UA-52254593-1

1.4.2024

Vuodenvaihteen 2023-2024 tilanne, ja miksi ihmeessä olen niin laiska bloggaaja

Hei vaan! On aika blogata. Edellisestä kirjoituksesta on jo yli vuosi. En oikein tiedä miksen enää tule kirjoittaneeksi talousaiheista. Mutta nyt kun asiaa mietin, niin minulle tulee muutama ajatus mieleen.

Ensinnäkin olen omalla sijoitusurallani siirtynyt voisiko sanoa "matalaintensiiviseen lisäsijoittamiseen." Toisin sanoen en lue enkä pohdi niin paljoa, sijoitan vaan kun on tilaisuus, pääosin indeksirahastoihin.

Toisekseen tuntuu siltä, että ehdin tuossa joskus kirjoittaa jo jokaisen ajatukseni sijoittamisesta blogin sivuille. Ei se nyt varmaan oikeasti niin ole, mutta siltä se tuntuu. Ja saisihan omia ajatuksia myös varioida.

Kolmannekseen "niin pelaat kuin harjoittelet" –logiikka toimii myös sijoittamiseen. Voisin nytkin kirjoittaa vaikka mistä. Ja kun olisi paljon aiheita, niin mistä niistä oikeasti kirjoittaa?

Sijoitusvarallisuus

Asiaa helpottaakseni nyt saatte vain katsauksen vuodenvaihteen tilanteeseeni. Ette mihinkään muuhun.

Tässä on kannaltani kenties olennaisin graafi. Sinisellä ovat sijoitetut euroni, punaisella minkä verran sen päälle on tullut plussaa. Aikaväli on jo kymmenen vuotta.

Vuodenvaihteessa sijoitusvarallisuuteni oli 133 500. Olin sijoittanut 77 700 euroa, ja tuottoa oli siten tullut 54 900 euroa. Pyöristin muuten luvut lähimpään sataa euroon jotta on selkeämpää.

Osinkoja sain vuodessa miltei 4000 euroa


Osinkoja sain viime vuonna 3912 euroa.
Siinä on kivasti nousua aikaisempaan. Luulen, että tuossa näkyy "koronan jälkeinen osinkotilanne", ja toisaalta myös se, että osakesäästötilini on kasvanut.

Seuraan tässä tilille tulleita osinkoja, eli verojen jälkeisiä sellaisia. Niinpä osakesäästötilille tulevat eurot näkyvät ilman veroja, koska verotus on siirretty ulosnostohetkeen.

Kuukausitasolla tuo merkitsee keskimäärin 326 euroa kuussa. 1990-luvun laman nuorena varaudun koko ajan köyhään vanhuuteen, ja tuonkaltaisella osinkosummalla ostaa jo kuukauden ruuat ainakin itselleni. Jos tuon summan lisäisi kuukausittaisiin tuloihin, olisihan sillä merkitystä. Minä tosin sijoitan tuon samaa tahtia uudestaan.

Tässä on sitten kumulatiivinen osinkokertymä, eli paljonko on tullut saatua osinkoja vuosien varrella. Kokonaissumma on nyt sellaiset 18 500 euroa. Hieman yli kolmannes sijoitusvarallisuuteni kasvusta on siis tullut osinkojen myötä.

Kokonaisvarallisuuteni kasvaa pikku hiljaa


Seuraan myös kokonaisvarallisuuttani. Kyse on kodin, mökin (osin vuokrakäytössä), sijoitusasuntojen (kaksi sijoitusasuntoa yhdessä vaimon kanssa, toisen ostimme viime syksynä) sekä sijoitusvarallisuuden yhteenlasketuista luvuista, ja myös velkojen yhteenlasketuista luvuista.

Tässä on graafi. Ylin eli sininen käyrä kertoo kokonaisvarallisuuden määrästä. Alin, eli punainen kertoo taasen velkojen yhteenlasketusta määrästä. Keskimmäinen eli keltainen keroo niiden erotuksen, eli minkä verran on teoriassa varallisuutta.

Minulla on bruttovarallisuutta 727 500 euroa. Tämä summa on voisiko sanoa kiistanalainen. Jos pitäisi myydä koti, mökki ja sijoitusasunnot, niin ei sitä tiedä paljonko niistä saisi. Arvo on voinut laskea, ja sitten asuttaisiin perheen kanssa sillan alla. Mutta toisaalta on niillä arvoa, joten lasken niiden arvon vain hankintahinnan mukaan enkä niitä muuta suuntaan enkä toiseen.

Velkoja on 292 500 euroa. Korkojen nousu on näkynyt siten, että lainoihin menee enemmän kuussa, ja lainat pienenevät vähemmän kuussa kuin aiemmin. Aika tylsä parivaljakko. Toisaalta olen edelleen kuukausitasolla plussalla ja asiaan varautunut, muuttunut tilanne täytyy vain hyväksyä.

Kun edellisen laskee yhteen, niin velaton kokonaisvarallisuuteni on tällä hetkellä 435 000 euroa. On se silti hyvin. Kuuden vuoden aikana velaton kokonaisvarallisuuteni on kasvanut 210 000 eurolla. Se tuntuu absurdin suurelta summalta, mutta uskottava tuo on. Vuositasolla nousua olisi siis ollut noin 35 000 euroa.

Osa tuosta selittyy sillä, että viime vuosikymmenen lopulla pääsin ostamaan lopun osaomistusasunnosta "kauan sitten lukitulla hinnalla." Kun sen sitten myöhemmin myin, niin asunnon hinta oli merkittävästi suurempi kuin mitä olin maksanut. Tähän kun pistää yhteen uuden kodin ostamisen ja siihen liittyvän velan, nin ymmärtää tuon vuosien 2021-22 hyppäyksen.

Summa summarum: miten minulla menee taloudellisesti?


Sijoittamisen "helpot vuoteni" taitavat olla ohitse. Viimeisen lähes kymmenen vuotta olen päässyt sijoittamaan joko osakkeisiin tai asuntoihin tuntuvasti. Nyt korkokulut ovat kaikkineen kuukaudessa sellaiset noin 800 euroa enemmän kuin aiemmin, joka on pois pitkälti sijoittamisesta.

Toisaalta erimerkiksi kasvanut osinkopotti tuo koko ajan tilille rahaa jota sijoittaa uudestaan. Tämä antaa sekä minulle mahdollisuuden harrastaa, että myös synnyttää "korkoa korolle" –ilmiön, jossa tienaan aiempien sijoitusten tuotoilla. En enää omilla uusilla sijoituksillani.

Ihan hyvä tilanne on tuo. Kuten olen aiemmin monasti pohtinut, miltei tärkeintä vaurastumiseni kannalta on se, että onnistun pitämään kuvion tämänkaltaisena. Ahko on kuumana, ja se kannattaa pyrkiä pitämään vähintään lämpöisenä.

19.3.2023

Vuodenvaihteen 2022-23 tilanne: Varallisuus ennätysmäärissä, sijoittaminen polkee paikallaan

No kylläpäs aikaa on mennyt. Siitä on miltei vuosi kun viimeksi bloggasin tänne. Taisin kyllääntyä kirjoittamaan myös omasta mielestäni tylsiä kuukausikatsauksia, uusia ajatuksia ei ole tullut ja tämä blogi on painunut jos nyt ei unholaan, niin "sitten kohta" -työlistalle. Mutta nyt on "sitten kohta" -hetki!

Ensin kiteytys menneestä vuodesta. Ostan 300 eurolla indeksirahastoja kuukaudessa. Lisäksi ostan fiiliksen tai tarkemmin sanottuna kurssidippien yhteydessä valikoituja osakkeita.En tiedä onko taktiikkani hyvä, mutta taktiikka se on välttäväkin taktiikka.

Tämä on kuitenkin vain ja ainoastaan katsaus vuodenvaihteen tilanteeseen. Muihin asioihin menen muissa postauksissa.

Tässä on kuva allekirjoittaneen sijoitusvarallisuudesta vuodenvaihteessa. Kuten kuvasta näkyy, niin sijoitusvarallisuuteni ei juurikaan kasvanut vuoden aikana. Nousua noin 500 euroa. Vuoden aikana siirsin sijoituspuolelle 11600 euroa, joten tosiasiassa tuotto on mennyt reilusti alaspäin.

Tässä on sitten graafi sekä sijoitetuista euroistani, että varallisuuden kasvusta. Tästä näkee hyvin, että viime vuosi ei ollut mitenkään tasainen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tiputti pörssikursseja, samaan aikaan sijoitin lisää ja lopulta kokonaissijoitusvarallisuus kipusi samoille lähtöpisteen tasalle.

Tämä on edellisen kuvion "yläreuna", eli siis tuotto. Tämän verran enemmän minulla on euroja kuin jos en olisi sijoittamista aikoinaan aloittanut. 

Jännästi huomaa, että tuotto on tullut pääosin kahdessa rypistyksessä. Ajoittain tuotto polkee paikallaan, sitten tulee vauhdikkaampaa nousua jota seuraa paikoillaan polkeminen.

Tuosta graafista voisi päätellä, että nyt käyrä olisi ylöspäin. Olihan se, mutta viime viikkojen pankkikriisin paluun uhka on taatusti kääntänyt suuntaa. Mutta se on tulevien bloggausten aihe se.


Tässä on kuva vuotuisista osingoistani. Seuraan osinkoja hieman kummallisesti, eli tilille tulevina summina. Normaalin osaketilin osingoista menee vero, osakesäästötilistä ei. Eli kyseessä on "käyttöön tulevat eurot" -hybridiseuranta.

No seuraan miten seuraan, niin osinkoja sain vuoden aikana 2822 euroa. Se on ihan kivasti, keskimäärin 235 euroa kuukaudessa. 


Tässä on sitten ehkä merkittävin graafi. Sinisellä näkyy varallisuuteni ja punaisella velkojen määrä. Tärkein viiva on keltainen. Se kertoo bruttovarallisuuden, eli paljon jäljelle jää jos varallisuudesta miinustaa velat.

Tässä kuvassa on spekulaatioita. Oletus on, että asunnosta ja mökistä saisi sen minkä niistä maksoi. Ja jos luopuisin osakkeista, joutuisin maksamaan veroja voitoista. Eli ei tuo ole suoraan käteiseksi käännettävää varallisuutta.

Mutta on miten on, niin varallisuuteni kasvoi vuoden aikana noin 500 euroa (eli se sijoitusten arvonnousu), velat pieninivät 13 200 euroa ja sitä kautta varallisuuteni kasvoi noin 14 000 euroa vuodessa.

Bruttovarallisuutta minulla oli vuodenvaihteessa pyöristettynä 419 000 euroa.

o o o

Miten tästä eteenpäin?

Myönnettäköön, että sijoittamisen ja varallisuuden kertyttämisen suhteen tilanne on poikkeava. En itsekään osaa sanoa kuinka paljon minulla on ylimääräistä laittaa esimerkiksi sijoittamiseen.

Korkojen nousu näkyy siten, että korkoihin minulla menee nyt jokunen satanen ja kohta ehkä 500 euroa kuussa enemmän kuin aiemmin. Inflaation myötä ruoka on kalliimpaa, ja sähkölaskut olivat talvella tuntuvia. Menoni ovat varmaan tonnin korkeammalla kuin runsas vuosi sitten.

Saan kyllä palkankorotuksia, mutta eivät ne noin paljoa merkitse.

Yksi tulomuotoni on mökin vuokraaminen. Sekin voi olla suhdannesidonnaista, eli jos taloudessa tekee tiukkaa, voi vuokralaisia olla vähemmän. Tai sitten niitä on enemmän, koska halvempaa se on lomailla lähellä kuin ulkomailla. Tiedä tuosta.

Niipä edessä saattaa olla vuosi tai vuosia, että tonnin sijaan sijoitan kuussa ehkä sen 300 euroa, kyttäilen menoja ja keskityn uudelleensijoittamaan osinkoja. Ei sekään ole huono juttu se, velat pienenevät pikku hiljaa ja samalla voi keskittyä muihin asioihin elämässä.

Katsotaan miten menee.

7.4.2022

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 4/2022: Osinkoja pukkaa ennätystahtiin, mutta maailmantalouden sakkaaminen näkyy myös salkussani

No kylläpäs tässä on nyt tullut laiskoteltua. En ole kirjoittanut tänne blogin blogia sitten tammikuun. Aiheita olisi riittänyt: kuukausittaiset katsaukset, vuositason vertailut, Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja vaikka mitä. Ja sitten, kun ei ole tullut kirjoitettua, olisi niin paljon kirjoitettavaa, ettei ole oikein mitään mihin sitten tarttuu.

Nyt päätin kirjoittaa vain ihan "tavallista" kuukausikatsausta. Palaan muihin asioihin sitten erikseen - jos palaan.

Tässä on kuva allekirjoittaneen sijoittamista euroista, ja sijoitusvarallisuudesta. Kuun vaihteessa olin sijoittanut pyöristettynä 62 500 euroa. Kun sijoitusvarallisuus on 116 500 euroa, niin tuottoa on tullut vuosien varrella 54 000 euroa.

Tuosta graafista voi vetää kolme päätelmää.

1) En ole viime vuosina sijoittanut kovinkaan paljoa. Voisin keskittyä sijoittamaan enemmän, näyttää siltä, että ennen kaikkea olen sijoittanut sijoittamisten tuottoa.

2) Epidemian alku oli melkoinen notkahdus. Yritin silloin myös ostaa lisää, ja runsaassa vuodessa tilanne palautua aiemmalle uralle.

3) Sen sijaan tämä tuorein Venäjän hyökkäyksen aiheuttama notkahdus hädin tuskin erottuu kuviossa. Tosin tämä kriisi voi olla vasta aluillaan.

Tässä on sitten kaavio varallisuudestani. Sininen viiva on kokonaisvarallisuus. Sitä on nyt paperilla 695 000 euroa. Eli 700 000 euroa on lähellä. Tämä koostuu kodista, mökistä, sijoitusasunnosta, tileillä olevista euroista ja sijoituksesta. Näistä koti ja sijoitusasunto ovat vain osin minun.

Vaikka varallisuutta periaatteessa on, niin nuo ovat pääosin aika hankalasti realisoitavissa.

Vaan kun on varallisuutta, on myös velkaa. Sitä on nyt 290 000 euroa.

Tärkein luku on sitten velaton varallisuus. Sitä on nyt 405 000 euroa. Ihan kivasti.


Tässä on graafi varallisuuden muutoksesta, kolmen kuukauden keskiarvoina. Esimerkiksi nyt tammi-maaliskuussa sijoituksien määrä väheni -979 eurolla. Ja koska vielä sijoitin lisää 2900 euroa, niin tappiota on tullut.

Säästötileille en siirtänyt lisää rahaa (käyttötilejä en näissä asioissa huomioi). Lainat lyhenivät tasaiseen tahtiin, eli 1118 euroa kuukaudessa.

Keskimäärin palkit pyörivät tuolla viivan yläpuolella. Joka on oikein kiva asia.

o o o

Sivuhuomiona voisin todeta, että osinkojen suhteen menee mainiosti. Esimerkiksi viime kuussa sain osinkoja 570 euroa, ja kokonaissumma lähestyy tänä vuonna jo tuhatta euroa. Tähän voisin palata eri bloggauksessa.

Täältä kirjoitan koronavuoteelta - tai oikeammin sohvalta. Onneksi on ainakin tähän asti ollut tavallisen flunssan oloinen tauti. Katsotaan innostunko kirjoittelemaan enemmänkin, on nimittäin tylsää olla itsekseen eristyksissä.

20.1.2022

Osinkojen vuosikatsaus vuodenvaihteessa 2021-22: ennätys tuli!

Se on vuodenvaihde. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, vuodenvaihde oli jo muutama viikko sitten. Joten on vuosikatsausten aika. Alkuun aloitan osingoilla.

Sain viime vuonna osinkoja - tai pääoman palautuksia tai muuta samaan rinnastuvaa - yhteensä 2399 euroa. Keskimäärin piirun verran alle 200 euroa vuodessa. Nämä summat ovat tilille asti tulevia, eli verojen jälkeen.

Tämä on kiva summa, mutta jäin hitusen alle tavoitteeni. Optimistisena toivoin 2400 euron vuotuisia osinkoja.

Viime vuonna tuli notkahdus. Se johtui muun muassa siitä, että koronavuonna pankit eivät saaneet jakaa osinkoja. Tänä vuonna tilanne normalisoitui. Esimerkiksi Nordealta sain verojen jälkeen vajaat 240 euroa ja Handelsbankenilta runsaan satasen.

Saamieni osinkojen määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Siihen on kaksi syytä. Olen ostanut lisää - tosin vaihtelevaan tahtiin - ja monet yritykset ovat myös kasvattaneet osinkojaan.


Tässä on kumulatiivinen kuva osinkojen kertymisestä. Käytä kääntyy pikku hiljaa pystyyn, joka on oikein iloinen asia. Kaikkineen olen saanut osinkoja vajaan vuosikymmenen aikana 11 800 euroa. Tuo on mukavan konkreettinen summa.

Tuo nousu ei ole erityisen jyrkkä. Toisaalta en ole ostanut lisää erityisen paljoa, ja osa uusista sijoituksista menee osingot uudelleen sijoittaviin rahastoihin.

o o o

Summa summarum. Osingot ovat kivoja ja niistä tulee kiva fiilis. Samaan aikaan järki sanoo, että osingot uudelleen sijoittavat, matalakuluiset rahastot olisivat oikein järkevä valinta.

Taidan jatkaa näiden kahden välillä hyppimistä. Rahastoihin menee vakiona 300 euroa kuussa, ja sen lisäksi ostan säännöllisesti lisää yksittäisiä osakkeita.

17.11.2021

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 11/2021: Tasaista eteenpäinmenoa, ja Nordea veti maton alta

Hei vaan! On kuulkaas mennyt kolmisen kuukautta siitä, kun viimeksi bloggasin. Voisin sanoa, että on ollut kiire (pitää paikkansa). Mutta olen myös ollut laiska eikä ole mitään erityisen fiksua sanottavaa. Tai edes fiksua sanottavaa. Mutta sanon silti jotain.

Ensinnäkin sanon, että voi Nordea sentään. Siellä muuttivat osakekaupan maksuja, ja prosentin kattohinta poistui muiden kuin pohjoismaisten osakkeiden osalta. Tämä on suora märän rätin isku sijoitustekniikkani ytimeen. Minä kun olen ostanut 100-200 eurolla kerrallaan kun kurssit ovat laskeneet.

Tämä tarkoittaa, että kallistun entistä enemmän indeksirahastojen suuntaan. Mutta tästä lisää eri bloggauksessa. Nyt asiaan.

Tässä on graafi euroista joita olen sijoittanut, ja niiden nykyisestä arvosta. Sijoitusvarallisuuteni on tällä hetkellä hieman päälle 116 000 euroa. Olen sijoittanut noin 58 500 euroa, ja plussaa on tullut 58 000 euroa. Eli aika samoissa lukemissa ollaan.

Merkillepantavaa on, että en ole pariin vuoteen kovinkaan paljoa uusia euroja sijoittanut. Tuo liittyy kaikenlaisiin asuntojenostamisiin jne. Yritän päästä pikku hiljaa taas kiinni siihen, että sijoitan koko ajan lisää. On kiva, että jo sijoitetut eurot tuottavat, mutta ei se nyt yksin riitä.


Tässä on kuva allekirjoittaneen varallisuudesta. Punainen graafi kertoo velan määrästä ja sininen varallisuudesta. Tärkein ja oikeastaan ainoa olennainen graafi on keltainen viiva, eli velattoman varallisuuden määrä. Sitä on teoriassa nyt 394 000 euroa.

Verrattuna aiempiin graafeihin velassa on tapahtunut hyppäys. Vanhin lapsi lähti opiskelemaan, ja ostimme puoliskon kanssa sijoitusasunnon johon tuo vanhin lapsi sitten muutti. Eli onhan tässä nyt kaikenlaista tapahtunut, vaikka alkuun toista väitin.

Tähän kohtaan olen yleensä laittanut kuvan kuukausitason muutoksista. Vaan kun esimerkiksi tileiltä lähti 19 000 euroa asunnon oston käsirahaksi, niin graafit ovat ihan sekaisin. Minun pitää vähän miettiä miten noita visualisoisin siten, ettei ole ihan älyttömiä kuvioita. Eli palataan ensi kerralla.


Tässä on graafi johon olen oikein tyytyväinen, vaikken oikein ymmärrä sitä. Kun vertaan vuodenvaihteen tilannetta edellisen vuodenvaihteen tilanteeseen, niin tämän verran varallisuuteni on keskimäärin kasvanut kuussa kyseisen vuoden aikana. Tätä vuotta edustavat tammi-lokakuu.

Se ymmärtämiskohta tulee siitä, etten oikein tajua miten ihmeessä nuo palkit ovat noin korkeita. En sitä vastusta, ihan tyytyväinen olen. Mutta silti olen yllättynyt.

Tämän vuoden graafissa on mukana vanhan asunnon myynti (sain enemmän kuin olin sen arvoksi laskenut), eli tuo 2000-3000 euron väli lienee "arkisempi."

Mutta kun tämän purkaa osiin, niin onhan tuossa logiikkaa.

Minulla on kolme lainaa lyhenemässä (koti, mökki ja sijoitusasunto). Näiden myötä kuukausittain lainat lyhenevät 1000 eurolla. Se tarjoaa pohjan noille luvuille.

Osakkeet tuottavat vaihtelevasti, mutta vuositasolla ne tasoittuvat. Sieltä tullee toinen 1000 euroa kuukaudessa, kun huomioi mukaan myös uudet sijoitukset.

Näiden kahden lisäksi rahaa kertyy tileille ainakin jonkin verran. Etenkin mökin vuokraaminen tuottaa hyvin "bonuseuroja". Niillä sitten ostan asioita (aurinkopaneelit, pohdin sähköautoa), jemmaan tai sijoitan vielä vähän enemmän kuin olen suunnitellut.

Summa summmarum, hyvin menee.