UA-52254593-1

14.12.2015

Lisäosto: Konecranes

Hiljainen aikani osakemarkkinoilla päättyy. BHP Billitonin ostoa seurasi Konecranes. Ostin tänään 25 kappaletta Konecranesin osakkeita hintaan 22,88. Tuplasin näin omistukseni.

Konecranes on yksi yrityksistä joka on ostolistallani, ja yksi määrittämäni raja alittui (23 euroa kappaleelta). Kun ostoon oli sauma, päätin seurata aiempia linjauksiani. Seuraava paalu on Konecranesin suhteessa 20 euron kohdalla.

Kyseessä on hyvä yritys joka tekee ihan hyvää tulosta. Kasvuakin on ollut, katsotaan taittuuko se. Hinta on tuntuvahko muttei niin kova kuin tovi, pari sitten. Isoin tulossa oleva asia on fuusio amerikkalaisen Terexin kanssa. Konecranesin omistajat pääsevät uuteen yhtiöön mukaan 40 % osuudella. Uuden yhtiön kotipaikka pysyy Suomessa.

Tämä ostos tapahtui puhtaasti velkarahalla. Minulla on nyt Nordnetin kautta sijoitusvelkaa noin 900 euroa. Kun kokonaissumma on jossain 50 000 yläpuolella, velan osuus on 2 % luokkaa. Ei siis vielä mitenkään huolestuttavalla tasolla.

Käytännössä sijoitan jo näin etukäteen ensi kevään osinkoja. Oletus on, että pörssikurssit nousevat alkuvuonna ennen osinkojen irtoamista. Velalla en suunnittele enempää sijoittavani, paitsi jos kurssit syystä tai toisesta nukahtaisivat tuntuvasti.

2 kommenttia:

  1. Heh, eihän tuo ole vielä paljon yhtään velkaa... itsellä joku 20%.

    VastaaPoista
  2. Totta, ei ole velan osuus suuri. Minulla on kuitenkin taustalla kaksi "oletusta".

    - Sijoitusvarallisuus turvaa asuntoa ja mökkiä (tai siis kykyä maksaa niiden lainat. Jos on liikaa velkaa, tämä ei toteudu.

    - Mahdollisuus ottaa velkaa on "käsikassani" jos tulee kunnon pörssinotkahdus. Eli en pidä käteisvarantoa, vaan mahdollisuus ottaa lainaa on käteisvarasto.

    VastaaPoista