UA-52254593-1

2.2.2019

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 2/2019: Sijoitusvarallisuus ensimmäisen kerran yli 70 000 euroa!

Nonniin. Jippii. Nyt on sijoitusvarallisuus yli 70 000 euroa. Ensimmäistä kertaa ikinä. Täsmällinen summa oli nyt kuunvaihteessa 70 380 euroa.

Oli jo nimittäin aikakin. Koko syksyn ajan varallisuus pyöri 65-70 000 euron välissä, ja jo vuotta aiemminkin olin lähellä. Periaatteessa koko viime vuosi tuli siis pyörittyä siinä oven vieressä. Vielä siten, että koko ajan sijoitin lisää.

Tässä on kuva sijoitusvarallisuudestani. Alempi eli sininen graafi kertoo sijoitettujen eurojen määrän. Se on kasvanut tasaisesti. Ylempi eli punainen kertoo sitten arvonnousun, ja siinä oli tuntuva hyppäys.

Tässä on samaa tarinaa toisin kuvattuna. Sininen kertoo paljonko olen sijoittanut euroja, ja punainen kertoo arvonmuutoksesta. Loppuvuosi meni kovasti miinukselle. Vaikka viime kuussa arvonnousua tuli noin 6500 euroa, ei se vielä paikkaa viime syksyn tiputusta. Mutta kiva silti.

Tässä on kuva kokonaisvarallisuudestani. Velat jatkoivat hidasta laskemistaan. Varoissa taas on tuon kurssinousun verran hyppäystä ylöspäin. Edellisten seurauksena edellisten erotus - eli varallisuuteni - nousi ihan selkeästi. Sitä on nyt 281 000 euroa. 300 000 euron rajapyykki alkaa olla jo näkösällä.


Viimeinen kuva on kiinnostavin: miten viime kuukausi meni. Noh, aika lailla mainiosti. Kaikkineen plussaa kertyi 8000 euroa. Aika hyvin yhdeltä kuukaudelta. 

Kivaa on myös nähdä kasvaneen lainojenlyhennuksen vaikutus. Kun asunto on oma, menee vähemmän rahaa vuokraan tai vastikkeisiin ja enemmän lainanlyhennyksiin. Tässä kohden graafeja tuo näkyy, lainat lyhenevät sellaisella vajaalla 800 eurolla kuussa.

o o o

Joten mitäs tässä, ihan kivasti menee. Ensi kuussa voivat taas graafit osoittaa eri suuntaan. Mutta se on ensi kuun tarina se.

3 kommenttia:

  1. Onko salkulla ollenkaan sijoitusvelkaa

    VastaaPoista
  2. Ei euroakaan. Kun on asuntoon ja mökkiin liittyvää velkaa, niin olen ajatellut, että sijoitan vain todellisia euroja. Jossakin vaiheessa oli vähän velkasijoituksia, mutta rupesi tuntumaan liialta.

    Jos tulee kaikkien aikojen pörssiromahdus, niin harkitsen asiaa uusiksi. :)

    VastaaPoista
  3. Yksi asia muuten unohtui blogista. Myin vuoden vaihteessa hieman Nestettä, mutta rahat tulivat tilille vasta tänä vuonna. Se siis kasvatti hieman joulukuun miinusta ja tammikuun plussaa.

    VastaaPoista