkellyttävän stabiili. Tämä on tietysti loogista, jos on blogi jolla on lukijoita, ja tahti on aktiivinen, niin yleisöä on myös seuraavana vuonna. Ja luultavasti vielä lisää. Siellä sitten linkkejäkin klikkaillaan.

Kolmannekseen: ainakin oman blogini kannalta muutama “ankkurilinkittäjä” on hyvin keskeisessä roolissa. Kymmenen kärki on melko pysyvä. Ja tyyliiin Laiska sijoittaja ja Osinkokuningas pyörivät kärjessä vuodesta toiseen.

13 kommenttia:

  1. Tänä vuonna sitten ykkössijalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö tässä alkaa huolestua? :)

      Tästä eteenpäin on siis laitettava blogipostausten lomaan suoria linkityksiä Herkuilleperson blogiin! :) :)

      Poista
    2. Hehheh, tuohan on huijausta :D

      Poista
    3. Todennäköön asianomaisena että huijausta tai ei, niin ei haittaa. Antaa kaverit mennä vaan :)

      Poista
  2. Itsellä blogroll katosi jossain vaiheesa loppuvuotta ja kesti hetken ennenkuin sain sen ennalleen. Nyt sitten Blogger teki ilmeisesti jotain muutosta Blog Rolliin ja se kadotti omani poissa. Kesti hetken ennenkuin huomasin asian ja sitten kaikki blogit listattuna takaisin.

    Kävijä määräni ovat olleet kasvussa koko historian ajan. Kirjoittelutahti on yleensä kesällä hiukan hitaampi, jolloin blogin kävijä määrät laskee. Vierailuja voi tulla vähemmän, koska blogeja listalla paljon. Siitä huolimatta uskoisin viimeisten kuuakusin linkitysten olevan korkealla, kävijä määrät on esimerkkinä Joulukuussa hyvin lähellä kaksinkertaiset verrattuna 2015 joulukuuhun. (17000/9000)

    VastaaPoista
  3. Ihan kaunista että teillä on tavoitteena olla ykkösblogi joka linkittää tähän blogiin :)

    Itse yllätyin listan kärjen tasaisesta suorittamisesta. Toisaalta: kun on enemmän sisältöä, on enemmän kävijöitä, ja kun on enemmän kävijöitä, tulee myös enemmän linkityksiä muualle.

    VastaaPoista
  4. Ensin katsoin, että blogiani ei listalta löytynyt ollenkaan, mutta katsoinkin liian alhaalta :D Heh.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen listaus. Aloittelevana bloggarina olen huomannut, että valtaosa oman blogini vierailijoista tulee nimenomaan muiden blogien kautta.

    Toivottavasti pääsen listallesi vuoden päästä. :)

    VastaaPoista
  6. Rahamiäs: Katsotaan pääsetkö listalle. Mutta tuota odotellessa lisäsin blogisi omalle listalleni. :)

    VastaaPoista
  7. Tasaiselta näyttää minunkin suoriutumiseni, vaikka viime vuonna tulikin melko harvakseltaan blogia päivitettyä.

    VastaaPoista
  8. Kiva nähdä, että omakin blogi tuottaa kävijöitä blogiisi. Epävirallisiin tavoitteisiin 2017 lisäys: nosta sijoitusta Herkuille person piensijoittajan rankingissa :)

    VastaaPoista