UA-52254593-1

3.12.2017

Voiko töissä puhua sijoittamisesta, osa 5: Työkaverini, myöskin sijoitusbloggaaja

Sarjan voiko töissä puhua sijoittamisesta aiemmissa osissa olen väittänyt, että meillä töissä on fiksua porukkaa ja jopa epäilin, että saata vielä yllättyä kun sijoittamisesta talossa puhun. Noh, kesää vasten yllätyin.

Törmäsin näet erääseen sijoitusblogiin jossa oli sen profiilitiedoissa verran tuttua, että tajusin, että taidanpa kyseisen henkilön tuntea. Ajattelin, että on kohteliasta asia varmistaa ja kysyin tuosta (sen sijaan, että yrittäisin hakeutua samaan kahviseuraan ja yrittäisin johdatella keskustelua aasinsiltojen kautta sijoittamiseen).

Ja kyllä, kyseessä on kollega töissä, ja kollega sijoitusbloggausrintamalla. Emme nyt töissä kovinkaan usein ole tekemisissä, mutta joskus kuitenkin.

Kuten huomaatte, varjelen tässä samoin tavoin identiteettejämme kuin vaikkapa Hämähäkkimies ja kumppanit Marvelin sarjakuvissa ja elokuvissa. Melkein yhtä hienosta asiasta tässä onkin kyse. Tämän syvemmälle en mene yksityiskohtiin.

Puoleen vuoteen emme muuten vaihtaneet sijoittamisesta noin sanaakaan, kerran taidettiin hississä todeta, että meillä on hieno harrastus. Kunnes sitten vaihdettiin paljonkin sanoja. Mutta se on toisen bloggauksen paikka se.

5 kommenttia:

  1. Tuo on jo aika mahdoton sattuma :D Blogrollissani on alle 80 blogia, olisi kyllä tosi hieno sattuma jos joku oma duunikaverini kirjoittaisi jotain blogia siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole ihan todennäköistä tuo. Mutta antaa syvyyttä ja vaihtoehtoisia keskustelunaiheita vaikkapa pikkujouluihin.

      Poista
  2. Näitä kaivataan ehdottomasti lisää! Omalla työpaikalla sijoittamisesta puhutaan jonkun verran, mutta silti liian vähän :)
    https://digivaluutat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on tullut sellainen tunne, että sijoittaminen on paljon yleisempää kuin siitä puhuminen. Eli siinä mielessä "keskustelupotentiaalia" riittää.

      Poista
  3. Hienoa! Ei yllätä, vaikka omassakin lähipiirissä kävisi samanlailla, koska ihmiset ovat nykyään todella kiinnostuneita sijoittamisesta ja bloggaamisesta.

    VastaaPoista