UA-52254593-1

13.2.2018

Loppuviikosta Citycon sukelsi, ja lapioin (teelusikalla) lisää

Pörssissä on ollut viime viikkoina heiluntaa. Yhdysvalloissa on menty ylös ja alas. Sen seurauksena muualla on menty ylös ja alas. Loppuviikosta Citycon meni tulosjulkistuksensa seurauksena alas.

Citycon nimittäin sukelsi parhaimmillaan miltei 10 %. Se merkitsi että kävin (automaattisten ostorajojeni seurauksena) torstaina ostoksilla kolmasti: 80 osaketta hintaan 1,99, 85 osaketta hintaan 1,90 ja 87 osaketta hintaan 1,94. Perjantaina tahti jatkui 89 osakkeen verran, hintaan 1,90. Yhteensä siis ostin  342 osaketta, eli yhteenlaskettuna kuitenkin vain noin 700 eurolla.

Kun kurssit niiasivat, kävin torstaina aamusta ihan lueskelemassa, että miksi. Sinällään notkahdus oli perusteltua, operatiivinen liikevoitto ja nettovuokratulot jäivät odotuksista.

Mutta ei tuossa nyt ollut mielestäni mitään dramaattista. Osa menoista on yrityskauppajärjestelyihin liittyviä, ja yleisesti mielestäni taktiikka hakea Norjasta ja Ruotsista samankokoista jalansijaa kuin Suomesta (ja hankkiutua Suomessa eroon pienemmistä ja syrjäisemmistä kauppakeskuksista) on mielestäni ihan järkevää. Potentiaalia on.

Osingoista ei päätetty mitään, mutta ehdotettiin yhtiökokoukselle että hallitus saisi luvan (päättää ja) maksaa osinkoja ja pääomanpalautuksia maksimissaan hitusen enemmän kuin viime vuonna. Oletan, että osinko pysyy ennallaan.

Tulkitsin siis, että yrityskohtaisiin huonoihin lukuihin yhdistyy yleinen levottomuus. Ja että kannattaa käydä ostoksilla. Ja ostoksilla kävin.

Omistan Cityconia nyt 685 osaketta. Jos osinkoa tulee viime vuoden malliin, sitä tulisi minulle ennen veroja tuollaiset 90 euroa.

2 kommenttia:

  1. B-luokan REIT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitkä reitit laskisit tällä hetkellä A-luokkaan, ja vielä hinta-laatu -suhteessä kärkeen?

      Poista