UA-52254593-1

20.10.2014

Miten sijoittaa lapsen varallisuus osa 2: Osto-ohjelma käynnissä

Raportoin kesää vasten kuinka aiomme sijoittaa lapsen varallisuuden. Teinillä on omaisuutta päälle 10 000 euroa. Alkuvaiheen pohdintoihin pääset täältä. Nyt siihen mitä on tehty.

Alkuun seurasi pohdintoja perheen sisällä: puolisolle piti myydä idea että rahalla kannatta tehdä jotain muuta kuin pitää ne tilillä. Teinin olen ottanut mukaan pohtimaan asiaa, pianhan hän rahoistaan vastaa. Olen samalla "lobannut" mallia jossa teini ei ottaisi myöhemmin kaikkia rahoja ulos kerralla, vaan antaisi korkoa korolle ilmiön jyllätä. Korkeintaan söisi ylijäämää, ei pohjasijoitusta.

Mitä sitten on tehty? Summat ovat sinnepäin -lukuja.

500 eurolla hän hankkiutui jäseneksi viiteen osuuskauppaan. Tästä seurannee noin 60 euron vuotuinen pääomakorko.

2000 euroa on kiinni yhdessä näistä uusista asuntorahastoista, siis mutkan kautta asunnoissa. Tuo johtanee vajaan satasen osinkomaisiin vuotuisiin tuloihin, jotka toivottavasti pikku hiljaa kasvavat.

2500 on sijoitettu euro-obligaatioihin, ostaen ne jokusen kuukauden aikana. Koska korkorahastojen arvo ei paljoa sahaa edestakaisin, kannatti näihin satsata ripeästi.

Loput menevät sitten kahden viikon välein toteutettavina ostoina pääosin Seligsonin indeksirahastoihin. Isoin paino on Euroopalla ja Pohjois-Amerikalla, seuraavaksi suurin Aasialla ja pienin kehittyvillä markkinoilla. Pikkusumma menee myös ainoaan aktiivisesti hallinnoituun rahastoon: vihreään energiaan satsaavaan Handelsbankenin rahastoon.

Yllämainittuja ostoja tehdään vajaan kahden vuoden ajan, kahden viikon välein. Näin rahat tulevat sijoitetuksi "kyseisten vuosien keskihinnalla".

Päädyin lopulta aika pelkistettyyn rahastopakettiin ihan yksinkertaisuuden takia: kyseessä ei ole kovinkaan suuri rahasumma, joten karsin rönsyjä.

Olen ihan tyytyväinen suunnitelmaan. Runsas kolmannes on sijoitettu varsin maltillisesti valtionlainoihin, asuntoihin ja S-konsernin osuusmaksuihin, ja loput hajautetaan parempituottoisiin osakkeisiin. Osakeindeksirahastot taasen jakavat "riskisemmän" osuuden ympäri koko maailmaa.

Salaa toivon että tulos on sen verran hyvä että teini kahdeksantoista täytettyään tajuaa, että tällä tiellä kannattaa jatkaa. Sitten voi rahan vinkumisen sijaan jossain vaiheessa tarjota isäukolleen ulkomaanmatkoja tai ainakin McDonaldsin aterioita (aasinsilta siihen kuinka olen yksi omistajista, omia purilaisiani siellä popsisin).

Teinin kannalta nyt alkusyksynä tapahtunut pörssikurssien lasku on tapahtunut hyvään aikaan: samalla rahalla saa enemmän. Hänen kannaltaan olisi aika ideaalia jos seuraavat pari vuotta kurssit pysyisivät vuoden puolitoista alavireessä, ja sitten nousisivat kohisten.

Eihän tuo nyt noin tietenkään mene, mutta lienee ilmeistä että kaikkia sijoituseuroja ei laiteta poikimaan aikanaan kurssihuippujen aikaan, Pitkällä tähtäimellä se on hyvä asia se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti