UA-52254593-1

29.3.2018

Kaksi pientä hankintaa: Citycon ja Handelsbanken

Pääsiäinen tulee. Jipii. Sitä ennen (luultavasti) tämän viikon viimeiset raportoinnit. Ostin 85 osaketta Cityconia hintaan 1,817 euroa sekä 20 osaketta Handelsbankenia kurssiin 99,48 kruunua.

Kumpikin on ns. osto-ohjelmassani, ja seuraavat rajat tulivat vastaan.

Cityconin kurssi matelee käsittääkseni, koska korot ovat nousussa (velalla operoiville kiinteistönomistajille tulee lisäkuluja) ja varmaan myös, koska viime aikoina on ollut uutisia tyhjenevistä kauppakeskuksista. Se nyt ei tietenkään automaattisesti tarkoita sitä, että Cityconin kauppakeskukset olisivat tyhjenemässä. Vaikka voi se tietty sitäkin tarkoittaa.

Handelsbankenin kurssi tippui osingon verran, mutta jatkoi sitten tippumistaan. Siispä tein täydennysostoksen.

Hyvää pääsiäistä vaan kaikille!

24.3.2018

Raha parisuhteessa: miten toimisin jos asia joskus vielä ajankohtaiseksi tulisi?


Viisas Raha -lehdessä oli aukeaman juttu parisuhteesta ja rahasta. Siinä ei menty kovinkaan pitkälle, mutta päädyin sen seurauksena pohtimaan asiaa. Miten toimisin jos asia olisi joskus vielä ajankohtaista?

Ensin taustaa. Minulla on takana pitkä parisuhde, lapsia ja kaikkea. Sen aikana menot jaettiin käytänössä prosenttiosuuksin tulojen mukaan. Sanon käytännössä, sillä emme koskaan tehneet laskelmia tai avanneet kaikkea yksityiskohtaisesti.

Olin koko liiton ajan parempituloinen. Eksä oli lasten kanssa, eikä nyt käynyt töissä edes niinä vuosina kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Sovimme kumpi maksaa minkäkin laskun, ja loput rahat olivat omia. Minä maksoin suurimman osan menoista.

Tarjosin kyllä jossain vaiheessa - kun alkoi lapsia syntymään - että jos eksä haluaa, niin voisi olla yhteiset tulot ja tili. Tästä eksä ei yhtään syttynyt, oli lähinnä kiukkuinen ajatuksesta. Taisi olla myös osin itsenäisyysjuttu.

Noh, ero tuli ja eurot jaettiin. Tilanne tasoittui ja loppui samalla kertaa. Miten toimisin jos asia tulisi vielä joskus uudelleen vastaan?

Myönnettäköön, tällä hetkellä tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä. Olen päälle nelikymppinen mies. Minulla on monta lasta ja heistä pääosin vastaan. Tuossa jossain vaiheessa perehtyessäni deittailun ihmeelliseen maailmaan huomasin muuten, että mies, lapset ja vastuu on "upea asia", mutta useassa tapauksessa myös lasinen seinä. Että on hienoa jos mies on sitoutunut vanhempi, mutta ei nyt liian sitoutunut. Aika monet orastavat kuviot vaikuttivat stoppaavan kun toinen sisäisti, että minä ihan oikeasti kannan päävastuun lapsista (niin kuin olin koko ajan sanonut).

Nykyisessä suhteessani minulla on lapsia arjen kuormaa, ja toisella osapuolella on lapsia ja ehkä hiukan enemmän arjen kuormaa. Yhteinen katto ja yhteinen talous on kaukana, koska vaikeuskerrointa olisi ja uusperhe olisi melkomoinen. Mutta ainahan sitä voi pohtia asiaa yleisellä tasolla.

Jos ei asuta yhdessä, yhteinen raha ei ole kovinkaan realistinen ajatus. Näen, että yhteinen rahankäyttö tulee mukaan siinä vaiheessa kun on yhteinen katto. Silloin nimittäin tulee myös yhteisiä menoja.

Toki jo deittaillessa raha voi olla haaste. Jos toisella on varaa mennä oopperaan ja toisella ei, niin asia voi tulla vastaan jo suhteen alkumetreillä. Tätä nyt on melko helppo kompensoida - joko miettii tekemisen molempien budjetille sopivaksi, tai toinen tarjoaa sen oopperalipun jos sinne tahtoo mennä. Tässä on myös kulttuurisia eroja, joissain maissa on on miehen tehtävä tarjota. Suomessa useimmiten ei - ainakaan kun minä olen mukana ja asiasta ei ole toisin sovittu. Noh, ehkä jotain pientä.

Yhteinen asunto tuo yhteisiä menoja. Tässä kohden on jo syytä asiaa tuumata. Jo vuokran jyvittää kahtia mutta tulot ovat kovasti erisuuruiset, niin syntyy epätasapainoa. Toisaalta kaksi aikuista ei useimmiten vielä kovinkaan suuria menoja saa aikaiseksi. Jos tulot ovat yhtään samansuuntaisia, niin rahankäyttö ei ole asia, josta välttämättä tarvitsee tässä vaiheessa edes puhua.

Lapset muuttavat tilanteen. Ainakin itse huomasin tuolloin kauan sitten kun ensimmäinen lapsi syntyi, että oma ajatteluni muuttui. Että oli yksi perheyksikkö, ei vain kahta aikuista. Lapsi merkitsee, että toinen vanhempi (useimmiten nainen) on myös enemmän kotona. Tämä merkitsee sitä, että tulot saattavat tippua ihan yhteisen lastensaannin seurauksena, jolloin on reilua se huomioida myös muutoin.

Uusperheessä tilanne voi olla vielä monimutkaisempi. Jos on aikuisten lisäksi lapsia molemmilta puolin, niin riittää pohdittavaa. Minusta on selvää, että samassa perheessä on sama elintaso. Eli että siinä mielessä tulisi toimia vähän niin kuin yhteisten lasten tapauksessa, vaikkapa jyvittää asunto ja ruokamenot tulojen mukaan jne. Ylijäävä on sitten ylijäävää.

En ymmärrä uusioperheitä joissa toinen puolisko elää köyhyysrajalla ja toiset yltäkyllisyydessä. Tosin en nyt tälläisiä ole näynyt, mitä nyt lehdistä lukenut

Jos avioliittoon vielä joskus päätyisin, niin silloin avioehto olisi minulle ehdoton. Olen kerran jakanut kaiken eron yhteydessä, toista kertaa en sellaiseen halua mennä.

Minun suhteissani suhtautuminen rahaan on ollut varsin samansuuntaista. Siihen malliin ettei pidä velaksi elää, tekee vain maltillisia ostoksia eikä osta turhakkeita. Jos suhtautuminen rahaan olisi tyystin erilainen, se taatusti vaikuttaisi myös rahankäytöstä sopimiseen. Miten voisi olla yhteinen tili, jos toinen vetäisi tilin tyhjäksi heti jos siellä on rahaa?

Raha ja rakkaus on hankala parivaljakko. Rakkaus ei saisi jyrätä rahaa, eikä raha rakkautta. Rahasta ei ole kiva puhua kovinkaan paljoa suhteessa kun on muutakin mietittävää, mutta kyllä siitä kannattaa jonkin verran puhua.

o o o

Täästä löytyy kirjoituksiani aiheesta voiko treffeillä puhua sijoittamisesta.

o o o

Mainos (Eliittikumppani). Eliittikumppani siis ei liity allekirjoittaneen parinmuodostukseen, mutta ajattelin kokeilla, että generoituuko allekirjoittaneen blogista linkkejä myös deittipuolelle. Jos joku lukija olisi romantiikannälkäinen sijoituksenharrastaja (eli vähän niin kuin minä).

Rekisteröidy ilmaiseksi ja löydä kumppani, joka oikeasti sopii sinulle

* Linkki on affiliate-linkki, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. 

21.3.2018

Ruotsalaiset myyvät, minä ostan? Case Nordea.

Nordea päätti muuttaa pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen, ja sen jälkeen (tuntuva) osinki irtosi. Niinpä ostorajani tulivat täyteen, ensi viime viikon lopulla ja nyt alkuviikosta. Ostin Nordeaa 20 osaketta ensin hintaan 8,9 euroa, ja sitten yhtä monta toiset 20 osaketta hintaan 8,74.

Ymmärrän sen, että kurssi sukelsi osingon verran. Mutta se sukelsi sen yli: ja tavatkaa ostokerroistani ensimmäinen. Sitten yhtiön kurssi jatkoi laskuaan - joka johti ostoon numero kaksi.

Mietin tässä, että mahtoivatkohan ruotsalaiset loukkaantua Nordean muutosta siihen malliin, että ryhtyivät myymään osakkeita? Jos kyllä, tämä voi olla mainio oston paikka. Ainakaan talous- tai muissa luvuissa ei ole tullut mitään uutta joka suoraan selittäisi myös osinkolaskua seuraavat kurssilaskut.

Nordea-omistukseni nousi nyt 266 osakkeesee, kokonaisarvoltaan sellaiset 2300 euroa. Tässä se nousee kuudenneksi suurimmaksi suoraksi osakeomistuksekseni. Onneksi olkoon Nordea!

17.3.2018

Altia isolla tohinalla pörssiin

Tämän vuoden keskustelluin listautuminen on parhaillaan vielä auki. Nykyisin valtion omistama Altia listautuu pörssiin, ja valtio myy maksimissaan 3/3 Altiasta.

Altia valmistaa, vlittää  ja jakelee alkoholia Pohjoismaissa ja Baltiassa, tuotantoa on Ranskassa. Kyse on juomista tyyliin Koskenkorva, Chill Out ja Blossa. Tässä Altian oma kuva siitä, mitä tekevät:
Yleisöanti on auki 12.3.–20.3.2018, eli vielä ensi tiistaihin. Merkittävänä on maksimissaan 20 miljoonaa osaketta. Kyse on noin 56 % Atiasta, henkilöstöanninlla ja lisäosakeoptiolla noin 65 %. Tarjolla on siis puolet tai kaksi kolmasosaa osakkeista.

Valtio jää mukaan ehkä kolmanneksen omistuksella. Mielestäni tuo on näin veronmaksajan kannalta järkevää - valtion kannattaa omistaa muutakin kuin tuottamattomia kuoppia maassa. Sijoittajien kannalta on hyvä, ettei valtion osuus kuitenkaan ole puolta tai yli. Muutoin siinä pääsisi harjoittamaan valtion politiikkaa omilla euroillaan.

Ylin mahdollinen hinta on 9 euroa osakkeelta, eli sillloin kerättäisiin vajaat 180 miljoonaa.

Altia menee kyllä pörssiin isolla höökillä. Lehdissä on ollut juttuja ja mainoksia. Itse sain perjantaina kotiin sisustuslehtityyliin toteutetun tarinan Altiasta. Mainoksesta kyllä löytyivät myös taloustiedot loppupäästä lehtistä, kun tarpeeksi pitkään jaksoi selata.


Altian liikevaihto on 359 miljoonaa. Tulos on 26,1 miljoonaa, ja liikevoitto siis 7,8 %. Velkaantumisasten on noin 35 %

Osakekohtainen tulos oli viime vuonna 51 senttiä. Jos osakkeen hinta olisi 9 euroa, niin P/E-luku (osakekurssi/osakekohtainen tulos) olisi 17,6. Ei matala, muttei myöskään älyttömän korkea.

Mitä tästä tuumaan?

Itse en ole Altiaan sijoittamassa seuraavista syistä:

  • Minulla ei ole rahaa kovinkaan paljoa sijoitettavaksi. Aina voisi kaivella tilien pohjia, mutta tämä ei tunnu niin ohittamattomalta mahdollisuudelta, että siihen lähtisin.
  • Hinta ei tunnu älyttömän korkealta, muttei myöskään tarjoukselta.
  • Tulevaisuuden suunnitelmat ovat kivan kuuloisia (2 % kasvua vuodessa, käyttökate 15 %, osinkoa ulos ehkä 60 %), mutta vain suunnitelmia. Toki voivat toteutua, mutta ovat vain suunnitelmia.

Jos joitakin Altiaan liittyviä plussia mainitsisi, niin:

  • Yritystä on käännetty onnistuneesti pörssikuntoon: rönsyjä pois, kannattavuuteen on keskitytty.
  • Toimii alalla joka on kuitenkin melko vakaa: alkoholista ei (valitettavasti) tingitä heti jos on tiukkaa.
  • Tästä voinee syntyä varsin vakaa ja kassavirtaa pyörittävä osingonmaksaja: ei suurta heiluntaa mihinkään suuntaan.

Jos tosissani Altiaan sijoittamista harkitsisin, olisi tämä viikonloppu minulle vielä taustaselvitysten aikaa. En ole alkoholiteollisuuteen perehtynyt, joten pitäisi verrata Altiaa muihin alan yrityksiin. Isoimpia maailmalla ovat ainakin Diageo ja  Anheuser-Busch. Altian kokoluokkaa olevia yrityksiä lienee kymmeniä.

Jos Altiaan lähdet mukaan, niin onnea matkaan.

13.3.2018

Pörssilistautumisia: Kiusvalmistaja Harvia

Helsingin pörssiin riittää tulijoita. Mikä on oikein hyvä asia se. Parhaillaan tarjolla on kiuasvalmistaja Harvian listautuminen. Jos haluat lukea perusteellista analyysiä Harviasta, suosittelen ihan muita tekstejä. Kuten vaikka tämä Taloustaidon blogi (12.3.). Tästä Harvian listautumismateriaaliin. Nyt kuitenkin omia fiiliksiäni.

Ensinnäkin yrityksestä. Harvia valmistaa kiukaita, mutta myös ohjauskeskuksia, saunoja ja höyrygeneraattoreita. Ensinmainittu liittyy koko paketin ohjaukseen, veikkaan. Jälkimmäiset kaksi kyllä tajuan.

Suomi tuo vajaat 40 % liikevaihdosta. Saksa ja Venäjä ovat kakkosena, 12 ja 10 % osuuksilla. Yli puolet liikevaihdosta tulee muuten kiukaista.

Tarjolla on päälle 10 miljoonaa uutta osaketta. Tuosta nykyiset omistajat myyvät 1,3-1,5 miljoona osaketta. Tässä kohden suhde on mielestäni suotuisa, pääpaino on toiminnan laajentamisessa eikä vain omistuksen vaihtamisessa. Eurot menevät lähinnä velkojen pienentämiseen.

"Listautumisannissa tarjottavien osakkeiden alustava hintaväli on Yleisöannissa ja Instituutioannissa 5,00–6,10 euroa tarjottavalta osakkeelta. Lopullinen merkintähinta Henkilöstöannissa on 10 prosenttia alhaisempi kuin Yleisöannin lopullinen merkintähinta, alustavasti enintään 5,48 euroa.!

Kun osakkeiden enimmäishinta on 6,1 euroa, niin edellinen merkitsee päälle 60 miljoonaa euroa. Ja kun nykyään osakkeita on vajaat 10 miljoonaa, niin tässä päälle tuplataan osakkeiden määrä.

Liikevaihto on sellaiset 60 miljoonaa. Kasvu on ollut vahvaa, kaksi vuotta sitten se oli 45 miljoonaa. Liikevoitto on pysynyt 10 miljoonan tienoilla, eli kasvu ei ole vielä realisoitunut. Tuosta lähtee yli puolet rahoituskuluihin - eli velanhoitoon. Juuri noita velkoja tällä osakeannilla pienennetään.

Liikevoitto-mielessä Harvialla menee siis kivasti. Ja kun kasvutahti on ihan vauhdikasta, niin velan pienentäminen kuulostaa järkevältä. Looginen paketti.

Saattaisin olla Harviasta kiinnostunut, jos sijoitustilillä olisi enemmän euroja odottamassa sijoittamistaan. Vaan kun ei ole, niin en tätä varten ryhdy kaivamaan taskunpohjia. Hinnoittelu ei ole halpa, muttei ihan älyttömänkään hintainen.

Plussan puolella:
- uudet eurot menevät pääosin tekemiseen
- kasvua on taustalla
- alansa suurin firma, tosin suppealla sektorilla
- on potentiaalia luultavasti tasaiseksi osinkoyhtiöksi

Miinusta:
- liikevoitto on laskenut liikevaihdon kasvaessa (mikä nyt on normaalia kasvutilanteessa, mutta silti)
- kasvua on, mutta sen tahti lienee vakiintumassa
- velkaa on tuntuvasti

Vaikka enhän minä tästä tiedä, niin en nyt usko, että Harvia tästä raketoituu. Ostotilaisuuksia tullee myös jatkossa, jos tähän suuntaan haluan lähteä. Rovion kaltaista kurssin tippumista en odottaisi, tässä tapauksessa taustalla on kuitenkin aika tasainen bisnes.

Ketkä tähän mukaan lähtevät, onnea matkaan. Minä joko kehun tai harmittelen omaa päätöstäni myöhemmin.