UA-52254593-1

28.7.2015

Täydennysostos: Volkswagen

Ostin tänään pienen lisäerän Volkswagenia. Volkswagenin omistukseni on nyt 12 osaketta, tämän hetken arvoltaan yhteensä hieman vajaa 2300 euroa. Vähän niin kuin vahingossa Volkswagen nousi kolmanneksi suurimmaksi suoraksi osakeomistuksekseni. Täällä aiemmasta ostoksesta.

Perusteena se, että aikaisempi ostos oli 15 % miinuksella ilman mitään erityistä syytä, joten laskin omistusteni keskihintaa. Olen huomannut että ostan usein osakkeita joiden kurssi on tippunut, tekee mieli taistella isoja punaisia miinusmerkkisiä tuottoprosentteja vastaan.

Tähän taktiikkaan sisältyy kuitenkin kaksi mahdollista riskiä:
  1. “Tartun putoavaan miekkaan.” Tällä tarkoitetaan sitä, että ostaa yritystä jota ei välttämättä kannattaisi ostaa, kun kerran halvemmalla saa. Lopulta omistaa liikaa yritystä, jonka tuottavuus laskee ja kurssi ei kenties koskaan nouse.
  2. Tulen ostaneeksi vain yrityksiä joiden kurssi tippuu sitten ensimmäisen oston. Enkä  osta sitä toista firmaa jonka kurssi on tasaisessa nousussa…
Näitä kahta virhettä kannattaa siis vältellä, joten yritän toimia näin vain kohtuudella. Olen kovasti yrittänyt istua käsieni päällä etten ostaisi lisää Chevronia, omistukseni on ovat päälle kymmenen prosenttia miinuksella ja hinta on historiallisestikin katsoen melko alhainen. Vaan öljyn hinta voi olla alamaissa, ja olisi näin niin kuin ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta hyvä jos öljylle löytyisi vaihtoehtoja.

Mutta Volkswagenista. Vähän on sekavaa tilannetta ilmassa, ja tehtaalla kuoli työntekijä ja kaikkea. Toisaalta vakaa yritys, vahva tunnettavuus ja P/E -luku on hieman päälle 8. Ei tunnu virheeltä.

4 kommenttia:

  1. Mulla on pikkuläjä bemaria, mutta volkkariin en ole vielä hurahtanut =D

    VastaaPoista
  2. Bemaria olen itsekin hankkinut. Ilmeisesti Kiinan hyytyminen heijastuu ainakin luksusautojen menekkiin ja sitä myötä ainakin Bemarin kurssiin. P/E-luku näillä autotehtailla on matala, mutta kassavirtalaskelma paljastaa, ettei omistajille silti jää kovinkaan paljoa jaettavaa. Halpaan euroon ja talouskasvun käynnistymisen varaan oman sijotukseni perustelin. Saa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
  3. Sijoitusmielessä en Volkswageniin ole juuri perehtynyt, mutta firman tuotteet ovat työn kautta tuttuja, ja en pistäisi tällä hetkellä rahojani Volkkariin. Syynä se, että tuotteiden nykyinen laatu ei vastaa sitä arvostusta, mitä merkki nauttii "Esson baarissa". Olettaisin, että sama tuotteiden arvostuksen ja tuotteiden laadun ristiriita näkyy myös osakemarkkinoilla osakkeen hinnan ja tuotto-odotusten yliarviointeina. Tulevissa myyntiluvuissa tulee varmasti näkymään se, että viime vuodet tuotteiden laadussa on ollut nii suuria ongelmia, että moni vannoutunut volkkaristi vaihtaa merkkiä.

    VW on tehnyt hyvin suuren loven maineelleen TSI:n jakopääongelmilla, DSG-vaihteistojen vioilla ja kohtuuttomilla öljynkulutuksilla. Auto on kuitenkin tuote joka ostetaan lähinnä tunteella, ja Volkkarin suurin etu on ollut se turvallisuuden ja laadun tunne, mikä merkkiin on liitetty. Pahoin pelkään, että tämä on mennyttä, ja sitä myötä moni autonostaja kääntyy jonkun muun merkin puoleen.

    VastaaPoista
  4. Saattaa olla että minäkin olen liikkeellä volkkarin "vanhan maineen" perässä. Volkswagen on lähellä toista miinusmerkkistä sijoitustani Chevronia: kumpaisellakin menee hieman heikosti osin itseensä ja osin yleiseen tilanteeseen liittyvistä syistä.

    Samaan aikaan on jopa vähän pelottavaa ostaa firmoja joiden kurssi tippuu ja on alhaalla, toisalta sanotaan että juuri silloin pitäisi ostaa.

    Aloittelija on oikeassa siinä, että vaikka arvostustaso näyttää kohtuulliselta, niin omistajalle asti ei paljoa tällä hetkellä ropise. Itsekin toivon että tilanne kääntyy, jonka jälkeen nämä yllämainitut olisivatkin loistavia ostoksia :)

    VastaaPoista