UA-52254593-1

1.1.2019

Osingot vuonna 2018, ja miltä näyttää tuleva vuosi?

Kuun vaihteessa on kivaa, kun pääsee tekemään kuunvaihteen yhteenvetoja. Vuodenvaihteessa vasta kivaa onkin, kun pääsee tekemään vuositason yhteenvetoja. Ensimmäisenä lähden liikkeelle osingoista.

Tässä kuvassa ovat osinkoni vuodesta 2013 alkaen, jolloin ensimmäisen kerran omistin osinkoja maksavia yrityksiä. Viime vuoden osinkokertymä oli 1554 euroa. Seuraan tililleni tulevia osinkoja, eli välittäjästä riippuen verot on jo maksettu.

Verrattuna aiempiin vuosiin kasvutahti on melko tasaista. Vuonna 2017 oli pieni notkahdus kuin vaihdoin välittäjiä, jälkisiivosin avioeroon liittyviä asioita ja kaikenlaista. Vuoden 2016 graafi oli hitusen korkea kun Lynxin puolella veroja ei peritä osingoista samaa tahtia kun niitä tilille tulee, vaan tasataan verotuksessa. Ensi vuonna tulee hieman samaa, kun minulla on taas vähän omistuksia Lynxin puolella.

Osingoiksi muuten lasken myös pääomalainojen takaisinpalautukset, S-osuuksien tuotot ja kaiken vastaavan, millä nimellä niitä nyt kutsutaankaan.

Olen tähän osinkokertymään jo tyytyväinen. Jo noilla summilla pääsen uudelleensijoittamaan ihan iloiseen tahtiin. Noin 130 euroa kuukaudessa on ihan oikeaa rahaa, ja jos tekisi taloudessa tiukkaa, niin tuosta summasta voisi jo hakea turvaa.

Kumulatiivinen osinkokertymä nousee pikku hiljaa pystympään, kun osinkosummat kasvavat. Hitusen vajaat 5500 euroa olen saanut tässä vuosien varrella osinkoina.

Tässä ovat sitten osingot kuukausittain viime ja tänä vuonna. Nousua on lähes jokaisena kuukautena. Suomelainen osingonmaksu (tai omistukseni) painottui maalis-huhtikuuhun, jolloin oli tuntuvaa nousua ja toukokuussa miinusta.

Lokakuun nousu on pääosin Nesteen ansiota - Neste ryhtyi maksamaan osinkoa kahdesti vuodessa. Muiden kuukausien hyppäykset ovat lähinnä seurausta siitä, että olen ostanut pikku hiljaa lisää osakkeita, myös neljästi vuodessa osinkoa maksavien yritysten sellaisia.

Sitten vielä edellisen graafin sisarpuoli, eli osingot kuukausittain, mutta kumulatiivisesti tarkasteltuna. Tästäkin näkee, että merkittävin nousu syntyi keväällä, mutta kyllä tuo ero kasvoi tasaisesti ihan vuoden loppuun asti.

Miltä näyttää osinkovuosi 2019?


Luulisin, että ensi vuonna edessä ei ole mitään erityistä. Vaikuttaa siltä, että voin ostaa osakkeita nykyiseen, aika tasaiseen tahtiin. Riippuen tosin myös siitä onko mielestäni kohtuuhintaista ostettavaa. Tämä merkitsisi pikku hiljaa tapahtuvaa nousua myös osinkosummissa.

En usko, että yritysten osinkojen nostotahti olisi mitenkään hurjaa. Aika monet yritykset ovat tehneet pikemminkin "statement"-henkisiä prosentin, parin nostoja. On sekin jotain, mutta kansainvälisen politiikan ja talouden kuohuissa luulen, ettei mitään mahtinostoja ole näkösällä.

Varmaan olisitte voineet päätellä, että 2000 euron vuotuinen summa alkaa tuntua houkuttavalta. Siihen on kyllä matkaa 450 euroa, mutta luulisin, että jo nykyisillä omistuksilla ensi vuoden osinkokertymä olisi tyyliin 1700 euron lähimaastossa.

Sitten tuntuisi houkuttelevalta saada osinkoja 200 euroa kuussa, eli 2400 euroa vuodessa. 300 euroa kuussa tulisi täyteen 3600 euron vuotuisilla osingoilla. Sitten 4800, ja 6000 euroa...

Nälkä kasvaa syödessä. Paitsi osinkojen tapauksessa - ne tuovat tarvittaessa ruokaa pöytään. 

Hyvää alkanutta vuotta vaan kaikille.

5 kommenttia:

  1. Hienosti osingot kehitttyneet. Suunta on loistava!

    VastaaPoista
  2. Kyllä, kivaa on kun käyrät kasvavat. Kun ostelee pieniä, alle 200 euron eriä osakkeita, niin missään vaiheessa ei tule tunne että tulisi isompaa buustia.

    Mutta kun niitä ostoksia tekee kymmeniä ja kymmeniä, niin kyllähän se rupeaa jo näkymään myös graafeissa.

    VastaaPoista
  3. Totta, pienistä puroista jne.Jos ostoja voi tehdä vain muutaman kerran vuodessa kun pienestä palkasta on säästänyt nelinumeroisen summan, motivaatio on koetuksella.Mutta juurikin nuo pikkuostot pitävät mielenkiinnon yllä.Kiitos mukavasta blogista ja osinkorikasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kiitoksista, ja osinkorikasta vuotta kaikkiin mahdollisiin suuntiin!

      Täytyy myöntää, että tämän blogin alkuvaiheissa oli paljon enemmän pohdiskelevaa tekstiä, sitten tyyliin "voiko treffeillä puhua sijoittamisesta" -kamaa, ja nyt kerron päiväkirjamaisesti mitä tuli tehtyä.

      Katsoo nyt millaista tekstiä pukkaa alkaneena vuonna.

      Poista
  4. Oh, osinkoja. Helpotti kivasti kun muuten kaikki laski että meinasi ruveta jo hirvittämään. Itse kanssa tykkään ostaa pieniä eriä pikkuhiljaa.

    VastaaPoista