UA-52254593-1

30.4.2018

Pitkästä aikaa ostoksilla: pieni siivu Nordeaa

Kävin pitkästä aikaa ostoksilla, ensimmäisen kerran kuukauteen. Viime viikon alkupuolella, keskiviikkona 25.4. ostin 20 osaketta Nordeaa kappalehintaan 8,365 euroa. Tämä siis ennen tulosjulkaisua, joka johti kurssin pieneen tippumiseen. Jo viikonloppuna kurssi huiteli 8,6 euron päällä, eli nopea palautuminen.

Syyni ostokseen ovat entisenkaltaiset. Nordea on yritys jota ostan jos kurssi laskee alle ostorajojen. Oli laskenut, joten ostin hieman lisää.

Nordea-omistukseni on kokonaisuudessaan 286 osaketta (noin 2500 euroa) ja keskiostohintani painui hieman alaspäin, 9,6 euroon. Miinuksella olen siis tällä hetkellä miltei 10 %. Tosin juuri tuli mukavasti osinkoja tuota kuoppaa täyttämään.

Pankkisektori on muutoksessa. Toisaalta, mikä sektori ei olisi muutoksessa? On huolta erinäisten operaattoreiden tulosta aiempia avoimemmille rajapinnoille häärimään. On huolta Facebookin ja kavereiden hingusta liukua rahoitusalalle (tosin: kun tietoja vuodetaan kuin seula, eiköhän tuo spekulaatio hiljentynyt hetkeksi).

Bonuksena Ruotsissa asuntojen myynti on kääntynyt laskuun. Ja Nordean kaltaisiin Ruotsissa isoihin pankkeihin tuo voi vaikuttaa. Katsotaan.

Vaan Nordea on uskoakseni kohtuullisesti hinnoiteltu ja vakavarainen. Osinko on tuntuva ja melko vakaalla pohjalla. Nykypäivän vahva toimija voi olla tulevaisuuden vahva toimija. Lisäksi Nordean yhteyksissä on mainittu mahdolliset pankkifuusiot ja -ostot, joka voi olla positiivinen asia osakkeenomistajille.

Lisäksi minulla on yksi epävirallinen syy ostoksilla käymiselle. Osinkoja tippui tilille, enkä ollut aikoihin ostanut mitään. Sielussa oli tyhjä tunne. Ja kun yksi omistus tippui ostorajojen alle ja excelin (oikeasti Googlen driven taulokkolaskentatyökalun) rivi muuttui vihreäksi, niin ilollahan minä riensin kohden ostonappulaa.

3 kommenttia:

  1. Sinä pääsit jo shoppailemaan hieno homma. Itsellä vielä arviolta kuukausi ja teen saman tempun :)

    VastaaPoista
  2. kaikki on niin kallista etta ei voi ostaa mitaan uutta viela. vain avb poikkeus.

    VastaaPoista
  3. Sen, oliko hyvä hetki ostaa, näkee (osittain) vasta jälkikäteen. Vaikkakin monella mittarilla nähden on kyllä kallista.

    Mutta esimerkiksi pankkisektori on kyllä ollut alamaissa jo pitkään. Eli vaikka olisi yleisesti kallista, niin ei välttämättä ole kallista kaikilla sektoreilla.

    VastaaPoista