UA-52254593-1

7.3.2015

Osto: AT&T - tasaista osinkovirtaa tavoittelemassa

Seuraa viiveraportointia. Tammikuun loppuhetkinä ostin erän amerikkalaista teleoperaattoria AT&T:tä. Yhteissumma oli noin 500 euroa, eli kyseessä ei ole iso hankinta.

Tässä on peesailuostoksen makua. AT&T on ollut minulla jo "pitkällä listalla" eli harkittavana. Sitten törmäsin muutamaankin blogiin joissa kerrottiin AT&T:n hankinnasta, ja päätin rientää peesaamaan. Täällä Warren Fyffet pohtii asiaa suomeksi.

Ennen kaikkea kyse on hajauttamisesta. Mobiilipuolella omistukseni olivat suppeita, omistan hieman Softbankkia jonka toiminnasta osa on tuolla puolella (mm. jenkkioperaattori Sprint). Olen harkinnut Elisaa ja Teliasoneraa, mutta ne ovat kohtalaisen tyyriitä ja tekee mieli myös hajauttaa maantieteellisesti.

En ole mobiilibisneksen asiantuntija, mutta käsittääkseni alan yritykset ovat lähtökohtaisesti aika “läpijuoksutushenkisiä”: rahaa tulee ja menee, osingot ovat melko korkealla tasolla (= ei suuria odotuksia valtaisasta kasvusta) ja velkaakin usein on.

Sitten ostoni AT&T:n kurssi on noussut hiukan. Tämän päivän luvuilla P/E on runsaan 13 tienoilla ja osinko 5,5 %. Osinkoina maksetaan kolme neljäsosaa tuloksesta, ja velkaa on runsaasti.

Mitä tältä sijoitukselta odotan?

  • En usko kovinkaan hurjaan kurssinousuun.
  • Jos osinko pysyy nykyisellä tasolla tai nousee pikku hiljaa, niin tästä voi tulla hyvä kassavirran lähde.
  • Kyttään joskos hinta laskee, jonka jälkeen teen lisäostoksen tai kaksi. Tiedän, ei olemassaoleva omistus ole millään tavalla uuteen ostoon liittyvä asia, mutta huomaan seuraavani huomattavasti tarkemmin yrityksiä joita omistan. Niinpä pieni omistus nostaa firmoja “tutkalle”.

2 kommenttia:

  1. Hei. Omasta analyyistäni puuttu valkitettavsti tieto, jota en huomannut hankintaa tehdessäni, AT&T Inc tipahtaa Dow Jones indeksistä ja tilalle nousee Apple. Tämä johtaa varmasti myyntipaineeseen eri ETF ja indeksi rahastojen tyhjentäessä salkkunsa yhtiöstä. Tässä voi löytyä hyviä ostopaikkoja. Jännä sattuma tässä nimittäin hankin aikanaan Eli Lillyä yhtiön tipahtaessa Dividend Aristograts indeksistä. Nyt sitten myin sijoituksen sivoisella voitolla nautittuani lisäksi yli 6% osinkoja vuosi kausia yhtiöstä.

    Milesätni tässä melkoisen milenekiintoinen tilanne, kun esimerkkinä vertaa Applen ja AT&T:n arvostusta. AT&T myy merkittävän osan Applen puhelimia ja edelleen niiden myynti kasvattaa sirrettävän datan määrää ja liittymiä, jotka sataa yhtiön laariin. Itse ainakin uskon AT&T:n olevan helpompi kasvattaa tulosdtaan lisämällä piiru omaan siivuuunsa ja data maksuihin, kun Applen nostavan katettaan. Kyllä Apple saa aina uusilla tuotteilla parempaa hintaa, mutta katto alkaa varmasti lähestyä. Tärkeä osa mahdollista hinnan nostoa on paketoitni kuukausimaksuihin, jolloin hinta tunnu kovalta. Kuka sen tekee?

    Aikanaan törmäsin yhitöön, kun tein vertailua TleiaSoneran ja ELisan verrokeista. Tarkastelun jälkeen yhtiö päätyi salkkuuni, enkä ole katunut. Mielesätni yhtiööälä edellytykset maltilliseen kasvuun ja on aika ihemeelllistä, että sillä ei ole kovin suuria kasvuodotuksia, kun smaan aikaan odotellaan suuria muista IT bisneksistä.

    VastaaPoista
  2. Satutko tietämään milloin tuo tipahtaminen tapahtuu, eli mistä lähtien on syytä uskoa että "dumppausta" esiintyy.

    Kiitos vaan vinkistä: en ole tullut ajatelleksikaan, että indeksirahastojen myynnit tarjoavat kenties huokeampia ostohintoja. Etenkin jos on yritys jota on aikeissa hankkia, niin miksipäs ei kyttäisi koneen ääressä jos tietää että jonain päivänä alkaa tapahtumaan.

    Toki nuo indeksirahastot toimivat omien aikataulujensa mukaan, mutta esimerkiksi AT&T:n suhteen voinee olettaa että syntyy jokusen viikon "alakulo" joka tarjoaa ihan kohtalaisia ostohetkiä.

    VastaaPoista