UA-52254593-1

8.6.2015

Miten sijoittaa lapselle?

Pari viikkoa sitten sain jännän yhteydenoton. Sijoittaja.fi -palvelusta otettiin yhteyttä. Olivat julkaisemassa vertailua lapsen varallisuuden sijoittamisesta. Tarjous kuului suunnilleen niin, että jos asiasta kirjoitat, niin vuosijäsenyys Sijoittaja.fi -palveluun, ja arvottavaksi kolme vuosijäsenyyttä lukijoille.

Noh, mitäs minä tuohon sanomaan kuin että kyllä. Ensisijaisena syynä tosin, että olen aiemminkin asiaa pohtinut. Kiinnostava aihe.

Tätähän tämä nykyään on, bloggarit tuottavat sisältöä, ja se kiinnostaa myös yritysmaailmaa. Nyt en saa vaatteita, rahaa, autoja tai luksustuotteita, vaan lukuoikeuden verkkosivuille. Mutta menköön.

Sijoittaja.fistä (jatkossa vain Sijoittaja) olivat kysyneet pankista miten sijoittaa 10 000 euroa sekä 14 vuoden ajaksi 100 euron lapsilisät. Siis 12 000 euroa lisää. Kysyivät sijoitusratkaisuja, riskiarvioita, verotusvinkkejä ja arvioita tuotosta. Sijoittajan raportin voi lukea tästä.

Isoin ero tulikin vastaan heti alkuun, kuluissa. 0 % ja 2 % kulujen erotus olisi tuolla aikavälillä vaatimattomat 12 000 euroa, käytännössä neljännes tuotoista. Ilmeistä on, että kannattaisi hakea mahdollisimman matalakuluista ratkaisua.

Pankkien ehdotukset jakautuvat kärjistäen kahtia. Nordnet* ja Seligson tarjoavat aika lailla perusosakerahastoja, mutta matalilla kuluilla. Oikeastaan kaikki muut tarjoavat huomattavasti kalliimpia ratkaisuja, tosin osalla on mukana esimerkiksi kiinteistöjä ja korkopapereita. Toisin sanoen riski ainakin luultavasti laskee.

Toisaalta yli seitsemän vuoden sijoitusaikaan suositellaan yleensä satsauksia osakkeisiin, etenkin jos rahan käytöllä ei ole kiire. Ja arvatenkin lapsella jonka vanhemmilla on työntää 22 000 euroa lapselle, ei ole hirveää hätää polttaa rahojaan. Joten valitsisin laajan osakehajautuksen.

Itse yhdistäisin Seligsonin ja Nordnetin*. Seligsonilta hakisin matalakuluista hajauttamista ympäri maailmaa. Nordnetiltä ostaisin maksuttomia Pohjoismaisia rahastoja - maantieteellinen hajautus on pientä, mutta matalat kulut takaavat vähintään markkinatuoton.

Aika samaan olen päätynyt omissa aiemmissa pohdinnoissani, olen käynyt läpi miten sijoittaa teinin varallisuutta kahdessakin bloggauksessa (osa 1 ja osa 2).

o o

PS. En minä jaksa mitään arvontoja tehdä. Kolme nopeinta saa kauttani tunnukset Sijoittaja.fi -palveluun, edellyttäen, että tarjous on vielä voimassa. Tämä kirjoitus kun tulee vähän viiveellä. Laittakaa postia. Kun on kolme täynnä, päivitän tällä sivulla, ettei kannata enää yrittää.

Huom! Yllämianittu tarjous meni umpeen. Viisi ilmoittautumista ehti jo tulla. Eli jos tästä joku tunnuksia saa, niin tuon porukan nopeimmat.

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. En kyllä vielä tiedä mitä kaikkea klikkauksen jälkeen pitää tehdä että raha vaihtaisi omistajaa.

8 kommenttia:

  1. Mielelläni otan Sijoittaja.fi-jäsenyyden.

    VastaaPoista
  2. Minul kelpaa myös jäsenyys.

    VastaaPoista
  3. Minua ei kiinnosta jäsenyys, mutta tsekkaa Nordnetin kuukausisäästöohjelma. Siellä Seligsoniakin halvempia ETF:iä laajaan globaaliin hajautukseen.

    VastaaPoista
  4. Kuten blogimerkinnöistäni voinee päätellä sain myös samanlaisen tarjouksen. Arvonta ei vaan juurikaan herättänyt kiinnostusta, joten jos joku halukas jäi vaille jäsenyyttä, niin lähetä vaikka sähköpostia perjantaihin mennessä blogini sivulta löytyvään osoitteeseen niin saatat saada vielä jäsenyyden kokeiltavaksi (minulle tosin taidettiin luvata arvottavaksi kuukausijäsenyyksiä).

    VastaaPoista
  5. Täällä myös yksi, jota tuo sijoittajan jäsenyys kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen harkinnut tuota Nordnetin ETF kuukausisäästö ohjelmaa. Minimimerkintä taisi olla 50€.

    Vaihdoin nyt toivottavasti osoitettani viimeisen kerran kun ostin www.osinkokuningas.com domainin. Voitko ystävällisesti päivittää osoitteen blogrolliisi, kiitos paljon =)

    VastaaPoista
  7. Iltaa vaan. Kolme voittajaa on löytynyt. Lisäksi pahoittelut voittajille, allekirjoittanut sai vuoden jäsenyyden, kolme innokkainta kuukauden jäsenyyden.

    Ihan puhtaasti minun virheeni, ei Sijoittaja.fiin.

    VastaaPoista
  8. Ja kyllä, päivitän tuota blogirotaatiota kunhan kerkeän.

    VastaaPoista