UA-52254593-1

1.1.2015

Miten vuosi 2014 sujui sijoitusmielessä?

Väliyhteenvedot ovat sijoittamisharrastuksen hienoimpia hetkiä. Tosin olisivat varmaan surullisia ja itkuisia hetkiä jos lopputulemana olisi kymmeniä miinusprosentteja. Mutta nyt eivät ole, joten siitä iloitsen ja läpikäyn viimeistä kolmea kuukautta sekä koko viime vuotta.

Ensinnäkin, mukava välietappi täyttyi kun sijoitusvarallisuuteni on hieman päälle 40 000 euroa. Tilastointeja haittaa että aloin vasta yhdeksän kuukutta sitten maaliskuussa seuraamaan sekä sijoittamiani summia että niiden kehitystä. Nyt seuraa yhdeksän kuukauden läpikäynti.



Yhdeksän viime kuukauden aikana sijoitusvarallisuuteni kasvoi 11500 euroa. Uutta rahaa olen tänä aikana sijoittanut hieman päälle 6500 euroa (tähän listaan en täysin luota, mutta tuosta suuruusluokasta on kyse). Niinpä omistusten arvo on kasvanut noin 5000 eurolla, eli suunnilleen 17,5 %.

Tuo on oudonkin paljon, mutta kai se on uskottava. Muutamia huomioita.

Ehkä suurin selittävä tekijä on dollarin vahvistumisnen suhteessa euroon, joka on buustannut amerikkalaisia yrityksiä ja rahastoja. Tämä nyt on ilo joka voi myös liueta pois vuosien varrella, joten ei kannata liikaa tuuletella.

Lisäksi vuoden mittaa sijoittamani eurot ovat jo itsessään tienanneet jonkin verran. Tämä ei tässä tarkastelutavassa näy, joten kasvu ei ole niin suurta kuin voisi luulla.

Kuvasta huomaa muuten, että niin keväällä kuin syksyllä myös omistukset tuottivat, keskellä vuotta varallisuuden kasvu oli ainoastaan lisäsijoitusten ansiota.


Otan tähän mukaan viimeisen vuoden yhteenvedon Nordnetin salkustani. Tämä salkku edustaa sellaista kolmannesta sijoituksistani, tosin sijoitettujen eurojen määrä on kasvanut vuoden mittaan. Vuosituotto on 14 % tuntumassa, yli 8 % yli Helsingin pörssin keskituoton. Selittävänä tekijä osin tuo dollarin arvon nousu, ja ylipäätänsä se että olen sijoittanut myös muualle kuin Helsingin pörssiin.

Liukuma rahastoista osakkeisiin


Kun katselee miten sijoitusten suhteellinen jakautuminen on muuttunut, niin suunta on rahastoista osakkeisiin - osakkeita olen ostanut lisää ja rahastoja olen hieman myynyt. ETF:fien osuus kasvaa kuukausittain. Rahastoissa on mukana niin indeksirahastoja, aktiivisesti hoidettuja rahastoja kuin korkorahastoja.

1 kommentti:

  1. Mainio saldo viimevuodelle. Toivottavasti menee yhtä hyvin nyt alkaneena vuonna

    VastaaPoista