UA-52254593-1

9.2.2016

Ohhoh - kylläpäs kurssit tippuvat

On se hyvä että olen oppinut zen-mäistä asennetta sijoituksiini, kurssit nouse ja kurssit laskee. Välillä vain laskee. Oikeastaan koko vuosi on ollut melkoista laskettelua. Se ei satu sieluun yhtään niin paljon kuin menneinä vuosina

Vuodenvaihteessa tekemässäni neljännesvuosivertailussa sijoitusvarallisuuteni oli päälle 52000 euroa. Varallisuus oli karttunut 8000 ylimääräisellä eurolla, ollen noin 18 % plussalla. Jos nyt tekisin saman vertailun (jota en tee, koska teen niitä neljännesvuosittain) olisi varmaan siinä ja siinä olenko plussalla lainkaan.



Ohessa on kuva Nordnetin osakesalkustani. Se on suurin salkkuni, mutta silti vain noin kolmannes sijoituksista.

Tuosta näkee, että nyt olen hieman alenpana kuin syyskuun 2015 heikoimmalla hetkellä. Lokakuussa 2014, siis noin vuotta aiemmin, taso oli vielä alempana.

Vaikka kovasti tekisi mieli sanoa, että ollaan notkahduksen pohjalla, niin mistä sitä tietää vaikka tämä olisi vasta alamäen alkuhetkiä. Toisaalta, mistäpäs sitä tietää jos pohjakosketus oli ohjelmassa tänään.


Kun tarkastelee Helsingin pörssin yleisindeksiä (kuva Kauppalehdeltä), kuvio näyttää hieman erilaiselta. 2000-luvun alun aika järjettömästä boomista ollaan kaukana, ja nykytaso on aika lähellä viimeisen 15-vuoden keskiarvoa, ehkä hitusen sen päälle. Tuosta voi päätellä, että ei olla kyllä lähelläkään viime vuosikymmenien pohjia. Toisaalta ei olla - ainakaan menneisyyteen peilaten - myöskään millään aallonharjalla.

Missä tunnelmissa liikun? 


Minulle on vähän ongelmallista, että olen ylimääräisen rahani jo sijoittanut. Järkevämpi versio minusta olisi päättänyt että ostaa viime vuosina hitaanpaan tahtiin ja ylimääräiset rahat ajallisesti pidemmälle ajalle hajoittaen, mutta se versio minusta ei ole ollut läsnä menneinä vuosina.

Ostan edelleen ETF:fiä noin 400 eurolla kuussa. Lisäksi irtonaista rajaa löytyy ehkä noin 500 euroa kuussa jonka voin sijoittaa. Käsikassana on Nordnetin matalakorkoinen sijoituslaina, mutta sen kanssa tarvitsee olla varovainen. En halua käyttää koko lainasaumaa saman tien, vaan vasta jos tulee kunnon notkahdus.

Olen hyvin tyytyväinen, että olen laatinut ostosuunnitelman. Bloggaan lähipäivinä siitä millaisen luettelon ja mitä automatisointia olen itselleni avuksi viritellyt. Kurssien tippuminen ei minulle vielä riitä, vaan odotan, että itse itselleni asettama raja rikkoutuu. Tämä on se metodi jolla estän etten sijoita kaikkea liikenevää ihan liian aikaisin ja fiilispohjalta.

Sitten maailmantalouteen. Pörssien ja fiiliksien jakomielitautisuus tulee hyvin esiin. Mitään erityisen dramaattista ei ole tullut vastaan, poislukien Kiinan hidastunut talouskasvu. Silti kurssit tippuvat. Kohta ne voivat nousta. Kovinkaan vahvaa korrelaatiota reaalimaailmaan ei ole - yleistunnelma nihkeä, muttei dramaattisen nihkeä.

Yritän muistuttaa itseäni, että vaikka lyhyessä juoksussa kurssit sahaavat, pitkällä aikavälillä ne tasaantuvat aika hyvin vastaamaan sitä todellista tasoa mistä nyt kyse on. Pitää vaan tajuta ostaa kun on matalalehtoa, ja säästää, kun ollaan aallonharjalla. Tai sitten ostaa indeksiä tasaisella summalla koko ajan.

5 kommenttia:

  1. Huomenta Suomen markkinaraadissa sanottiin hyvin: "Osasyy kurssien tippumiseen on se että pörssi on ainut paikka josta voi saada nyt tuottoa kun korot on matalalla. Kun kuuluu pieni risahduskin niin sijoittajat panikoivat ja alkavat myymään".

    VastaaPoista
  2. Oma dippiautomaattini on katsella osakkeet, joita haluan lisätä. Sitten vaan 30 vrk toimeksianto sisään niin matalalla hinnalla, kuin minkä Nordnet suostuu ottamaan,

    Se on -15% päivän hinnasta + muutama sentti päälle.

    Aina laskupäivänä käyn pilkit läpi. Tylsää, mutta kannattavaa. Viimeksi eilen napsahti AVANCEa erä alle 80 NOK.

    VastaaPoista
  3. Saako Nordnettiin pidempiäkin toimeksiantoja kuin yksi päivä? o.O

    T: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisopas

    VastaaPoista
  4. Investor Without A Cause11.2.2016 klo 0.34

    Kyllä sieltä voi valita, kuinka pitkään haluaa osto- tai myyntitoimeksiannon olevan voimassa. Osta- ja Myy-painikkeiden yläpuolella on teksti Muut ehdot toimeksiannolle. Sitä napsauttamalla pääsee määrittämään esim. toimeksiannon voimassaoloajan.

    Tuo mahdollistaa mm. kokonaisen osto-ohjelman "ohjelmoimisen" etukäteen. Sitten ei tarvitse tehdä muuta kuin odottaa ja käydä välillä tarkastamassa verkot. Olisi aika turhauttavaa, jos joka päivä pitäisi käydä uusimassa toimeksiannot.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tiedosta! En ollut tuota pientä päivämäärälinkkiä siinä huomannutkaan. Tämä on todella kiva strategia. :)

    Kiittäen: Ananas

    VastaaPoista