UA-52254593-1

27.2.2020

Kaikenmoisia pikkuostoksia ja ostoksista raportointia: autonvalmistusta ja sijoitusyhtiötä

Iltaa vaan. Nyt pörssissä tapahtuu. Ja kun pörssissä tapahtuu, minulla ostorajat tulevat vastaan.

Osakkeiden ostotekniikkani on aika yksinkertainen. Päätän, mitä haluan ostaa. Sitten ostan noin 200 euron erillä kyseistä osaketta. Teen seuraavan 200 euron ostoksen kun kurssi on laskenut 2 % aiemmasta ostoksestani.

Idea on siis ostaa osaketta ns. kuoppaan asti. Kun kurssit nousevat, en enää osta lisää.

Koska Nordealla on käytössä prosentin välityspalkkiokatto, jopa sadan tai kahdensadan euron ostokset ovat ihan kustannustehokkaita. Välityspalkkioita menisi vielä vähemmän jos ostaisin tonneilla. Mutta se ei ole mahdollista kun en ole riittävän rikas, ja lisäksi tykkään "harrastaa" sijoittamista.

Lisäksi mallini tavallaan hillitsee omia impulssejani. Jos ostaisin heti 1200 eurolla jotain yritystä kun hyvältä tuntuuu, niin sitten ostaisin. Mutta jos ostan 200 eurolla ensin, ja 200 eurolla aina kun kurssi on tippunut, niin parhaimmillaan ostan samaista yritystä samaisella 1200 eurolla, mutta halvin ostohinta on 10 % matalampi kuin ensimmäinen ostohinta. Välityspalkkioissa menetän olisikos 4 euroa, mutta halvempaan hintaan ostaminen kyllä tuo enemmän kuin tässä menee.

Tämä taktiikka sopii hyvin yrityksiin, joiden kurssi aaltoilee tai on laskevalla uralla. Sen sijaan tämä malli ei sovi firmoihin joilla menee koko ajan vähän paremmin. Mutta se on sen ajan murhe se.

Lähipäivät bloggaan sitten tälläisiä pikkuraportteja, osin myös itselleni talteen. Olen muuten huomannut jo melko pitkän (vuodesta 2014) bloggaushistorian olevan siinä mielessä hyödyllistä, että omia tekstejä lukemalla muistaa mitä on tullut tehtyä, ja millä perusteilla.

Lisäsin omistustani Fordissa. Ostin

  • 27 osaketta hintaan 7,65 dollaria, 
  • 29 osaketta hintaan 7,49 dollaria, 
  • 29 osaketta hintaan 7,29 dollaria ja
  • 31 osaketta hintaan 6,95 dollaria.
Käytännössä siis omistusosuuteni kasvoi noin 800 eurolla.

Ford on ilmeinen, potentiaalinen ruumis tässä koronaviruksen tuomassa paniikissa ja mahdollisessa kurssiromahduksessa. Ensinnäkin osa valmistuksesta ja osista tulee Kiinasta, jossa tuotannossa on katkoja. Toisekseen kiinalaiset ovat iso asiakaskunta. Kolmannekseen firmalla on mennyt viime ajat aika huonosti, esimerkiksi P/E luku räjähti taivaisiin kun tuotto on vain hiukan positiivisen puolella. Neljännekseen alakin on vielä murroksessa.

Kun nuo asiat kirjaa ylös, niin alkaa itsekin ihmettelemään miksi tuonne suuntaan sijoitan. Mutta on minulla myös perusteita.

Ford on kuitenkin pitkän linjan yritys joka jo T-mallillaan muutti maailmaan. Toisekseen isot, perinteiset jätit voivat olla voittajia myös mullistusten keskellä. En ole yhtään vakuuttunut siitä, että Tesla saa niin paljoa etumatkaa sähköautosuunnassa, etteivätkö isot jätit pysyisi perässä. Kolmannekseen yrityksen päästessä pinnalle tilanne voi muuttua nopeasti.

Kolmannessa kohdassa on tosin iso mutta. Se nimittäin edellyttää, että pinnalle päästään.

Edellisen lisäksi ostin lisää ruotsalaista sijoitusyhtiö Kinnevikiä. Ensin
  • 10 osaketta hintaan 208,90 kruunua, sitten
  • 10 osaketta hintaan 204,80 kruunua ja vielä
  • 10 osaketta hintaan 200,70 kruunua.
Kinnevik on vähän niin kuin rahasto. Sijoittaa noin 25 yritykseen, usein pieniin ja kasvamaan päin oleviin. Tämä on suunta johon rahastojen avulla on hankala päästä käsiksi. 

Lisäksi Kinnevikissä minua ainakin aikanaan houkutti se, että sen arvo oli päälle sen omistusten arvon. Nuo nyt aaltoilevat tilanteen mukaan, mutta silti.

Olen vähän toivonut, että Kinnevikin kurssi laskisi. Tässä on mukana myös ruotsin pörssin yleistä sukellusta. Silti tuntuu vähän ikävälle kun kaikki omistukseni menevät punaiseen suuntaan.

2 kommenttia:

  1. Olen viritellyt vähän samantyylistä osto-ohjelmaa joissakin yhtiöissä.
    Esim. 3M-ostot kurssin alittaessa parilla dollarilla 160, 150 ja 140 usd. Tuo viimeinen ostotavoitehinta on toistaiseksi toteutumatta. En välttämättä enää lisäisi positiota tuon jälkeen, korkeintaan kerran ns. kiellon päälle, jos oikein houkutteleva paikka tulisi eteen.

    VastaaPoista
  2. 3M on minullakin listalla, ja olen oikeastaan ostanut sitä muuteman kerran viime viikkoina.

    Minulle tuo laskevaan kurssiin ostaminen toimii. Tai ainakin sitä mieltä olen. Ei tarvitse miettiä milloin on "pohja" kun ostaa koko sen alamäen.

    Haittaa on lähinnä siitä, että tämä ohjaa sijoittamista (jos yrityksen kurssi nousee pikku hiljaa, ei sitä osta alamäkeen) ja teoriassa rahat voivat loppua kesken alamäen.

    VastaaPoista