UA-52254593-1

30.10.2015

Myynti: Nokian renkaat

Myin viikko sitten Nokian renkaiden osakkeeni, sopivasti hetkeä ennenkuin EU:n suunnalta annettiin positiivista signaalia ja osakekurssit nousivat. Miksi näi, varsinkin kun koen olevani osta ja pidä -tyylisuunnan sijoittaja.

Noh, olin ostanut Nokian renkaani mukavaan keskimääräiseen 21 euron kappalehintaan. Kurssi oli tuolloin noussut jo yli 29 euroon, olisikos ollut 43 % plussalle.

Tänään Nokian renkaat sitten kertoi tuloksestaan: ei dramaattisia muutoksia, kannattavuus edelleen hyvä. Tämän seurauksena pörssikurssi sitten nousi oikein iloisesti. Viime viikon +43 % olisi nyt +55 %

Perusteet viikon takaiselle myynnille:
  • Fortumin ja Nokian renkaiden myötä minulla oli melko paljon Venäjä-riskiä salkussa. Tämä myynti pienensi sitä. Joskus vuosi sitten luulin, että maailmanpoliittinen jännite olisi tähän mennessä lientynyt, mutta ei siltä vaikuta.
  • Kurssi oli noussut sen verran että tuosta jäi aika hyvin voitolle, joka vielä kuittaa Volkswagenin-myyntien miinuksia. Verotusmielessä järkevää.
  • Nokian renkaat on tiukilla, kiitos maailmanpolitiikan. Koska tuotantoa on paljon Venäjällä, palkkakulut tippuvat valuutan arvon tippuessa, eli isku lievittyy. Mutta silti. Tosin Pohjois-Amerikassa yhtiö on paikannut sitä mitä Itä-Euroopassa on menettänyt.
  • En täysin ymmärrä miksi kurssi on noussut syksyn ajan näin vauhdikkaasti. Ei tilanne ole dramaattisesti muuttunut aiemmasta.
  • Minulla oli noin Nokian renkaiden omistuksen verran sijoitusvelkaa, mutta ei ole enää. Eli tältä osin olen nyt velaton.
Tämä ei tarkoita ettenkö voisi ostaa lisää Nokian renkaita joskus myöhemmin. Tämä osake on seurannassani, ja jos osaketta halvemmalla saisi, niin liittynen taas kerhoon. Kirjasin itselleni ylös muutaman tavoitehinnan joilla tartun täkyyn kurssien mahdollisesti tippuessa.

Periaatteellista estettä sille, että omistaisin Nokian renkaita, ei siis ole. Yritän tässä vain haistella maailmanpolitiikan suuntaa. Minulla on sellainen tunne, että pahin Venäjä-vaihe ei ole yleisesti eikä Nokian renkaiden osalta vielä ohi.

Voi olla että tästä tulee yksi opettavainen kokemus sijoitusurallani, eli tulinko luopuneeksi yrityksestä jota sain halvalla vain kohtalaiseen hintaan, kun olisi voinut nauttia osingoista ja kurssinoususta vielä pitkään. Mutta katsotaan.

4 kommenttia:

  1. Hyvä lähtökohta toiminalle on, että myöntää virheensä. Riski ja sen käsite useasti sekoittaa toimintaa. Pitäisi osata ajatellaa aina sijoitusta osuutena liiketoiminnasta (Buffetmaisesti) ja unohtaa kurssi. Miksi myydä tuottavaa liiketoimintaa/sijoitusta jollei ole tarvetta. Antaa tuottoejn ja osinkojen juosta.

    VastaaPoista
  2. Jos aikoo myydä jonkin osakkeen, sen sijaan että möisi heti, voi laittaa liukuvan stopp loss toimeksiannon. Tällöin stopploss nousee automaattisesti kurssin mukana.

    VastaaPoista
  3. Melkoista nousua oli tänään tosiaan Nokian Renkailla. Itse olen ostanut Nokian Renkaita kahteen otteeseen: Vuonna 2009 hintaan 16.50 ja vuonna 2014 hintaan 23.50. Kummallakin kerralla päävirhe on ollut se, että en ostanut tarpeeksi. Toistaiseksi kuitenkn jää nousuista huolimatta pitkään salkkuun.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vaan kommenteista. Vielä en julista tätä epäonnistuneeksi asiaksi: ideana oli myös syödä velat pois, ja se osa projektista onnistui :)

    Olen esimerkiksi Lynxin puolella viritellyt "osta xx kpl jos kurssi on yy euroa, voimassa loppuvuoden" -tyylisiä kuvioita. Kun suurin vihollinen on oma fiilis, niin tuollaiset matemaattiset "jos, niin..." -viritelmät pitävät toimet suunniteltuina.

    Pitää ryhtyä miettimään vastaavaa myös myynnin puolella.

    Loppuun ironinen sivukommentti. Myin nuo osakkeet 43 % voitolla, ja tienasin kulujen jälkeen päälle neljäsataa, ja vielä viime kevään osingot siihen päälle. Nyt istun koneen äärellä ja harmittelen. Ei tämä nyt ihan katastrofi ollut...

    VastaaPoista