UA-52254593-1

25.8.2019

Mitä Trump tavoittelee kauppasodillaan, ja miten varaudun huomiseen pörssilaskuun


Ostan osakkeita kun niiden hinta on "pienessä kuopassa". Keskimääräinen ostokseni on 200 euron kokoluokkaa, ja teen ostoksen kun yrityksen kurssi on tippunut 2 % viime ostoskerrasta.

Olen alkanut hahmottamaan, että taktiikkani sopii presidentti Donald Trumpin tyyliin. Hän twiittaa kaikenmoisia, kurssit reagoivat - ja sahausliikettä riittää.

Viimeisen viikon aikana Trump on sekä (leikkinyt) kiukkuista kun ei saa ostaa Grönlantia, että heitellyt bensaa kauppasodan juurelle.

Vääntö Kiinan kanssa ei ole kuitenkaan niin kummallista kuin monet sen näkevät. Kyseessä on vuosikymmenien mittainen prosessi, ja loppujen lopuksi ihan normaalia yhdysvaltain ulkopolitiikkaa sekavalla twiittaus-kuorrutuksella. On kaksi syytä miksi on ihan hyvä ärhennellä Kiinalle.

Kiina ostaa muualta, muut eivät osta Kiinasta. Kun kurssit notkahtavat yhdysvalloissa, minä ostan kenties tuhannella eurolla muutaman firman osakkeita. Kiinalaiset sijoittajakollegat laittavat ostoksiin miljardeja.

Kun kurssit notkahtavat Kiinassa, ei sinne niin vain sijoitetakkaan länsimaisia euroja tai dollareita. Maassa on sekä rajoituksia ulkomaisen omistuksen määrälle, että yrityksiä, joita eivät saa ulkomaalaiset omistaa lainkaan. Bonuksena vielä isoja valtionyhtiöitä kansainvälisillä markkinoilla.

Käytännössä kyse on siitä, että Kiina pelaa samoilla talousmarkkinoilla kuin muutkin, muttei avaa omaa kotipesäänsä samanlaiseen peliin kuin muut osalliset ovat avanneet. Tämä antaa Kiinalle kilpailuetua verrattuna muihin.

Toinen Kiinaan liittyvä haaste on, että immateriaalioikeuksiin suhtaudutaan leväperäisemmin. Piraattituotteita tehdään, ja myös patenttisuojan alaisia teknologioita on käytetty avoimesti tai vähemmän avoimesti.

Tässä kohden syntyy toinen kilpailuetu. Lisenssimaksut ovat pienempi tai niitä ei makseta lainkaan. Sillä saa etua itselle, ja toinen menettää.

o o o

Noh, Trump meuhkaa kaikesta epäolennaisesta, kuten kauppataseen alijäämästä. Haluaa henkilökohtaisia diilejä ja myönnytyksiä. Ihan lasten leikkiä on tuommoinen.

Jos hän saisi vaikutettua noihin yllämainittuihin, niin se heijastuisi myös muualle. Jos ainutkertaisella diilillä yrittää muuttaa isoja virtoja, on se kuin joesta kauhoisi sankolla vettä. Minimaalista puuhastelua.

o o o

Sitten arjen sijoituksiini. Trump twiittaili perjantaina kauppasodan kiristämisestä. Aika monien kiinalaisten tuotteiden tulli nousee 25 prosentista olisikos ollut 30 prosenttiin. Eli aika tuntuvaksi. On vahva syy uskoa, että kurssit reagoivat ihan tuntuvalla laskulla. Jo perjantaina kurssit laskettelivat.

Reagoin siten, että kävin perumassa ostotoimeksiantojani. "Ostoja 2 % välein" ostotaktiikkani on nimittäin heikoimmillaan kun tulee paljon äkillistä pudotusta. Esimerkiksi Wärtsilän seuraava ostoraja on ihan vieressä. Luultavasti ostaisin notkahduksen alussa, enkä edes sen keskivaiheilla.

Huomenna aion seurata ensin Suomen pörssiä päivän mittaan, että Yhdysvaltain vastaavaa illemmalla. Kun kurssit ovat tippuneet siihen kun tippuvat, tsekkaan onko jokin tai jotkin ostoslistalla olevista yrityksistäni ostorajojeni alapuolella. Jos kyllä, niin ostan lisää sen hetken hintaan.

Ei tämä nyt mikään kultakaivos ole. Jos vaikka tonnilla ostan, niin voin säästää muutaman kympin. Mutta aina on kivempaa ostaa vähän halvemmalla kuin edes hitusen kalliimmalla.

Kuva: Colton Duke / Unsplash

1 kommentti:

  1. Hei, luotto yksilöiden välillä on rahoitustapahtuma, jolla lainataan rahaa suoraan ihmisiltä ilman pankin väliintuloa. Suurimman osan ajasta se tehdään perhe- tai ystävällisessä ympäristössä. Mutta viime aikoina voit lainata muukalaiselta. Olen valmis tarjoamaan lainoja kenelle tahansa, jolla on mahdollisuus maksaa se takaisin ilman huolta. Odotan innolla tekemistäni kanssasi, jos tarvitset todella luottoa ja jos se on hyvää.

    Sähköposti: ( simondurochefort@gmail.com )

    VastaaPoista