Aion jatkossa käydä läpi sijoituksieni tilanteen aina neljännesvuosittain. Teen sen aina maaliskuun, kesäkuun, syyskuun ja joulukuun viimeisen kymmenen päivän aikana. Teen katsaukset tyystin poikkileikkauksena, eli katson tietyn hetken tilanteen. Myöhemmät katsaukset ovat varmaan tätä kiinnostavampia kun pääsee tarkastelemaan muutosta.
Isommitta puheitta: tässä on maaliskuun 2014 tilanne sen mukaisesti millaisissa sijoitusvälineissä varallisuuteni on. Kokonaissumma on on 28 500 euroa.
Rahan osuus vähän elää, mutta lähtökohtaisesti sen osuus on tarkoitus pitää melko pienenä. Rahastoista voi “nostaa” rahaa tarpeen mukaan, joten mieluummin pidän käteisen esimerkiksi melko varmoisa korkorahastoissa.
Korkorahastojen määrä saa vielä jonkin verran nousta. Sen sijaan aktiivisten rahastojen painon on tarkoitus vähentyä, ja korkorahastojen kasvaa.
En vielä oikein tiedä mikä on suhteeni osakkeisiin. Ostamalla 20-40 yritystä, aina silloin tällöin, voi hajauttaa oikeastaan samaan malliin kuin rahastoja ostamalla. Lisäksi osakkeiden omistaminen on kivaa. Toisaalta yksittäisistä ostoista tulee hallinnointikuluja, ja saattaisin aina ostaa vääriä osakkeita väärään aikaan.
Rahastojen etu on, että osto- ja myynti ovat maksuttomia. Lisäksi etenkin indeksirahastojen kautta pienelläkin summalla voi hajauttaa tehokkaasti. Myös “korkoa korolle” ilmiöstä pääsee nauttimaan (kun ei maksa heti veroja, pääsee tienaamaan myöhemmin maksettavien verojen koroilla). Miinus on sitten hallinnointipalkkio.
Seuraavan vuoden tavoitteet:
- osakkeiden määrä pysyy noin ennallaan
- aktiivisten sijoitusrahastojen osuus pienenee ja passiivisten suurenee
- raha on sijoitettu eikä tileillä odottamassa sijoittamista, ellei makuuttamiseen ole erityistä syytä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti