UA-52254593-1

29.4.2015

Mitä suomalaisia osakkeita ostaisin, jos ostaisin

Jonkinmoinen kurssien pudotus on käynnissä. Esimerkiksi allekirjoittaneen osakkeiden arvosta on hävinnyt viikossa tuollainen runsas viisi prosenttia. Toisaalta, mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Ei tässä ole palattu kuin kuukauden takaiseen - alkuvuoden kurssinousut ovat olleet vahvoja.

Itselläni on sellainen tilanne, että kovinkaan paljoa ei ole rahaa laittaa osakkeisiin. Siinä missä viime keväänä olisin ostellut osakkeita putoaviin kursseihin, nyt yritän malttaa. Eli yritän olla tekemättä mitään.

On minulla kyllä jonkin verran varantoa. Lynxin puolella on noin 4000 dollaria odottamassa tarttuuko alakulo myös amerikan markkinoille.

Sijoitustileillä on euromääräisenä 1000-2000 euroa, jotka voin käyttää täydentäviin ostoksiin. Noista osa on kuitenkin ideana sijoittaa kuukausittain ETF:fiin ja Nordnetin Ruotsin rahastoon. Jos vedän "tilit tyhjäksi", niin sitten menevät edellämainitut katkolle.

Kolmea suomalaista yritystä kuitenkin tarkkailen.

Kone


Omistan jo Konetta jonkin verran. Yritys on aina hintava, mutta koska liikevaihto kasvaa tasaiseen tahtiin, suunta on väkisinkin positiivinen. Yksi tuttu mainitsi, että on jo pian kymmenen vuotta halunnut ostaa Konetta, mutta aina on hinta ollut liian korkea - ja aina olisi kannattanut ostaa.

Kone toimii ympäri maailmaa, joten Suomen alakulo ei paljoa vaikuta. Hinnassa on koko ajan mukana paljon uskoa tulevaan (tämä ilmenee siten, että Kone kertoo säännöllisesti miten paljon paremmin sillä taas menee, ja sitten kurssit laskevat).

Haluan omistaa yrityksiäni pitkäjänteisesti ja hyötyä niistä pitkään. Siispä Koneen lisäosto ei olisi varmaankaan ideana huono, jos hinnat vielä vähän tippuvat.

Sampo


Sampoa en tällä hetkellä omista lainkaan. Toiminta nojaa useaan kivijalkaan, ja osinko on harpponut ylöspäin. Erinäisten ennusteiden mukaan tilanne ei heikkene nykyisestä. Toisin sanoen Sammon kyytiin voisi olla järkevää hypätä. Yritys ei ole mitenkään halpa, mutta jos hinta tuosta hieman laskee, niin esimerkiksi hinnan ja osingon suhde alkaa olla jo melkomoinen.

Houkuttaisi siis avata omistus myös Sammon puolella. Katsotaan miten löytyy rahaa, ja jatkuuko nykyinen kurssilasku vai onko tämä vain hetkellinen juttu.


Fortum


Fortumia olen ostanut useaankin otteeseen, tosin pieniä eriä. Osinko on tuntuva, ja siirtoverkkojen myyntien seurauksena kassassa on rahaa.

Tunteeni Fortumia kohtaan ovat ristiriitaisia. Plussaa ovat tuntuva osinko ja vakaa energia-ala. Miinusta valtion omistajapolitiikka ja merkittävä Venäjä-riski. Etenkin tuo Venäjä-riski on isohko, on sekä liiketoimintaa että omistusta alueilla joita maailmanpolitiikka voi heiluttaa.

Toisaalta kaikenlaiset "ostamme vesivoimaa Venäjällä huokealla" -kuviot voivat tehdä Fortumista melkoisen rahantekomasiinan, jos vain poliittinen riski ei realisoidu. Eli hinnassa taitaa olla mukana pahan päivän alennusta.

En hätäile Fortumin kanssa, mutta jos hinta vielä laskee, niin tämän omistuksen lisääminen alkaa houkuttamaan.

Summa summarum


Olen selvästi saavuttanut sijoittana kaksi vaihetta

(1) Ei ole enää koko ajan mitä sijoittaa, joten joutuu miettimään enemmän ja tekemään vähemmän.

(2) Mietin mitä omistuksia täydentää, pikemminkin kuin avaa. Tässä selvästi auttaa se, että kun omistamiaan yrityksiä seuraa aktiivisesti, alkaa hahmottamaan mikä on suunta ja milloin voisi kannattaa toimia.

1 kommentti:

  1. Itsekin olen vähän Konetta katsellut. Jos Kiinan kasvu nyt hidastuu ja jonkinlainen "korjausliike" nähdään muutoinkin niin ostopaikka voisi avautua. Tosin harvoimpa niitä pystyy etukäteen ennustamaan. Sampoa en näillä hinnoilla raaski lisäillä (vaikka vakuutusyhtiöt ja pankit muutoin tuntuvatkin paikoitellen olevan vielä jokseenkin järkevästi hinnoiteltuja) ja Fortumiakin tuli juuri lisäiltyä.

    VastaaPoista