UA-52254593-1

18.8.2019

Myin Lehtoni pois, sekä listaus siitä mitä virheitä onnistuin tekemään

Nonniin. Joskus sitä joutuu toteamaan, että pieleen meni. Myin Lehtoni pois.

Tarina minusta ja Lehdosta alkaa muistaakseni marraskuusta 2017, eli suhde oli parin vuoden mittainen. Miellyin pieneen, kasvavaan ja kannattavaan yritykseen. Noita kolmea löytää samasta paketista vain harvoin.

Tämän linkin kautta löytää Lehtoon liittyviä bloggauksiani.

Ensimmäiset ostot olivat runsaan kympin hintaan. Kun kurssi tippui, ostin lisää oman logiikkani mukaan pieniä eriä aina 2 % kurssilaskun jälkeen. Alkuun olin iloinen että kurssi tippuu - saanhan samalla aiempaa halvemmalla.

Mutta mutta. Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ollut. Sillä pienenä Lehto pysyi, mutta se kasvu ja kannattavuus.

Ensin alkoi sakata kasvu. Kasvun hidastuminen ei ole sinällään mikään huono asia, yritysten kannattaa kasvaa kun on paikka, ei pakonomaisesti. Mutta muutos se oli silti.

Seuraavana iski kannattavuus. Ensin se heikkeni, mutta johto maalaili kuvaa, että heikkeneminen oli tässä. Sitten se heikkeni lisää. Sitten lisää ja vielä vähän lisää.

Matkan varrella myös nykyiset pääomistajat vähensivät omistustaan. Se on - etenkin pienten yritysten tapauksessa - merkki jota kannattaisi kuunnella. Oli se merkki minullekin, mutta päätin vain pidättäytyä lisäostoista.

Tuumasin myös Lehto-osakkeiden myyntiäni, jossain 7 euron kappalehinnan tienoilla, mutta ajattelin odotella vielä vähän. Sitten oltiinkin viidessä ja lopulta nykyisissä kahden euron kappalehinnan tuntumissa.

Myin siis osakkeeni kappalehinnalla 1,901 euroa, ja sain euroja 1050. Tappiota tuli hitusen päälle 2000 euroa. Käytännön tasolla kyse on tappioiden realisoinnista, saan tuosta tappiosta huomioida verotuksessa vajaan kolmanneksen, eli jonkin 600 euroa. Eipähän tule pahemmin mätkyjä ensi vuonna.

Mutta tarina ei tähän lopu. Ostin miltei heti Lehtoa 200 euroa, eli noin viidenneksen siitä, mitä myin. Tämä on lähinnä periaatteelinen ostos - jos Lehto nyt lähtee nousuun, niin en sitten ole vain nauttinut kurssilaskusta. Saattaa olla, että ostan vielä hieman lisää. Yritän tarkastella Lehtoa tästä eteenpäin mahdollisimman etäältä, ostaisinko lisää jotain muuta vastaavassa tiltanteessa olevaa yritystä.

Mitä sitten voin oppia Lehto-operaatiostani:

  • Ostan kun kurssi tippuu -taktiikkani toimii vain, kun joko kurssi on laskenut ilman erityistä yritykseen liittyvää syytä tai ollaan jo lähellä pohjia. Sen teho heikkenee jos kurssi niiaa kympistä kahteen euroon.
  • Pienissä yrityksissä muutokset ovat nopeampia - positiiviseen ja negatiiviseen. Jos firmalla on vain muutama rauta tulessa, niin pienetkin muutokset voivat heilauttaa kokonaisuutta paljon. Isoilla firmoilla muutokset ovat rauhallisempia.
  • Ei saa kiinnittyä aiempiin valintoihini. Vaikka asian tiedoston, en tiedä, vaikuttiko se valintoihini. Ostin kun aiemminkin olin ostanut ja nyt sain vähän halvemmalla. Mutta se nyt vain on niin, että muuta maailmaa eivät kiinnosta minun omat rajani.

Onko Lehdolla tulevaisuutta? Voi hyvinkin olla. Rakennusala on syklinen ala, ja kun yritys pääsee irti tappiota tuottaneista projekteistaan, niin tilanne voi muuttua. En ole kuitenkaan vakuuttunut tämän hetken toiminnasta. Ihan samoin kuin minun oli hankala myöntää, että nyt ei sijoituksellani mene kovinkaan hyvin, niin Lehdon johdolla taisi olla vaikeaa myöntää, että bisnes sakkaa.

Tuskin tässä nyt kympin kursseihin palataan. Saattaa olla, että kävi kuin Nokialle vuosikymmen sitten. Firma on uudessa asemassa ja tilanteessa, ja myös sen pörssiarvo on ihan eri luokassa.

Katsotaan uudestaan jokusen vuoden kuluttua.

6 kommenttia:

  1. Otan osaa tuskaasi, sillä itsekin olen samassa jamassa. Joskus kympin pintaan taisin Lehtoja ostella ja sitten pariin otteeseen kierrätin positiota hinnan tippuessa. Lopulta myin kaikki 1,87 eurolla.

    Olen aika varma, että Lehto tuosta vielä nousee, mutta lähes yhtä varma, että se vaatii uutta osakeantia, jolloin nykyisten omistajien omistukset liudentuvat. Hinnasta riippuen saatan toki palata silloin taas omistajaksi.

    VastaaPoista
  2. Lehto ei ole koskaan ollut kannattava. Kassavirta ollut aina negatiivinen tai muuten vain heikko.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostaako laatuyhtiö Basf, jota piesty oikein kunnolla kauppasodan varjossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoh hoijaa...
      Suomalaiselle tuulipukusijoittajalle kaikki tuntuu olevan laatuosaketta.
      BASF EI ole laatuosake. Ei noilla marginaaleilla.
      Mikä on sitten laatuosake? Esim. NVO, Atlas Copco, WAT, MSFT, BDX, HSY jne.

      Poista
    2. Mielestäni BASF oli aika lailla förbi jo 90-luvulla kun videokasetteja ei enää ostettu R-kioskeilta entiseen malliin. Joten ei siis houkuta tuo suunta :)

      Poista
  4. https://osinkoinsinoori.blogspot.com/2018/10/ostot-12-basf.html?m=1

    VastaaPoista