UA-52254593-1

25.8.2015

Osto x 2: Nordea

Ostin viime viikolla 70 Nordean osaketta, ja eilen maanantaina 50 lisää. Sampo / Nordea eli oma pikku siivu Wahlroosin imperiumista on houkuttanut, ja viimeaikoisten kurssilaskujen seurauksena etenkin Nordea vokotteli.

Perustelut ovat lyhykäisyydessään: Nordea pärjää hyvin, ja sen hinta on laskenut. Osinko on korkea, mutta osinkoa jaetaan silti vain kaksi kolmannesta viivan alle jääneestä plussasta.

Osinko on tosin vaarallinen mittari: jos talo ei tienaa niin paljoa kuin maksaa osinkoina ulos, ei mene kauaa ja kun osinko tippuu. Mutta ainakin tämän hetken luvuilla tilanne on positiivinen.

Lisäksi olen ottanut käyttöön velkarahaa. “Mahdollistin” tämän keväällä kun Nordnetille* tuli tarjolle mahdollisuus lainata prosentin korolla. Ynnäilin sitten, että jos ostan kurssien tippuessa velalla ihan hyvää osinkoa maksavia kohtalaisesti hinnoiteltuja yrityksiä joiden osingoilla voi maksaa velan korot ja bonuksena voi lyhentää velkoja, niin riski kannattaa.

Nykyisellään velkaa minulla on 3000 euroa, kokonaissijoitusvarallisuuden ollessa velka huomioiden päälle 50 000 ja jos sen jättää huomioimatta vajaat 50 000 euroa. Velkaa on siis noin 6-8 % koko potista. Tämä ei sinällään ole ongelma, kunhan velan osuus ei ole paljoa yli kymmentä prosenttia. Velanhoitokulut eivät muodostu ongelmaksi, kun ne ovat muutaman kympin vuodessa. Tuostakin saa vielä osan takaisin verotuksessa.

Yhden virheen olen tehnyt, ja nyt se näkyy. Keväällä minulla oli jemmassa noin 6000 euroa, yli 10 % käteiskassa. Sitten kun kurssikehitys alkoi hieman sakkaamaan, niin riensin ostoksille touko-kesäkuussa. Sen seurauksena nyt, kun kurssit tosissaan ovat laskemassa, on kassa noin syöty, ja sijoitan vähemmän, ja osin velkarahalla.

Käytännössä en siis voi tehdä säännöllisten kuukausiostojen lisäksi kuin muutamia täsmähankintoja ostamatta jotain velaksi. Ja jos ostan vielä muutamalla tonnilla velaksi, alan olla omilla ylärajoillani.

Jos kurssinotkahdus loppuu kohtapuoleen - onhan tässä jo kymmenisen prosenttia tultu alaspäin nopeasti - niin olen toiminut nerokkaasti. Jos kurssit tippuvat seuraavan puoli vuotta tai vuoden, olen syönyt eväät ihan liian aikaisin. Valitettavasti jälkimmäinen on todennäköisempi vaihtoehto.

Sinällään tilanne ei ole kovinkaan huolestuttava. Rahastot ovat edelleen plussan puolella (ne hommasin voisiko sanoa etupainotteisesti eli vuosia sitten), suorat osakeomistukseni (hankittu viimeisen puolentoista vuoden sisällä) ovat aika lailla +/- -tasolla. Lisäksi matkan varrella on tullut saatua osinkoja tilille verojen jälkeen runsaat tuhat euroa.

Vielä voin siis onnitella itseäni siitä, että plussalla ollaan. Tosin muutama päivä viime viikkojen tahtiin, niin kokonaissummakin on miinuksella. Sellaista se elämä on. Muistan olleeni joskus puolitoista vuotta sitten ahdistunut kun omistukset olivat satasia miinuksella, nyt mietin lähinnä että mitä kautta sitä pyöräilisi kotiin tällä kertaa ja kävisinkö perheeltä salaa jätskillä kotimatkalla. Kurssiheiluntaan tottuu.

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. En kyllä vielä tiedä mitä kaikkea klikkauksen jälkeen pitää tehdä että raha vaihtaisi omistaja

4 kommenttia:

  1. Hyvät ostokset. Nordealla ei voi mennä vikaan :) Itsekin meinasin ostaa lisää Nordeaa, mutta päädyin muihin kohteisiin.

    VastaaPoista
  2. Sen olen huomannut että lainarahan käyttö, vaikkakin varsin pienten summien, saa minut automaattisesti etsimään vakaita ja ihan hyvää osinkoa maksavia yrityksiä. Jos osinko edes pysyy samalla tasolla kuin ostohetkellä, voi maksaa lainan korot ja bonuksena voi vielä lyhentää lainaa ylimääräisillä.

    VastaaPoista
  3. Nordea vaikuttaa tosiaan kyllä melko varmalta sijoitukselta tuohon hintaan (ja itsekin sitä olisin voinut lisäillä jos ja jos...)

    Toisaalta riskejä arvioidessa on minusta kuitenkin hyvä huomata, että pankit ovat viime kädessä siitä ikäviä, että kriisien synkimmillä hetkillä ne tarvitsevat usein lisärahoitusta. Phoebus-blogista löytyy tästäkin aiheesta minusta hyvää pohdintaa mm. täältä: http://www.seligson.fi/phoebus/blogi/show_item.asp?itemID=316

    VastaaPoista
  4. Täytyy myöntää, että pidän Oldenburgin teksteistä. On sellainen harmaan selkeä kirjoittaja.

    En suunnittele sitä, että pankeilla tai vakuutuspuolella olisi kovinkaan paljoa nykyistä suurempaa osuutta sijoituksissani, juuri tuosta mainitsemastasi syystä.

    Tein tuossa laskelmaa siitä, millä aikataululla (ja osingon kasvun suunnalla) saisin Nordea-ostoni maksettua Nordean osingoilla. Siis teoreettinen malli. Julkaissen sen tänään.

    VastaaPoista