UA-52254593-1

7.3.2017

Kahdesti kaupoilla: Target ja Target sekä hitusen köykäistä yritysanalyysiä

Myönnettäköön, blogini alkaa varmaan mennä tylsäksi. Kurssit ovat nousseet, eikä seurantalistani yrityksistä kovinkaan moni ole lähelläkään sitä hintaa, millä alkaisin ostamaan. Aika monet ovat sellaiset 10-20 % lähtöhintani yläpuolella.

Onneksi on poikkeuksia. Tai no, onneksi on tässä tapauksessa suhteellinen käsite. Yhdysvaltalainen ruokakauppaketju Target on laskusuunnassa. Olen ostanut pieniä määriä Targettia pikku hiljaa, tällä kertaa 4 kappaletta hintaan 57,19 ja 3 kappaletta hintaan 56,06 dollaria.

Omistan nyt 22 osaketta, arvoltaan vajaat 1200 euroa. Ostohintani on noin 10 %  miinuksella.

Jotta bloggaus ei olisi ihan vain tylsä aiemman toista, hieman pohdintaa Targetista. Kyseessä on Yhdysvaltain toiseksi suuri kauppaketju, Walmartin jälkeen. Myymälöitä on päälle 1800, eli jokunen löytyy.

P/E-arvo on nykykurssilla hitusen alle kymmenen, eli tällä mittarilla yritys on varsin kohtuullisesti hinnoiteltu. Verraten esimerkiksi S&P-indeksin keskimääräiseen arvoon joka on tällä hetkellä 26,75.

Vaan tästä ei kannata riemastua, Targetin ongelma on tippunut kannattavuus. Eli viivan alle jää vähemmän. Ja etenkin jos suunta on alaspäin, niin se selittää tippuneen kurssi. Ja kyllä se P/E-lukukin alkaa korjaantumaan ylöspäin kannattavuuden tippuessa.

Osinko on 4,18 % ja EPS (eli liiketoiminnan tulos) on aika tasan 10 %. Ihan hyviä lukuja suhteessa osakkeen kurssiin, edellyttäen että nuo pysyvät vähintään nykytasolla.

Minua kiinnostaa hajauttaminen. Ja tasaisena sieluna minua kutsuvat myös sellaiset vakaat, tylsää työtä tekevät yritykset. Selainen olen persoonana minäkin. Tästä syystä on kiva omistaa myös kaupan lan yrityksiä. Target on semmoinen, joten ajattelin nyt seurata tämän alamäen alas asti ja katsoa mitä siitä seuraa.

4 kommenttia:

  1. Hmm kassellaan rauhassa miten Targetti etenee.

    VastaaPoista
  2. Vaikka historia ei ole tae tulevasta, niin hyvä huomio kuitenkin, että Target on osinkoaristokraatti, joka on kasvattanut osinkoaan 49 vuotta.

    VastaaPoista
  3. Ja suhteessa kassavirtaan on vielä varaa jatkaa maltillista osinkojen nostoa vaikka pari vuotta menisikin huonommin. Verkkokaupan osuushan niillä oli kasvanut hyvin, vaikka onkin vielä kokonaisliikevaihdosta kovin pieni osuus, mutta suunta oikea. Täytyy toivoa että strategian päivitys muuttaa suunnan.

    Itsekin siis hyppäsin 58 dollarilla mukaan tähän.

    VastaaPoista
  4. Kieltämättä osinkoaristokraattius ei ole miinus. Kyky tuottaa omistajille aina vain enemmän jaettavaa on kunniakas kyky.

    VastaaPoista