UA-52254593-1

5.11.2017

Vaihtoehtoisia sijoituskohteita pohtimassa: vertaislainaaminen ja alkuun tarkemmassa syynissä Fellow Finance

Pörssikurssit ovat korkeilla, enkä oikein löydä ostettavaa. Niinpä tulee tutustuttua uusiin vaihtoehtoihin. Yksi harkinnassa oleva asia on vertaislainaaminen.

Jos konseptia kiteyttää, niin pankit keräävät rahaa monilta ja lainaavat sitä yksittäin. Vertaislainaamisessa tuo välikäsi häviää, ja laina on suoraan yhdeltä yhdelle. Tavallaan tämä on paluu menneseen aikaan, jolloin välissä ei ollut instituutuioita.

Säästöä tulee välikäsien puuttumisesta (tai, no, oikeastaan on niitä tässäkin, mutta koordinointi eikä sijoittamistasolla) ja riskiä tulee välikäsien puuttumisesta ja siitä, että tuotto on kiinni siinä, maksavatko yksittäiset ihmiset velkansa korkoineen.

Toki vertaislainaamisen kautta voi hajauttaa satoihin yksittäisiin lainoihin, eli hajautusta saa tämän sektorin sisällä.

Tunnetuin tämän suunnan suomalaisista toimijoista lienee Fellow Finance, joka ainakin mainostaa melko isosti. Muita ovat Fixura ja Lainaaja.fi -palvelu. Myös ulkomaalaistaustaisia vaihtoehtoja on tarjolla, mutten niistä oikein innostu. Lisäksi globaalilla tasolla voi sijoittaa ns. mikrolainoihin, joissa yhdistyvät sijoittaminen ja tavallaan jopa kehitysyhteistyö. Tuo suunta minua kiinnostaa, muttei niinkään sijoittajana, vaan pikemminkin keinona saada aikaa hienoja  asioita.

Tutustuin alkuun Fellow Financeen. Jatkanen sarjaa myös parin muun palvelun läpikäynnillä, mutta mennään nyt yksi kerrallaan.

Kirjautuminen oli helppoa. Auttaa, kun voi pankkitunnuksia käyttää.

Palvelu jakautuu kahteen suuntaan: yksityishenkilöiden (eli: kulutusluottoihin) ja yritysten lainoihin.

Yksityishenkilöpuolella tarjolla on sinällään kattavat mutta samalla suppeat tiedot hakijoista: ikä, asuinpaikka, tulot, maksuvarat ja tiedot haettavasta lainasta korkoineen. Enempää nyt ei voikaan varmaan kertoa, seuraava askel olisi kertoa osoite ja laittaa mukaan kasvokuva - eli liikaa.

Useimmiten lainan hakemisen syy on lainojen yhdistely (ja samalla varmaan korkojen maltillistaminen), mutta remontointi on myös listalla. Lisäksi autoilua ja matkailua näkyy perusteissa.

Lainojen yhdistely  on ihan ymmärrettävä syy hakea lainaa. Pikavipeistä on hyvä päästä eroon, ja joku +/- 10 % korko on luksusta moniin muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Samoin remontteihin pankki ei välttämättä lainaa annai.

Mukana yleisellä tasolla potentiaalisen kuuloisia tapauksia. Tyyliin suomalaisia joilla on jokin mielekäs peruste, joilla on tuloja ja luottotiedot kunnossa jne. Tosin näin suppeilla tiedoilla sitä on uskon varassa joka tapauksessa, mutta eivät pankitkaan naapureita ja sukulaisia ennen lainapäätöksiä haastattele.

Yrityspuolella on sitten hieman isompisummaisia lainoja hakusessa. Osassa on reaalivakuuksia, osassa ei. Tuolla on mukana ihan oikeita yrityksiä, joilla on nettisivuja ja joiden tietoja voi halutessaan tutkailla.

Sinällään yrityspuoli on kiinnostava. Yrityksillä on tarvetta pääomalle, pankitkaan eivät halvalla lainaa (jos on riskiä) ja käsittääkseni vertaislainapalveluista lainaa voivat yritykset saada usein pienemmillä kuluilla.

Riskipuolella sitten on tietojen vähäisyys. Tosin Fellow Financen tilastojen mukaan yksikään yrityslaina ei ole jäänyt maksamatta, ja vajaa 3 % on maksanut myöhässä. Nuo ovat varsin hyviä lukuja, joten jos tuollaisena jatkuu, niin aika potentiaalista on.

Yhteenveto

Isoin “bonus” koko palvelussa tulee siitä, että lainata voi 25 eurolla jaollisia summia. Eli 25, 50 tai 75 euroa jne. Omat eurot voi hajoittaa moneen eri suuntaan, potentiaalisen oloisiin tapauksiin.

Itse olen kokeilemassa tätä suuntaan ensin satasella ja sitten toisella. Sitten alkaa saada dataa ja näkee miten homma toimii.

Tämä osin siksi, että tässä on myös kyseessä trensi jossa haluan olla mukana: autoja omistetaan yhdessä, oman kodin ylimääräistä makuuhuonetta vuokrataan ventovieraille, ja jakamistalous on muutoinkin kasvussa. Tämä on vähän samansuuntainen asia, jossa yksilöt astuvat perinteisen pankkitoiminnan suuntaan.

Selvää on, että riskiä on. Yksittäiset sijoituksen on sidottu yksittäisiin ihmisiin tai yrityksiin. Toki tuottoakin on tarjolla usein päälle 10 %. Mutta jos kymmenestä sijoituksesta 1-2 jättää maksamatta, niin lähestytään jo nollatuottoa. Tämä lienee asia, jossa kokemus opettaa.

Olettaisin, että “kohdevalinta” on asia, joka kannattaa tehdä huolellisesti. Tämä nyt pätee mihin tahansa sijoittamiseen, ei vain vertaislainaamiseen.

o o o

Tiedoksi: Tämä teksti saattaa tuottaa minulle euroja. Minuun oltiin yhteydessä, oikeastaan paristakin suunnasta. Totesin, että on jo valmiiksi bloggauksia tulossa kun olen jo asiaan vähän tutustunut, ei puhuta enempää ja kirjoitan siitä mitä kirjoitan. Valitkaa jälkikäteen maksatteko jotain. 

Olen huomannut tämän itselleni sopivaksi keinoksi kiertää eettinen dilemmani siitä, vaikuttavatko muut siihen mitä kirjoitan. Anna luvan maksaa kirjoituksistani jos niistä tykkäävät, mutten esimerkiksi julkaise valmiita tekstejä.

8 kommenttia:

  1. Eikos tuolla jo monet bloggarit ole todenneet etta homma ei kannata.

    Tappiota ei voi vahentaa veroissa ja 10% korko on liian matala. Huom! Kun pankki antaa sinulle lainan tai luottokortin silla dataa rahatilanteestasi. Noissa palveluissa ammut tussuja pimeassa huoneessa. Eikos noi lainapalvelut myos anna lainoja suoraan ihmisille jolloin korko on kymmenia prosentteja?

    Naetko ongelman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen ongelmaa, ainakin potentiaalista sellaista. Ei ole vahinko, että kokeilen satasilla.

      Sinällään "vertaislainaamisen" idea on mielestäni hyvä. Pankkien rooli tulee vähintään muuttumaan. Mutta selvää on myös, että täällä lainaa hakevat "vähemmän varmat tapaukset". Eli on enemmän riskiä, ja enemmän (potentiaalista) korkoa.

      Sinällään ainakin Fellow Finance tsekkaa luottotiedot (ehkä kilpailijatkin, en ole vielä katsonut), ja niistä on maininta mukana.

      Tuolta löytyy melkoinen skaala erilaisia lainahakijoita ja tarpeita. Sinällään - kuten yleensä - kannattanee huolella miettiä mihin tarpeeseen. Luottotiedottoman Etelä-Amerikanmatkaan en sijoittaisi...

      Poista
    2. Niin, ja olen lukenut blogeja asiasta. Vaihtelevia kokemuksia, on kiteytykseni. Mutta kieltämättä tuo verotuskuvio on siinä mielessä ongelmallinen, että vero iskee voittoihin muttei loivenna tappioita.

      Näen tämän osin myös opetteluun liittyvänä asiana. Tekemällä oppii. Samalla tavoin uen asuntosijoitamiseen liittyiä juttuja ja kirjoja, vaikken ole asuntosijoittaja.

      Yleisesti: luulen, että pankkisektori muuttuu vielä kovasti ja vastaan tulee vielä paljon tämän ja muunsuuntaista.

      Poista
    3. En usko taman vaikuttavan suuremmin pankkien tulokseen.

      Vertaislainat sopivat pieniin lainatarpeisiin. Pankeilla ei valttamatta ole nytkaan resursseja tai kiinnostusta naiden hoitamiseen. Sitten kun puhutaan isoista lainoista (asunto, auto, yrityslaina) niin pankkien korot ovat ylivoimaisia vertaislainoihin verrattuna. Lisaksi velallisella on enemman muutosmahdollisuuksia lainaan toisin kuin vertaislainauksessa jossa velkojia voi olla satoja.

      Poista
    4. Lisaksi kyseisia palveluita ja markkinoita ei ole viela kunnolla "battle testattu". Eli mita olisi tapahtunut alustalle ja lainoille vuonna 2008 ja 2009?

      Parin tuhannen euron kokeilujen takia en oikein viitsi vaivautua ja tuota summaa uskaltaa kasvattaa vain pikku hiljaa vuosien saatossa. Itse etsin sijoituskohteita joista on nakyvilla vuosikymmenien julkinen track record ja joihin voin sijoittaa kymmenia tuhansia euroja kerralla.

      Sijoituksekseen kaytetysta ajasta pitaa saada korvaus ja vertaislainauksen lyhyen ja ei-julkisen historian takia en nae sita kannattavaksi.

      Poista
    5. Luultavasti joku kryptovaluutta tulee vaikuttamaan enemmän pankkisektoriin kuin tällainen.

      Poista
  2. En ole testannut muita alustoja kuin Mintoksen ja se on nakuttanut tasaista 13% vuosikorkoa.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen kirjoitus. Enpä ole koskaan tullut mieltäneeksi vertaislainaamista sijoituskohteeksi. Mutta miksipä se ei sitä voisin olla. Oletko jo saanu dataa kerättyä testistäsi?

    VastaaPoista