UA-52254593-1

28.7.2016

Uusi indeksirahastotuttavuus: Spiltan Aktiefond Investmentbolag

Kävin eilen illalla Nordnetisssä* ihailemassa sijoituksiani, mitäs sitä nyt muuta tekisi kun on aika mennä nukkumaan. Mainos pisti silmään, tarjonnassa on uusi indeksirahasto Spiltan Aktiefond Investmentbolag.

Olen seurannut Suomessa tarjolla olevia indeksirahastoja jo pitkään, joten tämä luonnollisesti alkoi kiinnostamaan. Avaan nyt mitä tuosta löytyy taustalta.

Alkuun, mistä on kyse? “Indeksirahasto sijoittaa keskitetysti Ruotsalaisiin sijoitusyhtiöihin.” Taustalla on siis sekä maantieteellinen että toimialaan liittyvä rajaus. Yleisellä tasolla pidän tästä suunnasta, siis spesifeistä indeksirahastoista. Turhan usein indeksirahastot ovat luonteeltaan “500 suurinta yhdysvaltalaista yritystä” jne. Ihan hyvä, mutta muutakin voisi olla tarjolla.

Nordetilla olevassa esittelyssä toistetaan sanoja “ruotsalaiset sijoitusyhtiöt” sekä “voi tuottaa paremmin kuin Ruotsin pörssien keskiarvo”. Jälkimmäinen mainitaan vaatimattomasta viisi kertaa. Vähän laiskaa markkinointia on jo tuo. Eli kannattaa toki sivu lukea läpi, mutta ei siellä kyllä tietoa ole. Merkintä- ja myyntipalkkioita ei peritä, ja kulut ovat maksimissaan 0,22 %

Ei hätää. Ystäväni Google rientää apuun. Tietoa löytyy, ja ruotsiakin osaan sen verran että voi taustoihin perehtyä (lisäksi kielen voi kääntää englantiin, jos haluaa). Industrivärden C ja Investor B ovat yhteensä miltei 54 % kokonaisomistuksesta. Kaksi seuraavaa, Lundbergföretagen B sekä Kinnevik B, ovat mukana yhteensä 20,3 % osuudella. Yhteensä nämä neljä yritystä muodostavat siis kolme neljäsosaa koko rahastosta, joten muista yrityksistä ei kannata tässä yhteydessä paljoa välittää.

Suurin eli Industrivärden "är en stor investerare och aktiv aktieägare i Handelsbanken, SCA, Volvo, Sandvik, Ericsson, ICA Gruppen, Skanska och SSAB." Eli käytännössä omistuksessa on valikoituneita suuria yhtiöitä. Pienempiäkin omistuksia löytyy, mutta ne ovat pienempiä omistuksia.

Investor B on Walenbergien sijoitusyhtiönä tunnettu yritys, joka on muun muassa Wärtsilän taustalla. Pörssiyhtiöiden lisäksi omistuksista löytyy myös monialainen Patricia Industries. Tämä on se suunta mikä minua kiinnostaa, jos haluan omistaa vain suuria ruotsalaisia pörssiyhtiöitä, hoituu se helpommin ihan tavanomaisten indeksirahastojen kautta.

Listan kolmonen, Lundbergföretagen B, omistaa sekin Handelsbankenin ja Skanskaa. Tuttuja edellämainituista lähtien. Ja siis muitakin pörssiyrityksiä.

Kinnevik B vaeltaa piristävästi erisuuntiin. On Zalandoa, Metroa (se lehtiä tekevä poppoo) ja kymmeniä muita yrityksiä. Ei paljoa yhtäläisyyksiä edellämainittuihin.

Mitä tästä rahastosta tuumaan?

Ensinnäkin, kulut ovat pienet. Se ei ole ongelma.

Pieni riski ovat tuplakulut. Omistan yritystä joka omistaa Handelsbankenia. Sitten maksetaan palkkaa sille kaverille joka johtaa Handelsbankenia, ja sitä, joka hoitaa firmaa joka omistaa Handelsbankenia. Ei nyt iso asia, mutta jos lopputulos on ihan vain pörssin keskimääräinen, välistä lohkeaa pieni siivu ihan turhaan sijoitusyhtiöille.

Olen kuitenkin kiinnostunut. Tässä on muutama potentiaalinen kohta:

  • Valikoitua indeksirahastoa: laaja hajautus, mutta jonkun logiikan mukaisesti.
  • Sijoitusyhtiöit voivat satsata myös pieniin tai pörssin ulkopuolella oleviin suuntiin, joka on minulle henkilökohtaisesti hankalampaa.
  • Pidän suunnasta jossa tarjolla on maantieteellisen rajauksen lisäksi myös toimialaan kohdentuvia indeksirahastoja. Tekee mieli sijoittaa tähän hiukan ihan vain “sponsorointimielessä”.

Päädyin tekemään 20 euron “avauksen” tähän suuntaan. Sen ansioista tuo nousee omistuslistauksiini ja ryhdyn seuraamaan rahastoa. En usko että tämä kiinnostaa minua säännölisenä kuukausiostona, mutta jos Ruotsin pörssissä tulee kurssinotkahduksia, tämä voisi sopia rahastona niihin tilanteisiin.

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. En kyllä vielä tiedä mitä kaikkea klikkauksen jälkeen pitää tehdä että raha vaihtaisi omistajaa.

7 kommenttia:

  1. Samaan mainokseen törmäsin ja päädyin päinvastaiseen lopputulokseen. Miksi? Luettuani yhtiön sijoittavan ruotsalaisiin sijoitusyhtiöihin, päättelin rahastolla olevan vain muutamia sijoituksia, jolloin rahastosta saatava hyöty transaktiokulujen pienenemisestä (vrt. hajaututumpi salkku) vähenee. Lisäksi muutamaan sijoitusyhtiöön sijoittaminen luo mielestäni hankalan riskitason, kun yksittäisen yhtiön paha epäonnnistuminen voi johtaa rahaston merkittävään negatiiviseen kehitykseen. Lisäksi kokisin rahaston seurannan hankalammaksi verrattuna suoraan sijoittamiseen sijoitusyhtiöön. Omasta salkusta löytyykin pieni siivu sijoittamista niin Capmanin kuin Cityconin muodossa.

    elakesijoittaja.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Noinhan se on, samoilla tiedoilla voi päätyä päinvastaiseen lopputulokseen :)

    Teoriassa voisi toimia, samoin kuin minkä tahansa rahaston yhteydessä, sijoittamalla suoraan kyseisiin yhtiöihin. Teoriassa jo neljä osakehankintaa kattaisi 75 % kyseisen rahaston sisällöstä. Jos löytyy enemmän rahaa (kuin minulla), tuo voi olla jopa potentiaalinen suunta.

    Tälläisen "puoliksi kohdennetun indeksirahaston" etu on mielestäni, että samalla kertaa saa hajautettua koko toimialalle. Eli kyllä se hajauttaminen toimii enemmän kuin yksittäisessä osakehankinnassa, mutta tietty vähemmän kuin koko maailman sisälläänpitävässä indeksirahastossa.

    Totta on se, että monet noista yhtiöistä ovat varsin lähellä toisiaan: löytyy samoja omistuksia, toimivat samassa maassa jne. Eli melko todennäköisesti yrityksien kesken on melko vahva korreaatio: jos yksi suketaa, niin toinenkin on samassa alamäessä.

    Mutta mutta. Tuo 20 euroa ei minua tässä kohden hetkauta. Täytyy vähän tarkkailla ja tuumailla olisiko tuosta rahastosta isompaankin yhteistyökumppanuuteen.

    VastaaPoista
  3. Kun kerran blogia kirjoitat ja olet sijoittamisesta kiinnostunut, miksi et vain ostaisi osakkeita suoraan ja holdailisi niitä? Onhan nuo kulut tietysti pienet ja helppo tapa hajauttaa. Itsellänikin on ollut indeksituotteita kohteina Aasian ja Etelä-Amerikan pörssit. Niihin on piensijoittajan vaikea sijoittaa suoraan. Mutta, että ihan Ruotsi...

    VastaaPoista
  4. Anonyymille: Toimin tuohon malliin euro- ja dollariosakkeiden kanssa. Vaan kun sijoitettavat summat ovat pieniä, valuuttojen vaihdot sekä osto- ja myyntikulut ottaisivat turhan ison osan potista - jo ihan Ruotsissa :)

    Eli ainakin tällä hetkellä Ruotsi kuittaantuu Nordnetin kuluttomalla indeksirahastolla. Tämä uusi tulokas on potentiaalinen rinnakkaistuote, tai sitten ei ole.

    VastaaPoista
  5. Jotenkin tämä minuakin kiinnosti ja ostin 100€ yhden "arpalipun". Ei näin kohdennetussa rahastosta tosin voisi isompaa hallintopalkkiota maksaakaan. Kinnevikkiä omistan suoraan ja Investoria olen joskus katsellut. Voi olla, että tämä jää ainoaksi sijoitukseksi tähän rahastoon. Yleisesti kiinnostaisi enemmän kohdennetut indeksirahastot/(etf), harmittaa monessa suuri rahoitussektorin osuus ja pieni kulutustuotteiden osuus.

    VastaaPoista
  6. Olethan ottanut huomioon moninkertaisen omistus- ja kulurakenteen? Sen sijaan että ostaisit suoraan ruotsalaisia yrityksiä (valuutanvaihto- ja kaupankäyntikulut, ei säilytysmaksua) ostatkin indeksirahastoa (0,22 %/vuosi), joka omistaa sijoitusyhtiöitä (hallinnointi-, yleis-, huvi- yms kulut X-XX %/vuosi?), jotka omistavat niitä ruotsalaisia yrityksiä.

    Kun kyse on isoista ruotsalaisista firmoista, tuottaako sijoitusyhtiö-porras kuviossa niin paljon hyötyä, että siitä kannattaa maksaa?

    Jos haluaisin indeksirahaston, joka keskittyy enemmän Ruotsin isoihin firmoihin kuin Super-Sverige, niin selvittäisin kuinka voisin sijoittaa Avanza Zeroon.

    VastaaPoista
  7. Tuo moninkertainen omistus- ja kulurakenne on se, joka minua tässä eniten pohdituttaa. 0,22 % rahastolle ei ole paha, mutta väliporras antaa syytä pohtia asiaa. Epäsuorasti tuohon viittasin tekstissä, siinä kohtaa kun puhuin kahden johtajan mallista.

    Tosin investointiyhtiöissäkin on eroja: osa pitää kulut varsin pieninä (tunnetuimpana varmaan Buffetin Berkshire Hathaway), osalla taas eletään prameaa elämää. Näitä ruotsalaisia en noin tarkasti tunne.

    Luulisin, että pitkälti juuri tästä syystä Super-Sverige on se voittaja. Sillä kuitenkin irtoaa kulutta koko Ruotsin tarjonta, poislukien pienemmät yritykset.

    VastaaPoista