UA-52254593-1

30.10.2014

Kevyesti muuttunut sijoitusstrategia

Jos minun pitäisi luonnehtia itseäni sijoittajana, sanoisin varmaan että olen indeksisijoittaja. Ostan tasaiseen tahtiin matalakuluisia indeksirahastoja, en pyri voittamaan muita sijoittajia vaan olen ihan tyytyväinen keskimääräiseen tuottoon.

Muuten hyvä, paitsi että tuo ei pidä paikkaansa.

Runsaan 35 000 euron sijoitusvarallisuudestani runsas 10 000 on aktiivisesti hoidetuissa rahastoissa (isoin syy HCP Quant josta lisää linkin takana). Osakkeissa on yhteensä noin 15 000 euroa. Lopuista runsaasta 10 000 eurosta par tonnia on vielä asuntorahastossa.

Tämä tarkoittaa sitä, että indeksirahastoissa sekä vastaavissa ETF:fissä on vain vajaa 10 000 euroa. En siis vastaa täysin tuotekuvaustani.

No, myönnettäköön että suunta on indeksiinpäin. Joka kuukausi menee euroja ETF:fien maailmaan. Mutta silti: kolmella kivijalalla tässä operoidaan.

Miksi en sitten toimi niin kuin ajattelen toimivani. No, ensisijainen syy on, että suora osakkeiden omistaminen on kivaa. Se on jotenkin läheisempää ja konkreettisempaa kuin indeksisijoittaminen.

Lisäksi eri sijoitusstrategioihin perehtyessäni olen mieltynyt osinkosijoittamisen ideaan: osta hyvin johdettuja vakaita yrityksiä jotka tuottavat koko ajan voittoa, jotka luultavasti maksavat vuosi vuodelta enemmän osinkoa, ja joista hype on kaukana. Yritä vielä ostaa niitä tilanteessa jossa niiden hinta on huokeampi kuin ehkä pitäisikään (jonkinmoinen yleinen paniikki, esimerkiksi).

En myy näitä osakkeita, vaan pidä ne tästä ikuisuuteen. Sijoitan osingot uudelleen. Tarpeen mukaan voin lopettaa osinkojen uudelleensijoittamisen ja vain keskittyä nauttimaan tasaisesta osinkovirrasta.

Niinpä huomaan kallistuvani suuntaan jossa sijoituseuroni jakautuvat kahtia: toinen puolisko menee tasaiseen tahtiin ETF-rahastoihin, ja toisella puoliskolla yritän ostaa silloin tällöin hyviä yrityksiä kohtuulliseen hintaan.

En usko että tämä kahtiajakoinen strategia tuottaa ainakaan indeksiä enemmän. En tiedä osaanko valita paremmin kuin mitä indeksi tuottaisi. Mutta kivaa on, ja kun ostaa maltillisia yrityksiä maltilliseen hintaan, niin riskikään ei ole Talvivaara-tasolla.

2 kommenttia:

  1. Hei, suunnitelmasi kuulostaa oikein pätevältä! Itse olen all-in suorissa osakesijoituksissa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vaan kannustuksesta. En tiedä voiko tuota erityisen järjestelmälliseksi suunnitelmaksi kutsua: tähän mennessä olen säätänyt strategiaa parin kuukauden välein.

    Eipä tuolla ole kovinkaan paljoa väliä - säädän sitä mitä teen uudella sijoitettavalla, en venkslaa vanhoja sijoituksia.

    Sharevillestä muuten katselin, että suorat osakesijoitukseni ovat tuottaneet vuoden aikana yli 5 % paremmin kuin Helsingin pörssin indeksi. Jotain on tuurilla mennyt oikein...

    VastaaPoista