UA-52254593-1

12.9.2016

Nordean (sijoitus)asiakkaaksi

Annoin sitten mielihaluilleni vallan. Mielihaluni ovat tosin aika harmaan maltillisia. Siirryin (myös) Nordean asiakkaaksi.

Nordea on kalastellut piensijoittajia maksimissaan prosentin välityspalkkioita. Ja tämä koskee kaikkia pörssejä mitä sitä kautta saa. Jos sijoittaa tyyliin tonnia kerrallaan ja kotimaisiin osakkeisiin, ei esimerkiksi Suomessa ole eroa kilpailijoihin. Mutta jos sijoittaa 200 euroa kerrallaan, on eroa paljon.

Ja koska minua houkuttaa malli jossa ostan usein ja pienillä summilla, houkutti myös tämä minua. Ei tästä kenties kummoista taloudellista iloa ole, mutta pääsen “harrastamaan” enemmän. Palkinto se itselle on tuokin.

Matkani asiakkuuteen oli työläs. Kävelin kerran konttoriin ja kysyin saako heti tapaamisen. Sai. Minulla oli ihan ylhäällä mikä on varallisuustaso ja mitä haluan. Halusin kaksi vastausta:
  1. mitä muita kuluja tulisi, ja
  2. voiko kulujen muotoutumiseen neuvotella siirtymäajan
Muut kulut tarkoittavat sitä, että mitä maksavat verkkopankkitunnukset jne. Ettei vahingossa maksa vitosta tai kymppiä kuussa ekstraa, luullen saavansa halvemmalla.

Tapaaminen oli aika turhauttava. Oli sekavia asiakkuustasoja, ei voinut neuvotella siirtymisajoista, konsultoi esimiestä pari kertaa (siellä juttelivat avokonttorissa ja vilkuilivat suuntaani). Mitään ei silti voinut sopia.

Lopulta sain uuden ajan. Sitten kaikki olikin helppoa. Jos varat ja lainat rikkovat 30000 euroa ja jokunen muu ehto täyttyy, olen avainasiakas eikä tule juurikaan muita kuluja. Ja puoleksi vuodeksi heti avainasiakkuus, että voi järjestellä asiat.

Tämä riitti, nimet paperiin. Siirrän näinä päivinä Nordnetin arvo-osuustilini Nordeaan, sitä ennen myin kaikki ulkomaiset osakkeet Nordnetissä ja Lynxissä. Näin jälkikäteen katsottuna saatoin olla myyntilaidalla aika hyvään aikaan, viime päivät kurssit ovat matkanneet alaspäin.

Allekirjoittaneen ja Nordnetin* onnellinen kahden vapaan aikuisen suhde kyllä jatkuu edelleen, ETF:fien ja rahastoiden muodossa. Ja kenties myöhemmin taas osakkeidenkin.

Tämä merkitsee muitakin asioita, niistä lisää tulevissa bloggauksissa.

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. En kyllä vielä tiedä mitä kaikkea klikkauksen jälkeen pitää tehdä että raha vaihtaisi omistajaa.

5 kommenttia:

  1. Hienoa, onnittelut uudesta sijoituskodista. Vihdoinkin tervettä kilpailua Nordnetin jähmeälle hinnoittelulle.

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä itselläkin oli kivikkoinen tie saada avattua arvo-osuustili Nordeaan, vaikka avainasiakas olin jo entuudestaan. En tiedä onko Nordealla liittymisprosessi jotenkin jäykkä tai liian moniportainen, mutta kaikki on sujunut sen jälkeen hyvin, kun ihmisen panosta prosessissa ei enää ole tarvittu. Kaikille ketkä harkitsevat kaupankäynnin aloittamista Nordeassa: olkaa kärsivällisiä, vaikka joutuisittekin käymään samoja asioita läpi useamman virkailijan kanssa. Kyllä se lopulta onnistuu.

    VastaaPoista
  3. Minä avasin myös arvo-osuustilin muutama kuukausi sitten Nordean. Sen jälkeen olen tehnyt muutaman sijoituksen. Pari päivää sitten huomasin, että tililtäni on kahtena viime kuuna veloitettu 1,95 euroa jotain ao-tilin säilytysmaksuja yms. Hinnastosta vielä varmistin, että säilytyksen piti olla maksutonta, jos on maksanut välityspalkkioita edellisellä neljänneksellä. Soitin sitten aspaan, josta hyvittivät ruhtinaalliset neljä euroa. Pieni summa, mutta prosenteissa jo 1% sijoittamastani summasta. Kannattaa olla siis tarkka :)

    VastaaPoista
  4. Kannattaa miettiä, onko järkeä siirtää osakkeita tai myydä kun vaihtaa välittäjää. Veroja ei kannata maksaa ja Nordnet ei peri säilytyksestä rahaa. Joskus voi olla järkevää jättää vanhat osakkeet vanhalle välittäjälle.

    VastaaPoista
  5. Mietin tuota aika paljonkin. Ongelma oli, että tarvitsee kerätä Nordean suuntaan 30 000 euroa tai yli, niin pääsi eroon tyhmistä maksuista. Eli priima-asiakkaaksi heittämällä.

    Käytännössä tämä operaatio maksaa minulle (ylimääräisinä) kaupankäyntikuluina toista sataa, ja verojen kautta tullee tuollainen 500 euron bonusvero ensi vuonna. Veroissa on tosin se etu, että onhan ne sitten maksettu, eli ainakin osaa siitä ei joudu maksamaan.

    Mutta tosiaan, ideana on antaa itselleni mahdollisuus käydä kauppaa pienillä summilla ja "kuoppaostella" osakkeita. Aika paljon sitä saa tehdä kauppaa että säästö ylittää menot, mutta joskus harrastaminen maksaa.

    VastaaPoista