UA-52254593-1

16.11.2015

Lisätuloja: mökin vuokraaminen

Seuraa suunta josta en ole aiemmin kirjoittanut. Meillä on mökki. Koska siellä ei aina olla, mutta koska lainoja pitää aina maksaa, ryhdyimme vuokraamaan mökkiä silloin kun sille ei ole omaa käyttöä.

Mökki ei ole varustelultaan kovinkaan kummoinen. Se on kuitenkin kätevällä paikalla. Hinnoittelun suhteen olemme olleet ainakin näin alkuun maltillisia. Näin mökillä on ollut kysyntää esimerkiksi vielä marraskuussa.

Panos-tuotto -suhde vuokraamisesta ei ole erityisen hulppea. Aikaa menee, ja vähän kulujakin tulee. Onneksemme mökin huolto, avainten luovuttamiset jne. voidaan hoitaa omin ja suvun voimin.

Sitten positiivisiin puoliin.
  • Kulut eivät juurikaan nouse vuokraamisesta. Vakuutus, kiinteistövero ja lainat pitää kuitenkin maksaa, ja myös muut hankinnat mökille. Nyt niille kuluille saa jakajia.
  • Veroja tarvitsee maksaa vain voitosta. Kun huomioi suoraan vuokraamisesta tulevat kulut, vuokra-ajalle jyvitetyt kulut sekä hankintahinnan poiston, veroja joutuu maksamaan runsaan kymmeneksen vuokratuloista. Suurin osa tuloista jää siis viivan alle.
  • Vaikka per tunti tästä ei kovinkaan paljoa tienaa, kun menot on joka tapauksessa maksettu, käytännössä jokaisen vuokraeuron saa suoraan säästöön. Lisäksi se on “vain” omaa aikaa, jonka vaihtoehtona esimerkiksi roikkuisin kenties netissä tai katsoisin Netflix-sarjoja.
Miinuksiakin on
  • Vuokralaiset voisivat tehdä vahinkoa. Tähän asti ei ole ollut ongelmia, mitä nyt joku muki on hajonnut. Mutta riski on aina olemassa. Tosin mökillä ei ole paljoa mitä rikkoa, ellei nyt tahallaan tuhoa paikkoja. Ja vandalismia voisi olla myös ilman vuokrasuhdetta.
  • Spontaanit mökillemenot jäävät väliin jos se on vuokrattu. Tätä nyt on muutoinkin tehty aika vähän, joten ei ole kovinkaan iso haitta.
  • Mökki “kuluu”. Tämä on lähinnä teoreettinen mutta kuitenkin listalle kuuluva asia. Kun kyse on perinteisestä mökistä jykevine puukalusteineen, eivät vuokralaisten peput juurikaan kuluta penkkejä.
  • Mökki tarvitsee pitää melko pelkistettynä ja omia tavaroita lukittavissa kaapeissa. Tämän voi katsoa plussaksi tai miinukseksi, ei pääse mökki sotkeutumaan.
Epäsuora tavoite on löytää luotettavia vuokralaisia joille voi vuokrata mökkiä uudestaan ja välikädet välistä karsien. Tuttu vuokralainen saa vuokrata hitusen halvemmalla, me saamme enemmän rahaa itsellemme asti, ja molemmat ovat tyytyväisiä.

Käytännössä mökin vuokratulot tuplaavat sen rahasumman mitä pakollisten menojen jälkeen kuukaudessa jää säästöön. Nuo eurot tulevat muiden tulonlähteiden päälle.

En suosittele mökin hankkimista vuokraamista varten, ellei voi yhdistää sitä muuhun elinkeinonharjoittamiseen. Mutta jos mökki nyt sattuu olemaan, ja vielä sellaisella paikalla että sitä voi melko ongelmitta vuokrata, asiaa kannattaa harkita.

Kate ei ole kovinkaan suuri, mutta se tulee viivan alle. Vähän samaan tapaan kuin Airbnb:stä ei paljoa itselle saa, mutta ilman sitä ei saisi mitään.

30.10.2015

Myynti: Nokian renkaat

Myin viikko sitten Nokian renkaiden osakkeeni, sopivasti hetkeä ennenkuin EU:n suunnalta annettiin positiivista signaalia ja osakekurssit nousivat. Miksi näi, varsinkin kun koen olevani osta ja pidä -tyylisuunnan sijoittaja.

Noh, olin ostanut Nokian renkaani mukavaan keskimääräiseen 21 euron kappalehintaan. Kurssi oli tuolloin noussut jo yli 29 euroon, olisikos ollut 43 % plussalle.

Tänään Nokian renkaat sitten kertoi tuloksestaan: ei dramaattisia muutoksia, kannattavuus edelleen hyvä. Tämän seurauksena pörssikurssi sitten nousi oikein iloisesti. Viime viikon +43 % olisi nyt +55 %

Perusteet viikon takaiselle myynnille:
  • Fortumin ja Nokian renkaiden myötä minulla oli melko paljon Venäjä-riskiä salkussa. Tämä myynti pienensi sitä. Joskus vuosi sitten luulin, että maailmanpoliittinen jännite olisi tähän mennessä lientynyt, mutta ei siltä vaikuta.
  • Kurssi oli noussut sen verran että tuosta jäi aika hyvin voitolle, joka vielä kuittaa Volkswagenin-myyntien miinuksia. Verotusmielessä järkevää.
  • Nokian renkaat on tiukilla, kiitos maailmanpolitiikan. Koska tuotantoa on paljon Venäjällä, palkkakulut tippuvat valuutan arvon tippuessa, eli isku lievittyy. Mutta silti. Tosin Pohjois-Amerikassa yhtiö on paikannut sitä mitä Itä-Euroopassa on menettänyt.
  • En täysin ymmärrä miksi kurssi on noussut syksyn ajan näin vauhdikkaasti. Ei tilanne ole dramaattisesti muuttunut aiemmasta.
  • Minulla oli noin Nokian renkaiden omistuksen verran sijoitusvelkaa, mutta ei ole enää. Eli tältä osin olen nyt velaton.
Tämä ei tarkoita ettenkö voisi ostaa lisää Nokian renkaita joskus myöhemmin. Tämä osake on seurannassani, ja jos osaketta halvemmalla saisi, niin liittynen taas kerhoon. Kirjasin itselleni ylös muutaman tavoitehinnan joilla tartun täkyyn kurssien mahdollisesti tippuessa.

Periaatteellista estettä sille, että omistaisin Nokian renkaita, ei siis ole. Yritän tässä vain haistella maailmanpolitiikan suuntaa. Minulla on sellainen tunne, että pahin Venäjä-vaihe ei ole yleisesti eikä Nokian renkaiden osalta vielä ohi.

Voi olla että tästä tulee yksi opettavainen kokemus sijoitusurallani, eli tulinko luopuneeksi yrityksestä jota sain halvalla vain kohtalaiseen hintaan, kun olisi voinut nauttia osingoista ja kurssinoususta vielä pitkään. Mutta katsotaan.

13.10.2015

Osto: United Technologies

Tein tänään spontaanin oston. Ostin pienen määrän eli seitsemän osaketta United Technologiesia.

Tämä yritys oli joskus viime vuonna pohdittavien listalla. Nyt Jukka Oksaharju kirjoitti yrityksestä, ja oivalsin että kurssi on tänä vuonna tippunut miltei neljänneksen, ja on parin vuoden takaisella tasolleen. P/E arvo on runsaat 13, ja kannattavuus ihan hyvä.

Ei siis tunnu dramaattiselta riskiltä (niinkuin muuten Volkswagenkaan ei keväällä tuntunut), joten pieni aloitus tähän suuntaan. Yritän opetella ostamaan osakkeita maltillisissa erissä, ja pienen avauksen ansiosta huomaan myös seuraavani yritystä huomattavasti tarkemmin kuin teoreettista omistusta.

Bonus tässä on, että yrityksellä on käytännössä neljä vahvaa kivijalkaa. Hajautusta tulee myös yrityksen sisäisesti.

2.10.2015

Väliyhteenveto 7-9/2015 - edelleen kokonaissumma alle 50 000

Uusi vuosineljännes, vanhat sijoitustenseurantakuviot. Jo huhtikuussa sijoitusvarallisuuteni oli piirun verran alle 50 000 euroa. Heinäkuun alussa se oli tonnin, pari kauempana kauempana 50 000 eurosta. Nyt kolmen kuukauden aikana, jotka muuten olivat pörsseissä heikoimmat vuosiin, sijoitin uutta rahaa 3600 euroa, ja vastalahjana sijoitusvarallisuus kasvoi hieman päälle 1000 eurolla. Tuosta voi päätellä suuntaa.


Mutta sitten konkreettiseen asiaan.Yllä olevassa kuvassa on kokonaisvarallisuuteni. Jostain syystä kuvaan eivät tulleet mukaan vuosineljännekset, mutta tuo lähtee siis vuodesta 2014. Koko tämän vuoden tuo 50 000 euron raja on ollut ihan lähellä. Oli se oikeasti aika tuntuvasti ylikin, mutta se oli epävirallista tarkastelua se. Virallisesti raja ei ole rikkoitunut.

Merkillepantavaa on, että runsaan vuoden ajan sijoitusten kokonaisarvo kasvoi omaa tahtiaan. Alkuvuonna hyppäys oli tuntuva. Viime kuukaudet taasen olen sekä sijoittanut lisää rahaa, että omaisuuden arvo on tippunut. Suunta siis vie alaspäin.

Painopisteissä ei ole isompia muutoksia. Osakkeiden arvo on noussut hieman - pääosin koska uusi raha on mennyt lähinnä osakkeisiin. Tosin myös ETF:fiä olen ostanut, joten siellä nousu on vain taittunut.

Tahastoissa sen sijaan näkyy indeksien tippuminen, Kun vertaa puolen vuoden välillä tapahtunutta, eli siis keltaista ja liilaa palkkia, niin ero selittyy vain ja ainoastaan kurssien tippumisesta.

Summa summarum

Järki sanoo, että on hyvä, että kurssit menevät välillä alaspäin. Saa ostettua vähän halvemmalla, ja ei synnyt kuplia.

Järki sanoo myös, että kyllä kurssit vielä joskus nousevat. Eli että ei tässä mitään hoppua ole.

Silti sitä sisimmissään toivoisi, että rivin alla oleva plusmerkkinen saldo kasvaisi tasaiseen tahtiin, ja tekisi allekirjoittaneesta miljardöörin mahdollisimman nopeasti.

o o o
Lisään seuraavana päivänä vielä yhden kuvan. Laiskan sijoittajan innoittamana lisään tarkasteluun jatkossa aina kuvan jossa on kokonaissijoitusvarallisuus ja sijoitetut summat, yhdessä kaaviossa.

Tuota katsomalla korostuu se, että alkuvuonna hyppäys oli melkoinen ja viime kuukaudet ovat lähinnä tasoittaneet tätä eroa. Euron heikkeneminen suhteessa dollariin on edesauttanut punaisen ja sinisen pylvään eroja: vaihdoin euroja dollareihin onnekkaasti varsin suotuisilla kursseilla.

26.9.2015

Indeksisijoittamisesta: miten neuvoin aloittelevaa sijoittajaa?

Sain kesällä ihan oikean yhteydenoton. Kysyjä kertoi, että on aloittamassa sijoittamista, aikoo keskittyä indeksipuoleen ja että on lukenut vanhoja tekstejäni aiheesta. Hän kysyi onko vuoden aikana tullut jotain uutta, ja mitä mieltä olen Nordnetin* maksuttomista superrahastoista.

Vastasin seuraavasti, tosin hieman blogimuotoon vastaustani muokaten.

“Ensinnäkin totean, että olen sijoittamisessa harrastaja, en millään tavalla spesialisti. Toisaalta samassa tilanteessa lienen kuin sinäkin, jokusen vuoden vain edellä.

Tilanne ei ole juurikaan muuttunut vuoden aikana. Ainut uutuus on Nordnetin* tarjoama mahdollisuus ostaa kuukausittain maksutta ETF-rahastoja. Miten käytännössä toimisin jos olisin sinä?

Jos rahaa on tuntuvasti (noin yli 500 kuussa, ei tarvetta käyttää lähivuosina), niin

  • perustaisin tilin Nordnettiin *, 
  • ostaisin jonkin verran noita Nordnetin superrahastoja
  • mutta pääosin matalakuluisia ETF-rahastoja (useissa on hyvin halpa hallinointi, mutta myynti maksaa): 

Jos rahaa on alle tuon, niin rakentaisin paketin Nordnetin ja Seligsonin indeksirahastoista. Niillä saa aika hyvän hajautuksen. Ja jos on tarve myydä, niin voi myydä ilman bonuskuluja.

Käytännössä asia on mielestäni aika yksinkertainen:
  • Sijoita vain rahaa jota et tarvitse muutoin = on aikaa odottaa ja antaa niiden kumuloitua.
  • Osta tasaiseen tahtiin. Näin saa ostettua markkinoiden keskihintaan. Jos yrittää voittaa markkinat, voi myös hävitä markkinoille. Laiska ja varman päälle pelaava ei yritä voittaa, vaan kulkee keskimassassa ja korjaa hyödyt.
  • Jos kurssit tippuvat, se tuntuu pahalle, mutta on syy jatkaa ihan samaan tahtiin (= ostaa kun halvemmalla saa)
  • Kulut minimiin. Suuret hallinnointikulut vievät pitkässä juoksussa jopa kolmanneksen tuotoista. Jos maksaa hallinnoinnista, pitäisi saada jotain kunnon bonusta sille lisäkululle.

Nordnetin rahastoissa ei ole kuin pari ongelmaa:
  • Voivat joskus muuttua maksullisiksi, jos Nordnetilla menee heikosti. Mutta sitä ei koskaan tiedä.
  • Ovat maantieteellisesti aika rajattuja. Siksi en ehkä nojaisi vain noihin. Tosin monella suomalaisella sijoittajalla on vain suomalaisia osakkeita, onhan neljäkin maata jo jonkinmoinen hajautus.”
Vastauksessani en maininnut erikseen sitä, että myös muilla toimijoilla on matalakuluisia indeksirahastoja. Koska kävin näitä läpi vuosi sitten, ja yhteydenottaja oli nuo tekstit lukenut, en ryhtynyt näitä avaamaan.


* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. En kyllä vielä tiedä mitä kaikkea klikkauksen jälkeen pitää tehdä että raha vaihtaisi omistaj