Pääkaupunkiseutulainen nelikymppinen yrittää sijoittaa järkevästi, jotta tuhannet eurot muuttuisivat riskittömästi miljardeiksi. Rahastoista, osakkeista ja ihan vaan yleistä pohdintaa.
24.2.2018
Liityin Rovion omistajien joukkoon
Tapahtuipa torstaina. Rovio julkaisi ohjeistuksen kuluvalle vuodelle. Se oli heikompi kuin odotukset olivat. Sen seurauksena kurssi sitten tippui, vaatimattomasti noin 50 %.
Rovio ei ole ollut ostolistallani, mutta päätin tehdä ihan minimaalisen ostoksen, eli ostin perjantai-aamusta 30 osaketta Roviota tasan 5 euron hintaan. Eli 150 eurolla.
Tämä on luokkaa "peli auki", ja ryhdyn seuraamaan tilannetta. Saatan ostaa lisää tai en, tässä kohden annan itselleni luvan improvisoida ja fiilistellä.
Roviota pohdin laajemmin syksyllä kun luin listautumispapereita. Sinällään olen samaa mieltä kuin silloin: kiinnostava toimiala, potentiaalinen yhtiö, peliala tekee toiminnasta ailahtelevaa mutta kannattavuus hyvällä tasolla. Muutos on se, että listautumisannin päälle 11 euron hintainen osake on nyt yli puolet halvempi, ja sitä kautta myös riskit ovat suhteessa "halvempia".
Onko kurssitiputus ylireaktio? En tiedä. Sinällään nuo luvut ovat suunnilleen entistä tasoa. "Ongelma" lienee, että kun Rovio on ollut vahvan kasvun yhtiö, niin paikallaanpysymisvuodet eivät sovi tarinaan. Joka saa osan myymään, joka tiputtaa osakkeen hintaa tuntuvasti.
Sillä voi spekuloida, että ollaanko yhtiön johdon puolella oltu ihan tilanteen kartalla viime syksynä. Roviota esiteltiin vahvan kasvun yhtiönä jolla on edessä hieno tulevaisuus. No, voi ollakin, mutta nyt Rovio on tavanomainen pörssiyhtiö, jolla on hyviä ja huonoja hetkiä matkansa varrella.
Valtaosa syksyn osakeannista oli omistuksen vaihtoja. Eli entisen omistajat myivät, uudet ostivat ja vain vähän euroja meni tulevan kasvun mahdollistamiseen. Tässä ehkä näkyy tuontyylisen osakeannin heikkous - vaikka kasvusta puhutaan, niin oikeasti omistajia vaihdetaan. Nykyisillä omistajilla on useimmiten aina parempi kutina siihen, mihin suuntaan ollaan menossa.
Pitää jatkossa entistä tarkemmin katsoa listautumisesitteen ohi konkreettisiin lukuihin, turha puhua kasvusta jos vaihdetaan omistajia jne.
21.2.2018
Neste ryhtyy maksamaan osinkoa kahdesti vuodessa, ja se minua suuresti ilahduttaa
Neste, jota itsekin omistan jonkin verran, korottaa luultavasti osinkonsa 1,7 euroon. Toinen ja vielä vähän merkittävämpi muutos - siis minun vinkkelistäni katsottua - on, että Neste ryhtyy maksamaan osinkonsa kahdesti vuodessa.
Tämä on oikein kiva muutos. Yhdysvaltalainen tapa maksaa osingot neljästi vuodessa on paljon kertavuotista osingonmaksua miellyttävämpi, väitän. Siitä on moniakin hyötyjä.
Ensinnäkin turhat kurssiheilahtelut jäävät pois. Toki nyt pienelläkin osingon irtoamisen on kurssi vaikutuksia, muttei niin suuria.
Toisekseen, rahaa tulee pitkin vuotta. Jos niitä käyttäisi elämiseen, niin saisi ruokaa myös syksyllä.
Kolmannekseen, kun osinkoja käyttää osakkeiden ostoon, niin muutos tukee ajallista hajautusta.
Summa summarum. Kiva että Nesteen osinko nousee. Vielä kivempaa, että osinkoja tulee kahdesti vuodessa. Toivoisin että kaikki suomalaiset yritykset siirtävät pikkuhiljaa ainakin kahteen osingonmaksuun vuodessa. Vielä mieluummin neljään.
18.2.2018
Blogini mainostulot viime vuonna, ja pohdintaa seuraavasta
Vuosi on jo pitkällä, mutta vielä on vuositilinpäätöksiä tekemättä. Tällä kertaa vuorossa ovat blogin mainostulot viime vuodelta. Aloitanpa heti kuvalta.
Sain viime vuonna mainostuloja tästä blogista 444 euroa. Tuossa on mukana yksi bloggariyhteistyö, mutta muutoin eurot tulevat ns. Affiliate-merkkinoinnista.
Eli jos joku uusi tyyppi kirjautuu Nordnettiin* sivujeni linkiltä, tai vertailee lainoja ja lainaa jne., niin saan siitä jonkinmoisen komission.
Tuo on vajaan satasen vähemmän kuin viime vuonna. Nyyh nyyh, mutta ymmärrettävää. Toissa vuonna isoin osa euroista tuli Nordnettiin kirjautumisista, nyt tilanne on tasaisempi. Oletan että taustalla on kolme syytä:

- Kirjoitan paljon vähemmän rahastoista ja vastaavista kuin aiemmin, kun mielenkiinto on karannut muualle.
- Sijoitusaiheisten blogien määrä on kasvanut, ja muutkin linkittävät Nordnetin suuntaan (ja kirjoittavat vielä kiinnostavammin).
- Euroja tulee uusista asiakkaista. Eli kerran kirjautumisen jälkeen meni jo. Sitten, kun kaikki suomalaiset ovat kirjautuneena Nordnettiin, kukaan ei saa enää euroakaan.
Viime vuoden vastaavassa seurannassa asetin ihan tavoitteita, joten käynpä ne läpi. Kursiivilla tämän päivän kommenttini.
(1) Peruslinjasta en luovu: ei korkeakuluisia pikavippimainoksia. Tämä on toteutunut
(2) Satsaan markkinointiin enemmän.
- Palaan Google-mainospuoleen, joskos saisi sen pyörimään rinnalle. No en ole palannut.
- Takastelen säännöllisemmin mitä kaikkea on affiliate-puolella tarjolla, ja muuntelen mainoksia jonkin verran. Olen tehnyt tätä tyyliin kesä ja joululomalla eli en paljoa, ei nyt paljoa vaikuta.
- Tarkastelen myös millä mainoksilla on merkitystä tai kiinnostavuutta, sillä lailla tilastollisesti. Olen unohtanut koko asian.
(3) Olen positiivisen kiinnostunut “bloggariyhteistyökuvioista”. Juu, yksi tämmöinen oli. On kyllä vaivalloista.
(4) Tuoton suhteen en odota viime vuoden noin kuuttasataa euroa kummempia tuloja. Toteutui! Tavoite saavutettu! Tulot pienenivät!
o o o
Mitä asiasta tuumaan?
Sivulla olevat mainokset ovat minulle kiva lisä, vähän harrastukseen rinnastettava asia. On jännä katsella tilastoja.
Olen sitä mieltä, että mainokset eivät vaikuta kirjoituksiini, ainakaan paljoa. Muuten kirjoittaisin rahastoista ja semmoisista asioista, joilla aiemmin tuli enemmän tuloja. Mutta jokainen tietty arvioikoon tämän itse. Jos on affiliateja (eli linkkejä) siitä on maininta, bannerit lienevät niin ilmeisiä mainoksia etten niitä selittele.
Vaikka tuo 444 euroa (vastaanotan rahat muuten yrityksen kautta ja merkitsen sinne kuluja, kaikesta en siis maksa veroja) ei ole kovinkaan paljoa, niin on se kuitenkin sellaiset 35 euroa kuussa. Jos vertaa osinkoihin, niin sellaista kolmanneksen luokkaa.
Tulevalle vuodelle en aseta kummoisempia tavoitteita. Leikin tämän suunnan kanssa jos on aikaa ja intoa. Minulla on myös tätä suositumpi ja laajempi sivusto, jossa niin ikään testailen mainoksia.
o o o
* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa.
o o o
* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa.
15.2.2018
Vielä viime viikon raportointia: pankkia ja hoivatilaa
Viime viikolla kurssit sahailivat. Vähän viiveellä raportoin, mutta tästä tulee.
Handelsbankenia ostin vielä yhden erän, 15 osaketta kruunuhintaan 108,45. Ihan vaan koska kurssi laski taas sen 2 % jonka seurauksena ostorajani tuli vastaan. Kokonaishandelsbankenomistukseni kasvaa pikku hiljaa, kokonaispottini on nyt 124 osaketta.
Toinen ostorajat saavuttanut yritys oli Omega Healtcare Investors. 14 osaketta dollarihintaan 25,36. Omegasta olen blogannut ties mistä vinkkelistä, joten nyt vain totean, että jos firma pitää osinkonsa edes nykyisellä tasolla, niin tämä ostos tuottaa päälle 10 % osinkoa verrattuna ostohintaan.
Kokonaisomistukseni Omegaa on nyt 70 osaketta.
Tässä kohden ei oikeastaan ole muuta lisättävää. Katselin tilejä läpi ja siirsin viime viikolla sijoitustileille jonkin 1300 euroa. Vielä en ole mennyt kaivelemaan euroja säästötileiltä, mutta ehkä tonnia enempää ei ole valmiina osakkeiden ja rahastojen osteluun sijoituspuolella.

13.2.2018
Loppuviikosta Citycon sukelsi, ja lapioin (teelusikalla) lisää
Pörssissä on ollut viime viikkoina heiluntaa. Yhdysvalloissa on menty ylös ja alas. Sen seurauksena muualla on menty ylös ja alas. Loppuviikosta Citycon meni tulosjulkistuksensa seurauksena alas.
Citycon nimittäin sukelsi parhaimmillaan miltei 10 %. Se merkitsi että kävin (automaattisten ostorajojeni seurauksena) torstaina ostoksilla kolmasti: 80 osaketta hintaan 1,99, 85 osaketta hintaan 1,90 ja 87 osaketta hintaan 1,94. Perjantaina tahti jatkui 89 osakkeen verran, hintaan 1,90. Yhteensä siis ostin 342 osaketta, eli yhteenlaskettuna kuitenkin vain noin 700 eurolla.
Kun kurssit niiasivat, kävin torstaina aamusta ihan lueskelemassa, että miksi. Sinällään notkahdus oli perusteltua, operatiivinen liikevoitto ja nettovuokratulot jäivät odotuksista.
Mutta ei tuossa nyt ollut mielestäni mitään dramaattista. Osa menoista on yrityskauppajärjestelyihin liittyviä, ja yleisesti mielestäni taktiikka hakea Norjasta ja Ruotsista samankokoista jalansijaa kuin Suomesta (ja hankkiutua Suomessa eroon pienemmistä ja syrjäisemmistä kauppakeskuksista) on mielestäni ihan järkevää. Potentiaalia on.
Osingoista ei päätetty mitään, mutta ehdotettiin yhtiökokoukselle että hallitus saisi luvan (päättää ja) maksaa osinkoja ja pääomanpalautuksia maksimissaan hitusen enemmän kuin viime vuonna. Oletan, että osinko pysyy ennallaan.
Tulkitsin siis, että yrityskohtaisiin huonoihin lukuihin yhdistyy yleinen levottomuus. Ja että kannattaa käydä ostoksilla. Ja ostoksilla kävin.
Omistan Cityconia nyt 685 osaketta. Jos osinkoa tulee viime vuoden malliin, sitä tulisi minulle ennen veroja tuollaiset 90 euroa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)